Alkuperäinen nimi: 
Cheong feng
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
1999
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
K15
Kesto: 
84
Mission, The
Sami Turunen, Ti, 02/11/2004 - 00:00

Elokuva

Epäonnistunut murhaisku, hengissä selvinnyt rikollispomo ja teolla tuntematon tekijä. Näiden faktojen pohjalta käynnistyy elokuva The Mission. Triad-pomo Mr. Lungin (Eddy Ko) veli ja bisneksien oikea käsi Frank (Simon Yam) kokoaa murhayrityksen jälkeen kasaan viisihenkisen henkivartijatiimin alan parhaista palkkatappajista. Ryhmällä on yksi ainoa tehtävä: pitää Mr. Lung elossa, kunnes syyllisiä on rangaistu.

Tervetuloa joukkoon tummaan. Curtis (Anthony Wong) on Frankin ja Lungin vanha "perhetuttu", joka on tottunut hoitamaan erittäin likaisia tehtäviä. Hänet tunnetaan kylmäverisenä tappajana, joka ei mieti kahta kertaa tekemisiään. Roy (Francis Ng) edustaa porukan kärsimätöntä tuittupäätä, joka ei voi sietää paikallaan odottelua. Hän on porukan taitavin ja pitääkin nuorempia kollegoitaan ruodussa isähahmon lailla. Mike (Roy Cheung) on taas kuin Royn vastakohta - hän on aina viileä eikä väistä vaikka luodit viheltäisivät muutaman sentin päästä. James (Suet Lam) ei osaa ajaa autoa vaan mutustelee alituiseen pähkinöitä. Hän on kuitenkin mies paikallaan, kun tilanne sitä vaatii. Shin (Jackie Lui) on porukan nuorin ja kokemattomin, mutta hyvässä opissa ja taitava sen tärkeimmän eli aseen kanssa.

Ryhmässä jokaisen on luotettava toiseensa. Kun kuolema vaanii joka kulman takana ja saattaa hyökätä kimppuun koska tahansa, on kaveriin osattava luottaa. Toisilleen tuntematon joukko on keikan alussa varsin erillään, mutta ystävystyy lopulta ja oppii sanojen luottamus sekä lojaalisuus merkityksen. Kaikki sujuu hyvin, kunnes erään murhayrityksen aikana Curtis rikkoo sääntöä "kaveria ei jätetä". Hän käskee joukon liikkeelle, vaikka Roy on vielä eturintamassa. Tarkka-ampujan yllättämäksi kapealla kadulla tullut suojelijaryhmä pakenee paikalta. Roy selviää iskusta kuitenkin hengissä ja seuraukset voi jokainen arvata – kaksikon välille syntyy enemmän tai vähemmän verenmakuista kismaa. Kun soppaan heitetään vielä Royn siipien suojissa untuviaan karistelevan Shinin suhde Lungin kauniiseen vaimoon, alkaa porukan sisällä kiehua. Frank käskee Curtisin hoitamaan Shinin päiväjärjestyksestä, mutta Roy ei luonnollisestikaan tätä hyväksy. Lopputuloksena on jännitystä tihkuva loppukoitos, jossa henkensä toisiinsa luottaneiden ammattimiesten kunnia ja henki ovat mittarissa.

Ohjaaja/tuottaja Johnnie To onnistuu elokuvassaan. Hän ei ole lähtenyt tekemään täysin perinteistä ja puhdasta toimintaelokuvaa vaan on sekoittanut konseptiin hieman ystävyyssävytteisiä arvoja. Rikollisuuden ollessa teemana ja vieläpä Hong Kongissa, aseet toki paukkuvat. Yltiöpäinen mäiske on kuitenkin poissa ja tilalle on istutettu viileitä ammattimiehiä, jotka painavat liipasinta vain osuakseen – eivät näyttääkseen machoilta. Yleisestä HK-linjasta The Missionin tarina poikkeaa siinä, että nyt ei seurata yhden luodinkestävän sankarin toimia vaan viisihenkisen ryhmän, jossa kukaan ei nouse toisen yläpuolelle. Jokainen tietää, että yhdessä onnistuminen tietää hengen säilymistä – sooloilu vie kaikilta sen kalleimman. Perinteitä rikkoo myös se, että kamera ei liiku koko ajan vaan se tekee työtään enemmän länsimaalaiseen tyyliin eli nauttii vaihtelevista, mutta vakaista kuvakulmista.

