Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Alkuperäinen nimi: 
Pahan kukat
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2016
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
105
Levymäärä: 
0
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Pakkotekstitys: 
On
Pahan kukat
Jussi U. Pellonpää, To, 29/09/2016 - 08:21

Elokuva

Helsinki. Nyt.

14-vuotiaan Sipen (Viljami Nojonen) elämä muuttuu radikaalisti, kun jo täysi-ikäisen velipuolen Junon (Juno eli Jon Korhonen-Hurmerinta) huonot tavat öisessä Stadissa tuovat ovelle sosiaaliviranomaiset. Pitääkseen nuorimmaisensa erossa rikoksen poluilta isä Arttu (Eero Aho) ja vahvasti uskovainen äiti (Alma Pöysti) kehottavat Junoa pakkaamaan kamansa, ja sama ajatus on myös nuorella miehellä tyttöystävänsä Alman (Diana Tenkorang) kanssa. Vielä yksi keikka ja tarvittava massi Tampereelle muuttoa varten olisi kasassa, mutta kaverinsa Mazin (Mikael Gabriel) kanssa helpoksi luultu huumeiden haku maastosta menee pahan kerran kaseikkoon, ja pian perässä ovat virkavallan lisäksi myös kiukustuneet suomigangstat ja osa Venäjän mafiaakin.

Jo alkutekstitkin todistavat, että nyt ohjaaja/käsikirjoittaja Antti J. Jokinen on tosissaan. Urbaani lähiödraama Pahan kukat lähtee liikkeelle rankan rock- rap- ja punkmusiikin tahtiin, ja on niin modernisti kapinallinen, että oikein huvittaa. Jokisen kirjoittama tarina sai inspiraationsa Götebrogin mellakoista 2012, mutta mitään muuta tarttumapintaa todellisuuteen se ei kykene esittämään. Pahan kukat on kysyvinään kasvattajan vastuusta samalla kun se yrittää esittää kommentaaria sosiaaliviranomaisten yksisilmäisistä metodeista ja yleistyksistä, mutta kaikki jää lapsipuolen asemaan ohjaajan keskittyessä jenkkiläisistä ghettonuorista kertovien leffojen kuluneisimpiin kliseisiin. Samaten dialogi tulvii käsittämättömiä lapsuksia, vaikka Jokinen olisi varmasti voinut kysyä tulkkausta nuorilta näyttelijöiltäänkin.

Formaatit, kuvanopeudet ja otokset vaihtuvat tiheään, mutta traagisista tapahtumistaan huolimatta kokonaisuuden pulssi ei ole tahdissa, vaan jää rytmihäiriöiseksi sekoitukseksi pahoja tekoja, anteeksiantoa ja rockivideoestetiikkaa. Ohjaajalla tuntuukin olevan hirmuinen tarve todistaa, että hän paitsi puhuu, myös ymmärtää katua, ja vaikka kaikki ovatkin niin kovin tosissaan ja ilman huumorin häivää, modernin raadollista kujanjuoksua on mahdotonta ottaa vakavasti.

Matti Eerikäisen käsivarakameralla tullaan varsin liki nuoria näyttelijöitä, joista osa on varsin uskottavia, osa taas ei. Räppäri Juno tekee yllättävän valmiin roolityön oman nimisenä pikkukonnana, jolla on kuitenkin sydän paikallaan. Raskaassa roolissa kaiken kokijana Viljami Nojonen taas sortuu pahasti ylinäyttelemiseen, ja samaa takaseinän kolistelua on havaittavissa myös monilla muilla jenginuorilla. Veteraaneista Eero Aho tekee takuutyötä pahaan paikkaan joutuvana isänä, Tommi Korpela piipahtaa kuvissa poliisina ja Krista Kosonen opettajana, joka tankkaa Sipen luokalle, yllätys yllätys, ranskalaisen runoilijan Charles Baudelairen kokoelmaa Pahan kukat (Les Fleurs du mal, 1857), jonka symbolinen korostaminen ei ainakaan nosta leffan älykkyysosamäärää.

Yhteenveto

Täysin ilman kosketuspintaa todellisuuteen korskeasti koohottava jengidraama jättää ulkopuolisen olon, aivan kuin elokuvan tekijät eivät olisi tienneet kuvaamastaan aihepiiristään yhtikäs mitään.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016