Alkuperäinen nimi: 
PMMP - Tässä elämä on
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2015
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
3
Kesto: 
83
PMMP - Tässä elämä on
Jussi U. Pellonpää, Ke, 25/03/2015 - 00:00

Elokuva
Kolmen miehen rockryhmä tykittää täysillä ja lavan edessä riehuu kuin psykoottisen kohtauksen kourissa kaksi mikrofoneihin karjuvaa ja yleisöä hiilihappojäätykeillä tulittavaa naista. On tullut aika jättää hyvästit yhdelle suomirockin omaperäisimmälle ja menestyneimmälle yhtyeelle.

Arto Tuohimaan seurantadokkari PMMP - Tässä elämä on kulkee syksyllä 2013 pillit pussiin lyöneen suosikkibändin jäljillä, antaen orkesterin jäsenten itse summata huikean menestystarinansa viimeiset ja äärimmäisen kiireiset kaksi vuotta. Kun viimeinen isku oli 27. lokakuuta 2013 lyöty ja Helsingin Jäähallin takahuoneessa istui joukko kaikkensa antaneita muusikoita, harras ja koskettava tunnelma tavoittaa jokaisen katsojan, vaikkei bändin soinnista olisi kuuna valkeana edes välittänyt. Yksi jakso suomalaista rock-historiaa oli tullut tiensä päähän, ja jos yhtyeen jäseniä on yhtään uskominen, PMMP todella teki vihoviimeisen keikkansa.

Vuoden 2003 Rusketusraidat -hitillä hetkessä kestosuosikiksi nuossut PMMP teki kymmenessä vuodessa kotimaisella musiikkitaivaalla monella tavalla historiaa. Se kykeni jatkuvasti uudistumaan, se panosti hillittömiksi spektaakkeleiksi kasvaneisiin lavaesiintymisiin ja piti huolta faneistaan ennen kokemattomalla tavalla vastaten henkilökohatisesti kirjeisiin ja jopa kuskaamalla näitä keikkabussillaan kotiin eri festivaaleilta. Vuosikymmen tuotti viisi erinomaisesti myynyttä albumia ja kaksi kokoelmalevyä.

Tuohimaan kamera seuraa perinteisin rock-dokumentin keinoin bändiä lavalla, lavan takana ja keikkabussissa, pätkien keikkojen kiihkeät tunnelmat istuttamalla päähenkilöt, laulajat Paula Vesalan ja Mira Luotin, sekä bändin tarinan alusta asti soitosta vastanneen trion, kitaristi Mikko Virran, rumpali Heikki Kytölän ja basisti Juho Vehmasen, puimaan tuntojaan intiimiin haastattelutilaisuuteen. Ääneen päästetään myös mies PMMP:n takana, säveltäjä/tuottaja Jori Sjöroos, jonka vaikutusta orkesterin soundiin ja ilmaisuun ei voi vähätellä.

PMMP - Tässä elämä on nostaa etualalle huippuunsa viritetyn koneen lailla yhteen hitsautuneen rockryhmän, jotka pitkään yhdessä töitä tehneenä osaavat lähes telepaattisesti ennakoida toistensa aivoituksia niin studiossa kuin lavallakin. PMMP tuli tunnetuksi erityisesti hurjista lava-akteistaan, jonka aikana Paula ja Mira juoksivat vähintään jalkapallo-otteluun verrattavan määrän, roikkuivat lavarakennelmissa tai soittajien niskassa. Hikisten ja energisten livevetojen lisäksi dokkari antaa tilaa myös kokoelmalevy Matkalaulun teolle, johon bändi otti vanhoja kappaleitaan, hajoittivat ne atomeiksi ja kokosivat, soittivat, sovittivat ja jopa sanoittivat osia uudelleen. Lätty onkin upea osoitus loppuun asti uudistumiskykyisestä ja hetkessä täysillä elävästä rockyhtyeestä, jolla oli malttia ja uskallusta poistua kehistä voittajana.

Yhteenveto
Perinteitä ja erityisesti kohdettaan kunnioittava kumarrus yhdelle Suomen parhaista ja ehdottomasti omaperäisimmistä rockryhmistä kautta aikain.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016