Ong Bak
Sami Turunen, Pe, 16/09/2005 - 00:00

Elokuva
Pieni kylä Thaimaan maaseudulla valmistautuu pyhään Ong Bak –seremoniaan, joka järjestetään 24 vuoden välein. Paikallisen munkkimestarin suojatin Tingin (Tony Jaa) voitettua korkealle arvostetun miehuuskokeen, häntä odottaa seitsemän päivän päästä yhteisön suurin kunnia, munkiksi nimeäminen. Astuminen uuteen maailmaan tarkoittaa myös opituista taistelutaidoista luopumista, elämän pyhittämistä mietiskelyyn ja Ong Bakin pyytteetöntä palvomista. Juhlan valmistelut kuitenkin keskeytyvät, kun pikkurikolliset iskevät kylään ja vievät pyhän Ong Bak –patsaan pään mukanaan. Ilman eheää jumalkuvaa ja palvomissinettiä kyläläiset joutuvat kiroukseen, eikä kasteseremoniaa voida suorittaa.

Kuoleman varjon laskeutuessa köyhien ihmisten ylle, Ting päättää lähteä jäljittämään syyllisiä ja etsimään Ong Bakin päätä. Matka suuntautuu suoraan pelätyn paholaisen kehtoon, suurkaupunki Bangkokiin. Sinisilmäinen maalaispoika joutuu odotetusti heti kättelyssä huijatuksi ja menettää rahansa. Useiden sattumien kautta Ting ajautuu kaupungin pahimman mafiapomon epäsuosioon ja edessä on taistelu elämästä ja kuolemasta.

Ong Bakista on vaikea hakea juonellisesti uusia vivahteita, sillä sen tarina on varsin perinteinen "hyvä vastaan paha / pelastuskertomus", joita ovat lähes kaikki kung fu –elokuvat täynnä. Ong Bakin alku on itse asiassa niin naiivi ja kliseinen, että sen olisi voinut jättää kokonaan pois ja korvata kertojan äänellä tai tekstillä. Huonosti näyteltynä elokuvan ensimetrit saavat katsojan lähinnä nauramaan, mutta onneksi pian päästään itse asiaan eli taistelulajien kiehtovaan maailmaan. Upeita potku- ja nyrkkikohtauksia onkin luvassa, sillä Ong Bak on periaatteessa yhtä pitkää juoksua huimien stunttien säestämänä.

Tingiä näyttelevä Tony Jaa on harrastanut koko ikänsä eri taistelulajeja (kung fua, taekwondoa, miekkailua ja voimistelua) ja hioi mm. Ong Bakin temppuja varten taitojaan neljä vuotta. Tänä aikana hän opetteli myös elokuvassa nähtävän muaythain eli thai-nyrkkeilyn salat. Suurimman idolinsa Jackie Chanin tavoin Jaa suorittaa kaikki stunttinsa itse, eikä pahemmin välttele vaarallisille vesille menemistä. Monet temput eivät ainoastaan näytä, vaan ovat myös hengenvaarallisia. Elokuvassa myös otellaan full contactilla, ja näyttävimmät kohtaukset toistetaan usein kahteen tai kolmeen kertaan eri kuvakulmista sekä hidastettuina. Toisto tuntuu aluksi varsin pelimäiseltä, mutta toimii yllättävän hyvin, kun vauhtiin pääsee mukaan.

Ong Bak on piristävä kokemus nykyaikaisten CGI- ja vaijeritehosteiden valtaamassa (lue: pilaamassa) toimintagenressä. Tällä kertaa näitä valekuvia ei onneksi nähdä, sillä kaikki stuntit on tehty perinteisin keinoin. Ong Bak tarjoaa henkeäsalpaavaa akrobatiaa ja martial arts –koreografiaa taitavasti rytmitettynä. Muun muassa lukuisten polvi- ja kyynerpääiskujen kovuus välittyy taiteen ja taistelun ristiriitaisina sointuina kotisohvalle asti, eikä jätä ketään aiheesta kiinnostunutta kylmäksi. Tony Jaan esiintyminen on täynnä tulista energiaa, ilmavaa lennokkuutta ja 100-prosenttista kehonhallintaa. Mies nousee kerta heitolla Bruce Leen ja Jackie Chanin kaltaisten legendojen vanaveteen ja hänen tulevia elokuviaan jää innolla odottamaan.

Kuva
Alkuperäinen 1.85:1-suhteella esitetty Ong Bak on laadultaan hieman keskitasoa parempi. Aasialaiseen tapaan kuvassa on pientä pehmeyttä, kohinaa ja roskia, mutta ei häiritsevässä määrin. Värit ovat kylläiset ja paletti liikkuu pääosin kullankeltaisen ja lämpimän punaisen välillä.

Elokuvan runsaat kuvakulmat ja toistot helpottavat upeiden taistelukohtauksien seuraamista. Hidastuksia on käytetty myös paljon, joten potkuista ja lyönneistä saa kaiken irti. Ong Bak on visuaalisesti erittäin onnistunut.

Ääni
Julkaisussa on vaihtoehtoina DTS 5.1- ja Dolby Digital 5.1 –äänet. Molemmat raidat ovat keskittyneet pääosin etukanaviin ja tilavaikutelmaa käytetään valitettavan harvakseltaan hyväksi. Äänitehosteiden määrä on vastapainoisesti kiitettävän suuri ja laadukas. Näyttävimmät potkut tuntuvat katsojan kehossa asti ja niitä on korostettu sopivasti subwooferin voimalla.

Elokuvan musiikki on sekoitus perinteistä thaimaalaista melankoliaa (jousi- ja puhallinsoittimia) ja länsimaalaista breakbeattia. Suvantovaiheisiin on haettu taiteellista "näkemystä" harmonialla ja toimintaan taas sykkeen kiihkeydellä.

Lisämateriaali
Lisukkeet ovat olleet yleensä aina harvat Asian Visionin paketeissa, eikä Ong Bak tee tässä kohtaa poikkeusta. Julkaisusta löytyy päänäyttelijöiden lyhyet englanninkieliset biografiat sekä Asian Visionin ja Show Boxin trailereita.

Yhteenveto
Ong Bak on yksi viime vuosien parhaimpia martial arts –elokuvia ja sen erottaa joukosta perinteisen koulukunnan toteutus, joka ei suosi CGI:tä tai vaijereita. Tony Jaa esittelee huikeasti koreografioitua akrobatiaa kuin Jackie Chan parhaimpina päivinään ja antaa sekä ottaa iskuja vastaan jatkuvalla syötöllä. Elokuvan juoni mahtuu muutamalle riville ja on alleviivaten ennalta-arvattava, mutta genrensä mukaisesti katse kohdistuu draaman sijaan räjähtävään toimintaan. Ong Bak on jokaisen potku- ja nyrkkileffafanin pakkohankinta.

Kuvasuhde: 
1.85:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Ääni: 
DTS 5.1, Dolby Digital 5.1
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016