Alkuperäinen nimi: 
Rölli ja metsänhenki
Valmistusvuosi: 
2001
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Ikäsuositus: 
S
Kesto: 
85
Rölli ja metsänhenki
Jarmo Hänninen, Ma, 01/11/2004 - 00:00

Elokuva

Rupuiset, roskaavat ja rämäpäiset röllit ovat pilanneet entiset asuinpaikkansa ja ovat lähteneet etsimään uutta maata asuttavaksi.

He sattuvat rantautumaan pienelle menninkäisten asuttamalle saarelle. Röllit valtaavat menninkäisten kylän eivätkä halua luopua siitä mistään hinnasta. Samalla röllien keskuudessa on menossa vallanvaihtoruljanssi ja monet asiat menevät päälaelleen, jopa maailman tasapaino alkaa järkkyä huolimatta urhean Milli Menninkäisen pyrkimyksistä rauhan palauttamiseksi.

Allu Tuppurainen jatkaa vakuuttavaa näyttelijäsuoritustaan Röllinä, joka on monelle tullut tutuksi jo televisiosta Pikkukakkosen ajoilta. Rölli on nyt useampien henkilöhahmojen, musiikin ja elokuva-asetelman ansiosta paljon eeppisempi, surullisempi ja jollakin tapaa myös utopistisempi kuin Pikkukakkosen 5-10 minuuttia viikossa kestänyt, melkein sketsisarjan mittoihin yltänyt, jakso. Mieluiten olisi sallinut Pikkukakkos-Röllin huumorin ja ns. vauhtimeiningin jatkua myös elokuvassa, joka on em. asioista sisällyttänyt vain murto-osan.

Toisen hienon näyttelijäsuorituksen tekee naispääosan esittäjä, siviilielämässä melkoisen diivan maineen saavuttanut, Maria Järvenhelmi, joka teki viimeksi yhtä loisteliaan suorituksen moneen kertaan palkitussa (ja televisiossakin esitetyssä) Pieni pyhiinvaellus -elokuvassa.

Muista näyttelijöistä voi vain todeta, että ulkonäön tai äänen perusteella on 50/50 mahdollisuus tunnistaa näyttelijä, mutta ei molemmista. Esimerkiksi Jussi Lampi tekee ihmeen hyvän luonneroolin murisevana ja ärhentelevänä Iso-röllinä. Kari Hietalahti (mm. Vintiöt ja Vares) antaa kasvot röllin parhaalle ystävälle(?) Rölli Riitasoinnulle. Siinä missä Järvenhelmi ja Tuppurainen tekevät elokuvasta uskottavan ja kauniin, niin Kalle Holmberg järisyttää koko elokuvaa Vaakamestarin roolissaan. Ohjauksesta vastaa kauniista maisemakuvauksistaan ja aina varmasta tyylistään tunnettu Olli Saarela.

FinnKino on lykännyt markkinoille aina loistotuotteita eikä Rölli ja metsänhenki tee poikkeusta tähän sääntöön. DVD:n valikot ovat huipputyötä ja viimeisen päälle mietittyjä. Tekstitysvaihtoehtoja on kolme; ruotsi, englanti ja viittomakieli, joista viimeinen on toteutettu siten että kuvan oikeaan alareunaan ilmestyy pieni naispuolinen menninkäinen viittomaan puhutut jutut viittomakielelle - todella loistava veto!

Kuva

Takakansi ilmoittaa kuvasuhteeksi 16:9 (1,77:1?). Kuvan terävyysluokka on muuten ykköstasoa ja varmaankin parasta, mitä Suomessa tuotetuista DVD-levyistä löytyy. Lisämateriaali on myös niin hyvälaatuista kuin vain voi kuvitella.

Ääni

Dolby Digital 5.1. Julkaisu ei tarjoa vaihtoehtoja ääniformaatin valintaan, mutta se tuskin ketään haittanee. Tosin monikanavaisena tarjotut äänet ovat hieman vaimeita paikka paikoin, mutta ei häiritsevästi - sen kuitenkin huomaa. Elokuvan ääniraita onkin sitten omaa luokkaansa. Sen luulisi olevan sitä tavallista lastenelokuvapimputtelua, mutta tarjoaa kuuntelijalleen melkoista vaihtelua. Samuli Edelman, joka myös näyttelee elokuvassa, vastaa niin sanotusti elokuvan tunnuskappaleesta.

Lisämateriaali

Mukaan on ympätty peruskamaksi muodostunut traileri. Kerrankin kun mukaan olisi toivonut jonkinlaista Näin tehtiin (tai Making of) -dokkaria niin sitä ei ole.
Samuli Edelmanin Juhlat alkakoon -musiikkivideo on ihan hyvä lisä, mutta musiikkivideo kannattaa katsoa vasta elokuvan jälkeen jos ei halua em. musiikkivideon pilaavan tärkeimpiä kohtauksia elokuvasta. Musiikkivideo ei ole kyllä muuta kuin promootiota Edelmanille ja elokuvalle - mistään taidepläjäyksestä se ei kyllä käy.

Poistetut kohtaukset -osio pitää sisällään kaksi elokuvasta leikattua kohtausta, jotka olisivat kyllä sopineet siihen kuin nenä päähän. Millin laulu on jo näyttävyydessään ja koskettavuudessaan niin upea, että siitä olisi tullut parempi tunnuskappale elokuvalle. Toinen poistettu kohtaus on nimeltään Keppitaistelu, jonka poisjättämistä elokuvasta ei voi muuta kuin ihmetellä, mutta ilmeisesti sen ottaminen mukaan olisi nostanut myös ikärajaa - tiedä sitten miten asian laita oikeasti on.

Viimeinen extra-materiaali onkin sitten, elokuvan (ja ilmeisesti myös kaikkien extrojen tavoin) tavoin, suunnattu lapsille. Rölli-visa ihan mukiinmenevä lisä levyllä ja palkitsee oikeat sekä väärät vastaukset elokuvapätkällä.

Yhteenveto

Lapsille ja tietenkin lapsenmielisille tarkoitettu melko surumielinen Rölli-elokuva, jossa on tottakai hauskojakin elementtejä ihan tarpeeksi. Elokuvasta ja sen extra-tarjonnasta ei kannata hakea mitään turhan vakavaa... Erittäin opettavainen, hauska ja tottakai myös laadukas suomalaisen elokuvatuotannon luomus, jota kannattaa ikärajoituksesta huolimatta katsoa lapsen kanssa yhdessä.

Kuvasuhde: 
16:9
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Ääni: 
5.1 Dolby Digital
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016