Elokuva
On vuosi 2020 ja nyrkkeilyurheilu on kokenut radikaalin muutoksen. Kooltaan liki kolme metriset ja tonnin painoiset nyrkkeilyrobotit ovat korvanneet ihmiset, joiden tehtävänä on nykymatseissa kauko-ohjata tuhovoimaiset iskut perille metallibugilistien ottaessa vastaan kivut ja nöyryytyksen. Yksi työttömäksi jäänyt ex-boksaaja on Charlie Kenton (Hugh Jackman), romuista robotteja kasaava rivipromoottori, joka raapii elantonsa kokooon kadun varjoisan puolen pelureita ympärilleen vetävissä laittomissa otteluissa. Charlien ainoa toivo parempiin päiviin on hänen väkästämänsä robotti-iskijä Ambush, ja varsin epätavallinen matsi itsekin kovaottteisen Rickyn (Kevin Durand) hullua härkää Black Thunderia vastaan. Kun hurja sarvipää mätkii Ambushin varaosiksi, Charlie huomaa olevansa jälleen paitsi ilman työtä, myös ronskisti enemmän velkaa.

Mahdollisuus lisätienestiin tulee, kun Charlien viimeksi vauvana tapaaman poikansa Maxin (Dakota Goyo) äiti kuolee, ja setä Marvin (James Rebhorn) ja täti Debra (Hope Davis) tarjoavat jälkikasvustaan täysin vieraantuneelle isälle muhkeaa korvausta 11-vuotiaan pojan adoptomisesta. Charlie lupautuu kaitsemaan Maxia kesän ajan ajatellen rahakkaan järjestelyn olevan paras kaikille osapuolille. Robotiikasta kovasti kiinnostuneen Maxin kanssa Charlie päätyy jälleen varkaisiin romuttamolle ja löytävätkin sieltä lupaavan, joskin ruosteisen ja kolhiintuneen sparraurosbotin Atomin. Charlien entisen valmentajan tyttären, nykyään nyrkkeilysalia pyörittävän Bailey Talletin (Evangeline Lilly) avulla toisilleen tyystin vieraat isä ja poika treenauttavat Atomista kovan luokan haastajan, ja yhteiseksi hämmästyksekseen löytävät toisistaan enemmänkin yhteistä, samalla kun Charlien ja Baileyn vanha romanssikin alkaa nostaa päätään. Atomin suksee tavoittaa myös venäläisen oligarkin Farra Lemkovan (Olga Fonda) ja tämän omistaman mestarirobotti Zeuksen ohjaajan Tak Mashidon (Karl Yune), jotka ensin tarjoutuvat ostamaan lupaavan tulokkaan, mutta Max kieltäytyy kaupasta. Lemkova ja Mashido joutuvat kuitenkin Maxin julkisesti heittämän haasteen jälkeen antamaan kaksikolle mahdollisuuden titteliotteluun.

Aiemmin idioottimaisen remaken Vaaleanpunainen pantteri (2006), pari efektiraskasta toimintakomediaa Night at the Museum - yö museossa (2006) ja sen turhan jatko-osan Night at the Museum 2 (2009) sekä hölmön Date Nightin (2010) tehneen Shawn Levyn ohjaama Real Steel on kaikesta teknisestä briljeerauksestaan huolimatta varsin ihmisläheinen ja perhekeskeinen, symppis kasvutarina isän ja pojan suhteista ollen samalla monista urheiluleffoista tuttu altavastaajakuvaus. Helposti robotiikaltaan mielleyhtymiä Michael Bayn megamenestyneeseen Transformers -trilogiaan tuova Real Steel on pohjiltaan kuitenkin myös aidosti maanläheinen rakkaustarina.

Levy antaa paljon tilaa ihmisuhteiden kehitykselle, mutta suhtautuu myös moniin toimintakohtauksiin niiden vaatimalla intensiteetillä. Teknisesti Real Steel onkin moitteeton ja sen robotteihin on satsattu tarpeeksi täpäkkää. Matsit nappaavat helposti mukaansa, liikkeenkaappaustekniikalla luodut ottelukohtaukset näyttävät hyviltä ja ne on koreografioiltaan mahdollisimman realistisiksi konsultoinut ex-mestari Sugar Ray Leonard. Leffan taustavoimista löytyvät tuottajina mm. Robert Zemeckis, jota voidaan pitää koko mocap-tekniikan isänä, sekä Steven Spielberg, joka on itsekin tulevaisuudessa tarttumassa Real Steelia sivuavaan aiheeseen elokuvallaan Robocalypse.