The Missionin näyttelijäsuoritukset ovat huippuluokkaa ja se ei ole mikään ihme, kun tarkastelee kaartin nimilistaa hieman tarkemmin: Anthony Wong, Simon Yam, Francis Ng, Suet Lam jne. Pitkän linjan honkkariaatelistosta on ohjaaja saanut suojiinsa sen kerman ja tämä myös näkyy ruudulla – hahmot ovat vakaita ja uskottavan tuntuisia aseen kanssa. Mihinkään syviin henkilöhahmoihin ei päästä toimintagenren ja väenpaljouden takia tutustumaan, mutta se vähäinen aika mikä näyttelijöille on annettu, käytetään taitavasti hyväksi. Paremmuusjärjestykseen suorituksia ei voi kuitenkaan laittaa, sillä juonen tavoin tässäkin pelataan hyvin tiiminä yhteen.

Kuva

Julkaisijana Mei Ah ja kuvana letterbox, siinä ne tärkeimmät. Laatu asettuu alempaan keskikastiin roskaisella ja kohisevalla kuvalla. Värit ovat perinteisen valjut ja musta reippaasti harmaan puolella. Parempaa laatua ei Mei Ah:ilta osaa odottaakaan.

Ja nyt tulee pommi: koko elokuvan ajan kuvan keskiosaa koristaa "Distributed by International Film Enterprise Ltd." –logon heikko huntu. Siis mitä? Kuvaan on palanut stilli, joka erottuu etenkin harmaita tai pimeitä pintoja vasten. Julkaisu on tehty korruptoituneesta filmioriginaalista tai siirrossa on jollain mennyt pasmat sekaisin. Uskomatonta.

Vielä pienenä miinuksena mainittakoon, että englanninkielinen tekstitys vilahtelee ruudulla liian nopeaan tahtiin ja näin osaa dialogeista ei ehdi millään lukea. Honkkarielokuvien perussynti – länsimaissa kun tekstejä aina viivytetään sopivasti.

Ääni

Audiopuolella on valittavissa Dolby Digital 5.1- ja Dolby Digital 2.0-äänet joko alkuperäisenä kantonkiinana tai dubattuina mandariinikiinaversioina. Dolby Digital 5.1 potkii kiitettävästi: tilavaikutelmaa ja dynamiikkaa löytyy etenkin kohtauksista, joissa luodit viuhuvat ja iskurit hakkaavat. Mandariinikiinan stereo-versio on ääniosaston heikointa antia, sillä se on dubattu muista täysin eroavalla äänellä ja kuulostaa lähinnä "kellarimonolta".

Musiikkivalinnat kummastuttavat. The Mission oli säveltäjä Chi Wing Chungin ensimmäinen iso työ elokuvamaailmassa ja tämän valitettavasti huomaa. Paria normaalitasoista teemaa lukuunottamatta musiikkiraita on pääosin 90-luvun alkupuolen pc-peleistä tutun midihumpan ja samplerevityksen keskimaastoa. Soittimet eivät kuulosta lähellekään aidoilta ja niiden jatkuva vinguttaminen käy hermoille. Luulisi, että isosta kaupungista olisi löytynyt parempiakin tekijöitä.

Lisämateriaali

Laihaa lientä. Lisukkeista löytyy yhden sivun mittainen juonikertaus ja tekijälista sekä trailerit elokuvista The Missionin ja The Victim.

Yhteeveto

The Missionissa ei nosteta yhden henkilön sankaruutta ja ylivertaisuutta kaiken yläpuolella. Tässä tarinassa tärkeintä osaa näyttelevät yhteistyö, ystävyys ja luottamus. Ruudinkatkuisen savuverhon takaa paljastuu normaalista toimintatrendistä poikkeusta etsivä teos, joka onnistuu sävyttämään itsensä hieman tummemmalla värillä. Vaikka aseet paukkuvat, ei toiminta ole yliluonnollista tai hidastetussa kuvassa pyörivää lippaiden pudottelua ja pitkien takkien tuulessa liehuntaa.

The Mission voitti mm. parhaan elokuvan palkinnon Hong Kongin filmifestivaaleilla vuonna 1999.

Tuomio: The Mission ei tarjoa genreen varsinaisesti mitään uutta, mutta on kelpo elokuva toiminnan ystäville. Kuvaa häiritsevä virhe ja huonot musiikkivalinnat laskevat yleisarvosanaa hieman.

Kuvasuhde: 
2.35:1
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Ääni: 
kantonkiina ja mandariinikiina, Dolby Digital 5.1, Dolby Digital 2.0
Dubbaukset: 
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016