Alkuperäinen nimi: 
Life of Brian
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
1979
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
90
Monty Python's Life of Brian
Saul Ahola, To, 02/08/2007 - 00:00

Elokuva
Monty Python –ryhmä (Graham Chapman, John Cleese, Terry Gilliam, Eric Idle, Terry Jones ja Michael Palin) edustaa brittihuumoria parhaimmillaan sekä myös oudoimmillaan. Flying Circus –tv-sarjan voimin maailmalle ponnahtanut komediaryhmä on myös tuottanut muutamia muistettavia elokuvia vuosien saatossa. Life of Brian –elokuva (1979) on eräänlainen jälleennäkeminen ryhmän jäsenten puuhasteltua eri projekteissa Monty Python and the Holy Grail –elokuvan (1975) jälkeisinä vuosina. Life of Brian on aikakausielokuva, jonka päähenkilön elämänvaiheet muistuttavat paljolti erään 33 jkr. eläneen Jeesus-nimisen henkilön seikkailuita.

Elokuva alkaa, kun kolme viisasta tietäjää saapuvat tekemään kunniaa vastasyntyneelle poikalapselle, Brianille. He kuitenkin eksyvät väärään majaan, ja palaavat hakemaan tovin päästä lahjojaan takaisin, jotta voisivat mennä juhlistamaan kristuksen syntymää viereiseen heinälatoon. Monty Pythonien elokuva kuitenkin seuraa vähemmän merkityksellisen Brianin elämää, ja itse Jeesus on elokuvassa vain pienessä cameo-roolissa. Oivan kuvan elokuvasta antaa alkupuolen kohtaus, jossa Jeesus pitää saarnaa vuorella isolle väkijoukolle. Eeppisenä kuvauksena alkava kohtaus päätyy väkijoukon takariviin, jonne on vaikea kuulla, mitä mies etäällä puhuu - ketkä perivät maan ja mihin ihmeeseen juustontekijät liittyvät? Lopulta joukko alkaa riitelemään keskenään ja Brian dominoivan äitinsä kanssa päättää käyttää aikansa mielummin varmaan hupiin – kivityksen seuraamiseen.

Life of Brian ei missään määrin juutu irvailemaan kristinuskolle ja sen merkkihenkilöille. Päinvastoin, se käy miekka ja sandaali –leffojen ja raamatullisten elokuvakuvauksien kimppuun, käyttäen näyttämönään Jeesuksen aikaista maailmaa ja sijoittamalla sinne moderneilla asenteilla varustautuneita, pythonmaisen eriskummallisia henkilöhahmoja. Monty Python –ryhmä iskee myös vastarintaliikkeiden ytimeen Brianin liittyessä säälittävään ryhmään, joka edustaa kansainliikettä Juudeassa (ei siis Juudean kansainliikettä – mokomat petturit). Mitään ei saada alituisissa kokouksissa aikaan ja kaikki energia hukkuu keskinäiseen riitelemiseen.

Ryhmän lähestymistapa elokuvan tapahtumiin on tuttu. Otetaan täysin normaali ja aikakauteen sijoittuva kohtaus, jota henkilöhahmot lähtevät ruotimaan totaalisen epäloogisesti, ja pienet yksityiskohdat kasvavat avainasemaan. Pontius Pilatus oli aikansa suurmies, mutta kai suurmiehelläkin saattoi olla puhevika? Toinen hyvä esimerkki keskittyy kivitykseen, jonne ei sallittu naisia. Tapahtumaa seuraamassa on kuitenkin pelkistä naisista koostuva kimittävä joukko, joka on naamioitunut elokuvahistorian kehnoimpiin tekopartoihin.

Kaiken hölmöilyn ohella elokuva on myös paikoitellen omalla tapaa oivaltava, ja satiirinomainen kohellus painottaa hengellisten johtajien seuraamisen järkevyyttä. Entä onko elokuva jumalanpilkkaa? Ei missään määrin, paitsi jos kristinusko on ominut oikeudet ajanlaskun alun jälkeisiin lähivuosiin. Life of Brian on niin hyväntuulinen elokuva, että sitä on vaikea syyttää vakavalla naamalla mistään. Ristiinnaulitseminen ei ole ikinä ollut näin hauskaa.

Life of Brian on eittämättä Monty Pythonien ehein elokuva, mutta jollain kierolla tapaa se on sille myös pienoinen miinus. Elokuva ei ole kerronnaltaan ja rakenteeltaan yhtä totaalisen päätön kuin riemastuttava Holy Grail, ja samalla siitä puuttuu The Meaning of Lifen (1983) nerokkuutta lähentelevä nokkeluus ja suurenmoiset henkilöhahmot, jotka episodimainen elokuva mahdollisti. Toisaalta ryhmän tuotoksia on vaikea arvioida pelkästään siitä silkasta kunnioituksesta, jota tämänkaltainen vastavirtaan melominen herättää. Monty Python –tuotokset eivät ole ehkä täydellisiä elokuvia, mutta elokuvamaailma olisi taatusti paljon köyhempi ilman niitä. 

Tekniikka
Julkaisun anamorfinen (1.85:1) kuva heijastaa 70-luvun lopun tekniikkaa ja elokuvan budjettia, ja kuva on kauttaaltaan hieman rakeinen, osittain suttuinenkin ja kuvan pinnat elävät silloin tällöin. Dolby Digital 5.1 –ääniraita tuo äänimaailmaan hieman elävyyttä, vaikka kovin kummoisesta audioelämyksestä ei voidakaan puhua. Kokonaisuudessaan julkaisun teknillinen laatu on alkuperäismateriaalin armoilla, ja ajaa asiansa siinä määrin jokseenkin moitteetta.

Lisämateriaali
Lisämateriaalia levyltä löytyy trailereiden lisäksi The Pythons –dokumentin verran. Noin 50 minuuttinen dokkari hengailee ryhmän jäsenten kanssa elokuvan kuvauspaikoilla ja pyrkii valoittamaan hieman heidän keskinäistä ilmapiiriään, ja tapaa tehdä töitä. Miesten rupattelu on oletetusti paikoitellen melkoisen hillitöntä, ja kaikki asiat väännetään vitsiksi.

Yhteenveto
Life of Brian on taattua Monty Python –laatua, joka ei sinänsä suurempia esittelyjä kaipaa. Samalla se on myös aikakausikuvauksensa vuoksi astetta kunnianhimoisempi projekti, eikä Holy Grailin kaltaista hevosten puuttumista päästä ihmettelemään, vaan elokuva on tuotannoltaan hieman vinoilevankin tasokas, tunnelmaltaan jatkuvan hilpeä ja rakenteeltaan yllättävän eheä kuvaus Jeesuksen kanssa samana yönä syntyneestä isonenäisestä Brianista.

Kuvasuhde: 
1.85:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Ääni: 
Dolby Digital 5.1
Dubbaukset: 
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016