1963 nähtiin tv-sarjassa The Twilight Zone episodi, joka perustui Richard Mathesonin 1956 julkaistuun novelliin Steel. Samaisen tarinan ovat nyt Real Steeliksi adaptoineet Dan Gilroy ja Jeremy Leven, ja sen muun muassa Rocky -elokuvista käänteitä napanneen päivityksen käsikirjottanut John Gatins, joka poikkeaa itsekin kameran edessä mohikaanitukkaisena Kingpinina. Paikoin sisältämistään väkivaltaisuuksista huolimatta Real Steel on kokonaisuutena varsin lapsiystävällinen esitys, jonka ikäraja tuntuu hätävarjelun liioittelulta. Keskiössä kun on kuitenkin isän ja pojan yhteinen kasvutarina, joita tulkitsevien Jackmanin ja Goyon yhteisissä kohtauksissa on aitoa tunnettakin mukana. Mukavan puoleisesti heti ensi-illastaan lähtien kotimaassaan Yhdysvalloissa menestyneelle Real Steelille on tulossa myös jatkoa, johon kaikki tärkeimmät tekijät, ohjaaja Levy, käsikirjoittaja Gatins sekä pääkolmikko Jackman, Goyo ja Lilly ovat lupautuneet mukaan.

Danny Elfmanin turhia kikkailemattomasta scoresta löytyy rutkasti sankarillisuutta ja lämpöä. Akustisen ja sähköisen kitaran bluessahtava symbioosi on valtaa pitävä elementti reissua kehystävässä On The Move kappaleessa, ja sitä seuraavan, veikeästi rentoilevan It`s Your Choisen taustalla kuuluu Elfmanin vuoden 1988 nappimusa aikakautensa onnistuneimpaan toimintakomediaan Keskiyön pako (Midnight Run). Charlie trains Atom on komea treenausteema, jonka taustalle voisi yhtä hyvin kuvitella puherajoitteisen raskaan sarjan amerikanitalialaisen pugilistin juoksemassa ylös Philadelphian Taidemuseon portaita. Hienossa finaalissa kuultavat jännittävä Taking a Beating, hurjan vetäväksi kasvava Final Round ja komean tunteikas People`s Champion todistavat Elfmanin olevan yhä vireessä ja hallitsevan scorekenttää yhtenä sukupolvensa persoonallisimpana elokuvasäveltäjänä.

Herkän, hurjan ja yhtä aikaa heroistisen scoren lisäksi Real Steelin soundtrackilla kuullaan myös monia muita esittäjiä. Tapahtumille antavat potkua ja tunnetta muun muassa yhtyeet Bad Meets Evil (Fast Lane), Foo Fighters (Miss The Misery), The Prodigy (One Man Army), Beastie Boys (Here’s a Little Something for Ya) ja Limp Bizkit (Why Try) sekä sooloaktit Eminem (Till I Collapse), 50 Cent (The Enforcer) sekä läpi elokuvan kuultavana Alexi Murdochin kaunis akustinen balladi All My Days.

Hugh Jackmanin taidot ja julkituonti ovat hyvässä hyötykäytössä pikkuhiljaa vastuuseen kasvavana Charliena.
Mies kun osaa paitsi näytellä, myös hehkua karismaattisesti elokuvan kultaisten aikojen suurimpien tähtien tapaan. Dakota Goyon nokkava näsäviisaastelu uhkaa paikoin saada liikaa tilaa, mutta muuten nuori näyttelijän alku onnistuu rakentamaan roolistaan sopivasti lapsekkaan. Tv-sarjasta Lost (2004-2010) tuttu Evangeline Lilly hehkuu silmäkarkkina, vaikka ei paljoa keulaornamenttia enempää tilaa saakaan. Aina roiston rooleissa viihtyvä Kevin Durand on osaansa sopiva ketku Ricky, Olga Fondan ja Karl Yunen vetäistessä kovasti kliseiset roolit englantia paksusti murtavina emigrantteina, joiden maailmassa tunteilla on hyvin vähän sijaa.

Yhteenveto
Kauempaa katsottuna kehään näyttäisi kapuavan vallan väärät vastustajat, mutta kun Real Steelille antaa tilaisuuden, se voittaa katsojan sydämen kaikin tuomariäänin.