Alkuperäinen nimi: 
Priest
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2011
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Ikäsuositus: 
13
Kesto: 
87
Priest (3D Blu-ray)
J. Pikkarainen, Pe, 18/11/2011 - 00:00

Elokuva
Samannimiseen korealaiseen sarjakuvaan perustuva toimintaelokuva Priest ei säväytä omaperäisyydellään. Vuosisatoja kestänyt sota ihmisten ja vampyyrien välillä päättyi kirkon kouluttamien soturipappien avulla jälkimmäisten sukupuuttoon, mutta verinen historia tuhosi samalla Maan asuinkelvottomaksi. Massiivisiin kaupunkeihin sullotut ihmiset elävät kirkon tiukassa kurissa, kun taas vapaudesta nauttivat polot joutuvat turvautumaan ravinteettoman erämaan antiin. Entisen soturipapin (Paul Bettany) veljen saadessa surmansa erämaassa tuntemattomaksi jääneiden otusten käsissä, herää papin epäilykset muinaisen pahuuden uudesta tulemisesta.

Legionilla debytoinut Scott Stewart jatkaa kristillistemaattisten aiheiden parissa. Esikoisensa tavoin Priest hyödyntää uskonnosta vain kehyksen, ja keskittyy sen sijaan puhtaan aivottomaan toimintatykitykseen. Stewart onnistuu yhdistämään elokuvaansa hämmentävän laajan kavalkadin eri genrejä vielä hämmentävin seurauksin, eikä western-scifi-toiminta-kauhu-fantasia-cocktail köhi lainojensa suhteen muutoin kuin sisältönsä osalta. Suuren mytologian keskellä täysin mitättömäksi jäävä juoni etenee pikakelauksella paikasta toiseen, eivätkä persoonattomat henkilöhahmot tue kerrontaa sitäkään vähää.

Sisältönsä kustannuksella Priest satsaakin synkkään visuaaliseen ilmeeseen ja ponnettomiin toimintakohtauksiin, jotka jäävät elokuvan kuvaaman erämaan lailla täysin ilmeettömiksi. Ydintuhonjälkeistä maailmaa kuvataan vain irtonaisina täkyinä, ja ne harvat kärhämät ovat suorasukaisia rypistyksiä vailla rytmiä. Cory Goodmanin käsikirjoitus ottaa kaiken täysin vakavissaan, mutta onnistuu silti pelkistämään tilanteet puhtaaksi farssiksi.

Elokuvaa suurempi ihme on sen vakuuttavat niminäyttelijät, jotka on onnistuttu huijaamaan tuotantoon mukaan. Ateistiksi itsensä tunnustava Bettany jatkaa kristillisten hahmojen roolissa, eikä tälläkään kertaa pysty mitään käsikirjoituksen aneemisuudelle. Saman kohtalon kokevat näyttelijän muut kollegat, joista teatraalisuudessaan enemmän hupaisa kuin pelottava Karl Urban ihmisvampyyrihybridinä käyskentelee koko elokuvan lierihattu päässä, ja kolmikko Maggie Q, Christopher Plummer ja Brad Dourif tyytyvät vain pyörähtämään ruudulla. Vampyyriteemansa vuoksi ne muutamat ylimääräiset katsojat on houkuteltu mukaan True Blood -sarjasta tutun Stephen Moyerin avulla.

Tekniikka
2.40:1-kuva toistuu 2D:nä erinomaisesti. Tumma visuaalinen ilme on värien niukkuudesta huolimatta rikas ja terävä. Detaljien tarkkuus on nähtävissä myös lukuisissa hämärissä kohtauksissa, vaikka ne eivät ylläkään tällöin parhaimpaan kastiin. Mustan taso on loistelias ja tuo kuvaan toimivan syvyysvaikutelman.

Jälkituotannossa 3D:ksi käännetty kuva ei sen sijaan tuo ihmeitä mukanaan. Muutamissa kohtauksissa efekti on onnistunut ja paikoin jopa kiitettävä, mutta lukuisat tuotannolliset virheet heikentävät kokonaisuutta. Crosstalking häiritsee paikoin silminnähden, mutta jää onneksi pääsääntöisesti vain elokuvan alun ongelmaksi. 3D-elokuville yleisesti silminnähden heikentyvä mustan taso vaivaa jo muutoinkin tummanpuhuvaa kuvallista antia. Hämärissä kohtauksissa lukuisat yksityiskohdat häviävät mustaan massaan. Värimaailma ja tarkkuus säilyvät lähes ennallaan.

Syystä tuntemattomasta Sony on julkaissut 3D-lätyn mukana ainoastaan englanninkielisen Dolby Digital 5.1 -ääniraidan, mikä jää auttamattomasti monipuolisempien DTS-HD MA -dubbausraitojen jalkoihin. Kanavaerottelu on onnistunut kauttaaltaan, mutta HD-äänien detaljikkaammalle äänimaailmalle ja muhkeammalle alapäälle voi jättää hyvästit. Varsinkin toimintakohtauksissa vajaaksi jäävä anti ei pääse oikeuksiinsa.

Lisämateriaali
Weapon and Vehicle Exploration in 3D on julkaisun ainoa 3D:tä hyödyntävä lisämateriaali, jossa katsoja voi tutustua kolmiulotteisiin malleihin elokuvassa nähdyistä aseista ja kulkuneuvoista.

Kuva kuvassa -toimintoa hyödyntävä Bullets and Crucifixes vie katsojan elokuvan salojen pariin. Tekijätiimi kertoo juonen saloista, visuaalisesta ilmeestä ja muista tuotannollisista selkkauksista samalla, kun katsoja näkee kulissien takaista materiaalia ja kuvakäsikirjoituksia.

Perinteisellä kommenttiraidalla äänessä ovat ohjaaja Scott Stewart, käsikirjoittaja Cory Goodman ja näyttelijät Paul Bettany ja Maggie Q. Nelikko käy läpi paljolti samoja asioita kuin julkaisun PiP-kommenttiraita, mutta intoutuu paikoin tarjoamaan täysin uutta triviaa.

Reilun kymmenen minuutin edestä löytyvät poistetut kohtaukset ovat syystä pätkitty. Mukana on tosin myös vaihtoehtoinen alku elokuvalle.

The Bloody Frontier: Creating the World of Priest (12:49) on tavallista EPK-materiaalia, jossa kommenttiraitojen anti on pätkitty napakaksi tietopaketiksi elokuvasta. Tuotantotiimi pähkäilee muun muassa vampyyrimythokseen koskemista, kuvailemansa maailman luontia ja toimintakohtausten kuvauksen vaikeutta.

Tools of the Trade: The Weapons and Vehicles of Priest (11:25) keskittyy puolestaan elokuvassa nähtyihin aseisiin ja ajoneuvoihin, joista tekijät kertovat hivenen enemmän.

Yhteenveto
Genresekoitus Priest ei loista oikein millään osa-alueella. Heppoisen viitekehyksen sisään ängetty toimintaraina jää ponnettomaksi ja vaille merkittävää sisältöä.

Kuvasuhde: 
2.40:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Lisätietoa: 
Kiitokset Sony Pictures Home Entertainmentille arvostelukappaleesta.
Ääni: 
Dolby Digital 5.1, DTS-HD MA
Dubbaukset: 
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016