Alkuperäinen nimi: 
Jakten på storrödingen
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2007
Valmistusmaa: 
Näyttelijät: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
3
Kesto: 
85
Nieriää narraamassa
Aki Ahlroth, Ma, 18/06/2007 - 00:00

Elokuva
Hauki on kala, sehän tiedetään, mutta mikä piru on nieriä eli rautu? Nieriä (Salvelinus alpinus) on ylimmillään jopa 15-20-vuotiaaksi elävä lohikala, joka viihtyy kylmissä vesissä muun muassa Skandinaviassa, Pohjois-Amerikassa sekä Keski-Euroopan vuoristojärvissä. Suomessa sitä tavataan lähinnä Pohjois-Lapissa ja Vuoksen vesistössä Itä-Suomessa. Nieriät olivat jääkauden jälkeen paljastuvien virtojen ja lampien ensimmäisiä kaloja. Tällä tavalla syntyi reliktejä rautukantoja, jotka edelleen poikkeavat voimakkaasti toisistaan esimerkiksi koon tai värityksen osalta. Ilmaston  lämpeneminen uhkaa myös nieriää, sillä eväkäs ei viihdy lämpimissä vesissä. 

Nieriä on tyypillisesti vaaleapilkkuinen, selästä tumma ja vatsasta punertava tai valkoinen. Kutuaikaan koiraan vatsa on räikeän punainen. Se kasvaa noin 20-60 senttimetriä pitkäksi ja painaa tavallisesti 0,3-3 kiloa. Suurimmat yksilöt ovat yli 10-kiloisia kyrmyniskoja, mutta tällaiset luonnonoikut ovat äärimmäisen harvinaisia. Karuissa olosuhteissa nieriät jäävät usein pienikokoiseksi. Nieriä kutee syksyisin järvissä tai virtaavissa vesissä. 

Urheilukalastuksen suosio säilyy vahvana vuodesta toiseen. Harrastajia on joka lähtöön. Toiselle se on mukavaa ajanvietettä, toiselle taas koko elämä. Jälkimmäiseen ryhmään lukeutuvat norjalaiset Martin Falklind ja Yngve Ask, jotka pyytävät unelmiensa nieriää Norjassa, Ruotsissa ja Pohjois-Kanadassa. He ovat Nieriää narraamassa -kalastusdokumentin isäntiä. Nimenomaan dokumentin, sillä kyse ei ole mistään opetusvideosta, jossa kerrotaan, kuinka heitetään virveliä. Toki elokuva tarjoaa tietoa nieriästä, kalastusväleistä ja kalastustekniikasta, mutta katsojan on kyettävä itse poimimaan nämä tiedonmuruset dokumentaarisesta sisällöstä. 

Elokuvasta välittyy hienosti kalastamisen ilo. Sen nähtyään ei enää ihmettele, miten joku jaksaa pilkkiä yhtäjaksoisesti 20 tuntia kymmenien asteiden pakkasessa. Harrastukseen suhtaudutaan vakavasti, mutta huumoria unohtamatta. Nieriää narrataan milloin pilkillä lumituiskussa, milloin perholla auringonpaisteessa kylpevässä jokilaaksossa. Vaihtelevat olosuhteet takaavat osaltaan sen, että touhu pysyy mielekkäänä. Pohjois-Kanadassa parivaljakkomme yrittää väsyttää merestä jokeen nousemassa olevia yli viisikiloisia nieriöitä juoksemalla satoja metrejä pitkin joen piennarta. Kala ottaa mittaa miehestä ja mies kalasta. Hampaat ovat irvessä ja rystyset valkoisina. Dokumentti tekee kunniaa paitsi kauniille kalalle, myös hulppeille maisemille. Urheilukalastajat pyrkivät myös vaalimaan luontoa, sillä sen hyvinvointi on myös heidän harrastuksensa elinehto. 

Oppaakseen Martin ja Yngve saavat muun muassa hyvistä nieriäapajista perillä olevan karskin hevimuusikon sekä ruotsalaissyntyisen kanadalaisen, joka järjestää maltaita maksavia pyyntimatkoja Kanadan nieriäparatiisiin. Yhteistä heille kaikille on intohimo kalastamiseen. Tämä intohimo tarttuu helposti myös katsojaan.

Tekniikka
Kuvanlaatu on yllättävän hyvä ottaen huomioon, missä oloissa elokuvaa on kuvattu. Laadukkaalla digitaalisella videokameralla taltioitu kuva on terävä ja luonnon kauneus näyttäytyy kaikessa loistossaan. Ääniraita on standarditasoa ja sellaisenaan täysin riittävä tämän lajityypin elokuvalle.

Lisämateriaali
Lisämateriaali koostuu lähinnä kalastusmatkoilla mukana olleen välineistön esittelystä sekä retki- ja majoituspalveluiden piilomainonnasta. Ensiksi mainittu on ihan mielenkiintoista seurattavaa. Ekstroja ei ole tekstitetty suomeksi, mikä on kielitaidottoman näkökulmasta iso miinus.

Yhteenveto
Mainio dokumentti, jonka nähtyään joutuu väkisinkin päivittämään kalastusvälineensä ajan tasalle. Ei muuta kuin nieriää narraamaan!

Kuvasuhde: 
1.85:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
FilmiFIN kiittää Pan Visionia arvostelukappaleesta.
Ääni: 
Dolby Digital 2.0
Tekstitys: 
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016