Alkuperäinen nimi: 
Meet the Fockers
Lajityyppi: 
Valmistusvuosi: 
2004
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
117
Painajainen perheessä - Meet the Fockers
Jarmo Hänninen, Ti, 08/03/2005 - 00:00

Elokuva
Onnella ei ole rajaa kun tuleva aviomies saa appivanhempiensa hyväksynnän ja voidaan ruveta suunnittelemaan tulevia häitä. Gaylord "Greg" Focker (Ben Stiller) ei kuitenkaan ehdi juuri huokaista helpotuksesta, sillä hänen morsiammensa Pamin (Teri Polo) isä Jack Byrnes (Robert De Niro) haluaa tavata Fockerit. Roz (Barbra Streisand) ja Bernie (Dustin Hoffman) Focker toivottavatkin Byrnesit perheeseensä varsin erikoisella asenteella, mikä ei välttämättä paranna Gregin asemia appiukon silmissä.

Vuonna 2000 ilmestynyt elokuva Perhe on painajainen (Meet the Parents) oli menestys kassaluukuilla. Se teki siihen astisen merkkipaalun ollen jenkkien lokakuun katsotuin elokuva kautta aikojen ja kyseessä oli vieläpä komedia. Eittämättä De Niro on kuitenkin nimi, joka vetää katsojia teatteriin, vaikkakaan mies ei ole kovin tunnettu komedianäyttelijänä. Itse asiassa De Niro on jo pidemmän aikaa yrittänyt tehdä läpimurtoa komediapuolella, mutta kukaan ei yksinkertaisesti pitänyt miestä hauskana. Perhe on painajainen, ja nyt Painajainen perheessä (Meet the Fockers) kuitenkin todistavat väitteen vääräksi. Painajainen perheessä oli kokonaiset kolme viikkoa avauksensa jälkeen jenkkien listaykkösenä jättäen taakseen muun muassa Oscar-voittajat Lemony Snicketin surkeiden sattumusten sarja (Lemony Snicket's Series of Unfortunate Events) ja Lentäjä (The Aviator).

Edellisessä osassa Ben Stillerin esittämä Gaylord M. Focker oli puolittain pakotettu tutustumaan tulevan vaimonsa appivanhempiin. Perhe ei ole kuitenkaan mikään tavallinen, sillä perheen isä Jack Byrnes, on eläkkeelle joutunut CIA-agentti Kuten todeta saattaa, päättyi edellinen tarina joten kuten onnellisissa merkeissä. Gaylord ansaitsi isä-Jackin luottamuksen monien vahinkojen, väärinkäsitysten ja vitsien jälkeen. Jostain syystä Jack haluaa kuitenkin ennen tulevia häitä tutustua aviomiehen perheeseen, nähdäkseen millaisen puun vesan hänen rakas tyttärensä on naimassa. Tämä on elokuvan lähtökohta, josta lähdetään eteenpäin tapaamaan Fockereita Floridan lämpöön. Huomattavasti vapaamielisemmät Fockerit rakastavat kaikkia, eritoten poikaansa, keskutellen asioista estoitta ja eläen rentoa elämää. Arvojen ja vähän muidenkin asioiden yhteentörmäys vaikuttaa väjäämättömältä, kun nämä kaksi perhettä - vastavoimaa - kohtaavat toisensa.

"Look, Little Jack was crying so I picked him up and gave him some hugs. Then I went into the kitchen to answer the phone and when I came back, he had let himself out of the playpen, put on Scarface and glued his hands to the rum bottle. Ok?"

Niin oudolta kuin se kuulostaakin, Barbra Streisand on elämänsä vireessä elokuvan hersyvän roisina seksiterapeuttina. Dustin Hoffman on toinen amerikkalainen huippuluokan näyttelijä, joka ei ole tehnyt ikimuistoista roolisuoritusta sitten Rain Manin (Sademies). Painajainen perheessä -elokuvassa Hoffman kuitenkin yltyy heittelemään sellaisia one-linereita, että heikompaa hirvittää. Katsoja ei silti tunne itseään vieraantuneeksi, sillä niin suuri on Hoffmannin roolihahmon olemus ja karisma, että siitä tulee vähintäänkin hyvälle tuulelle, kuten myös Fockerin perheen äitimuoria esittävän Streisandin kohdalla.

Stiller ja Polo toistavat lähes yksi yhteen roolinsa edellisestä elokuvasta. Mutta mitä on tapahtunut De Nirolle? Miehelle on käsikirjoitettu erittäin hienoa dialogia ja ennen kaikkea huomattavasti enemmän kuin Perhe on painajainen -leffassa, joka jäi De Niron osalta hieman tönköksi. Mies on myös pistänyt oman elokuvayhtiönsä rahoja likoon melkoisia määriä leffan tuotantoa varten. Ohjauksesta vastaa Austin Powers -leffoista tunnetuksi ponnahtanut Jay Roach, joka on luottanut hyvin pitkälti perinteiseen komiikan luomiseen ihmisten ja eritoten eläinten kohtaamisesta syntyvistä tilanteista ja mahdollisista hauskoista tapahtumista. Roach vastasi myös Perhe on painajainen -elokuvan ohjauksesta, joten asian vieminen toiseen osaan ei varmastikaan tuottanut ongelmia.

Yhteenveto
Painajainen perheessä -elokuva kierrättää paljon samaa aikaisemmasta osasta tuttua komediaa aina Focker-nimiväännöksistä lähtien. Stiller on jäänyt selkeästi jumiin omiin maneereihinsa, mutta se näyttää kuitenkin myyvän elokuvaa ihan mukavasti. Muissa roolisuorituksissa ei ole valittamisen aihetta. Huumori on kyllä enemmän kuin paremmin kunnossa, mutta sitä vanhaa kierrätetään liikaa ja elokuvan pääosan omivat sivuosiin asetetut veteraaninäyttelijät. Elokuvan pituus alkaa olla komedian keston maksimirajoissa. Kahdessa tunnissa tempo pysyy kuitenkin yllättävän hyvänä, eikä kyllästymään pääse.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016