Elokuva
Jannen (Jussi Vatanen) ja Inarin (Pamela Tola) elämä on tasaantunut vuoden takaisen digiboxiselkkauksen jälkeen ja perheeseen on tullut myös lisää yksi muuttuja, pieni tytär Lumi. Rauhaisa arki kääntyy kuitenkin jälleen kaaokseksi, kun Jannen vanhan kaveri Räihänen (Timo Lavikainen) saapuu Marjukan (Miia Nuutila) kanssa etelästä pohjoiseen, ja naiset saavat päähänsä lähteä viettämään tyttöjen iltaa. Eikä pojatkaan kauaa kotona happane, vaan suuntaavat Ylläkselle häihin, mukanaan Jannen mielestä aina niin sikeästi nukkuva Lumi.
Ja kohta on kakara kadoksissa ja jahti päällä, eikä tilanteita tee yhtään helpommaksi Inarin perässä yhä vainukoiran lailla nuuskuttava exä, umpikiero pikku-Mikko (Kari Ketonen), joka on valmis mihin tahansa saadakseen poistettua Jannen yhtälöstä.

Vuoden 2010 katsotuimman elokuvan, Dome Karukosken ohjaaman Napapiirin sankareiden jatko-osa, omaperäisesti nimetty Napapiirin sankarit 2, jatkaa Kolarin kollien tarinaa vuotta myöhemmin, mutta aivan älyttömän heikoin eväin on lähdetty liikkeelle. Pekko Pesosen käsikirjoitus viljelee yhä rumia sanoja ja alapäähuumoria, mutta se komedialle kaikista tärkein ainesosa ja tarvekalu jää tyystin puuttumaan. Kummallisen nykivästi ilman alkeellisintakaan rytmiä tyystin irrallisesta kohtauksesta toiseen toikkaroiva elokuva kun ei ole edes vahingossa hauska, tai edes huvittava. On vain lauma toinen toistaan säälittävämpiä henkilöhahmoja tukalissa tilanteissa, joista selvitään aina vain älyttömimmiksi menevien käänteiden kustannuksella, mutta missä ilo, huumori ja hekotus?

Tekijöillä on varmasti ollut hauskaa, ja jännääkin, onhan mukaan saatu Ilmasotakoulu Hornetteineen tuikkaamassa tundraa tuleen komein bensapommein, mutta missään vaiheessa leffa ei lähde kunnolla liikkelle, saatikka sitten lentoon. Ääliömäisen törkeään, mutta paikoin väkisinkin huvittaneeseen hittikomedia Luokkakokoukseen (2015) verrattuna Napapiirin sankarit 2 on jopa tylsä elokuva, mutta siitä ei ole syyttäminen hyviä näyttelijöitä, vaan editissä taatusti jotain vallan muuta kuin elokuvaansa pohtinutta ohjaaja Airaksista.

Rennosti jänkhää jäpättävänä Jannena Jussi Vatanen tekee kyllä kaikkensa, eikä yleensä maneeriensa vankina patsasteleva Timo Lavikainenkaan ole Räihänä yhtään sen vähempää symppis, mutta kumpikaan ei saa edes mahdollisuutta ottaa rooleistaan mitään irti. Uusina naamoina kaksikon kylkeen kiilaa Santtu Karvosen rastalettinen Kämäräinen sekä pohjolan pahimpana piripäänä Sekiksenä Joonas Nordman, mutta kummankin tila on äärimmäisen rajoitettu. Kari Ketosen kohtalona on toistaa maanisen pikku-Mikon typeryydet, ja samoin käy myös Pamela Tolan Inarille ja Miia Nuutilan lemmenkipeälle Marjukalle. Nopeissa läpikävelyissä nähdään  jo ykkös-Napiksesta tutut Kari Hietalahti, Janne Reinikainen ja Juho Milonoff Kittilän runkkareina, sekä ylläricameossa Peter Franzèn.

Yhteenveto
Yhtä aikaa kankea ja löysä, huumorille allerginen komedia, jolle nauraminen olisi pelkkää vahingoniloa.