Alkuperäinen nimi: 
Kaguya-hime no monogatari
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2013
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
3
Kesto: 
137
Prinsessa Kaguayn taru
Jussi U. Pellonpää, To, 23/10/2014 - 00:00

Elokuva
Kun köyhä bambunleikkaaja Miyatsuko löytää metsästä kämmenelle mahtuvan pikkuolennon, kuun kuninkaan tyttären, hän vie sen kotiinsa kasvattaakseen tämän vaimonsa kanssa. Prinsessaksi kutsutun rasavillin lapsuus on hassuttelua kylän muiden lasten kanssa, mutta hurjan nopeasti kasvavan tytön matka vie pian pääkaupungin yltäkylläisyyteen, lunastaakseen siellä otto-isänsä suunnitteleman paikan ylhäisön ihailemana prinsessana. Nimen Kaguya saanut nuori nainen ei kuitenkaan halua elämältään mitään muuta kuin olla aivan tavallinen ihminen, iloineen ja suruineen.

Isao Takahatan ohjaama Prinsessa Kaguyan taru on Studio Ghiblin faneille toiveiden täyttymys ja kiistaton mestariteos, mutta tavallisemmalle rivikatsojalle yli kaksituntiseksi venytetty, yltiörauhallinen kerronta voi tuntua jopa tylsältä. Perinteisellä sivellintekniikalla luodut pastellinsävyiset kuvat yhdistettynä hartaan hitaaseen kerrontaan luovat unenomaisen atmosfäärin, jonka hellyttävän yksinkertainen maailma toimii näyttämönä tuhat vuotta kerrottuun japanilaiseen kansantaruun materialismin ja turhamaisuuden turmelevasta vaikutuksesta.

Pekka Lehtosaaren ohjaama dubbaus tavoittaa japanilaislle piirroshahmoille olennaisen liioitellun ilmeikkyyden osuvasti, taitavien ääninäyttelijöiden tulkitessa hahmojen tunnetiloja täysin palkein. Krista Kosonen on Kaguya, Markku Huhtamo ottoisä Miyatsuko ja Eija Ahvo tämän vaimo. Prinsessan kilpakosijoina kuullaan Santeri Kinnusta, Kari Ketosta ja ohjaaja Lehtosaarta itseään. Antti LJ Pääkkönen on kaikkien kunnioittama majesteetti ja Peter Kanervo Kaguyan nuoruuden rakastettu Sutemaru.

Yhteenveto
Kaunis ja herkästi soiva, eeppisen eläväinen animaatio, jonka pitkä kesto ja turruttava tempo asettavat ainakin lapsikatsojille haastetta yllin kyllin, kun taas jo ennakolta Ghiblin nimeen kumartavat tulevat todennäköisesti kokemaan elämänsä illan.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016