Alkuperäinen nimi: 
Sideways
Valmistusvuosi: 
2004
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
123
Sideways
Teemu Uotila, Ma, 14/03/2005 - 00:00

Ohjaaja Alexander Payne nosti itsensä koko kansan suosioon hienolla About Schmidt –elokuvallaan. Schmidtissa Payne käsitteli yksinäisyyttä ja eristäytymistä ikääntyneemmän sukupolven näkökulmasta, mutta samalla halusi näyttää, kuinka rutiineista voidaan erkaantua ja vanhat stereotypiamuotit rikottua. Hiljattain Oscar-ehdokkuuksiakin saaneen Sideways-elokuvan siivittämä Alexander palaa takaisin tutulle kontrolloimalleen polulle – vahvan henkilödraaman ja lievän humoristisen otteen vauhdittamalle tielle.

Rex Pickettin kirjaan perustuva Sideways tarjoaa katsojalleen samalla taidokkaasti rakennettuja henkilömontaaseja ja kuvaa tapahtumia realistisen seesteisellä otteella. Tarinan keskeisimmät henkilöt koostuvat kahdesta keski-ikänsä saavuttamassa olevasta kaveruksista, jotka ovat toisilleen erittäin läheiset, mutta persoonallisuuksiltaan kuitenkin toisensa vastakohdat. Eri vastakohtien asettelu ei sinänsä ole uusi asia elokuvallisessa kerronnassa. Vastakohdat ovat kuitenkin aina kiehtoneet toisiaan, joten sen varjolla voidaan hyvin rakentaa omalaatuisia kaveruussuhteita ja toimivaa dialogia.

Miles Raymondin (Paul Giamatti) elämä koostuu lähinnä kahdesta asiasta - hänen rakkaudestaan viiniin ja kirjoittamiseen. Miles on enää kuori siitä, mitä hän aiemmin oli. Hänen avioliittonsa on ohitse ja paikoitellen viini tuntuu olevan myös pakokeino todellisuudesta, sieltä hän löytää sisäisen rauhan ja tyyneyden. Raymondin ystäväpiiriin kuuluu vain yksi läheinen ihminen, opiskeluajoilta tuttu Jack (Thomas Haden Church). Siinä missä Miles on apaattinen ja rauhallinen persoona, on Jack näyttelijäpersoonansa ja todellisen minänsä luoma kokonaisuus, joka ei aina välillä hahmota täysin reaalimaailman ja fiktion eroja.

Jackin hääpäivä on lähellä, joten mikä sen sopivampaa kuin lähteä polttajaisia viettämään idylliselle viinialueelle. Milesin johdattamana kaksikko saa tutustua viinitilojen tammitynnyreiden ja rypäleiden hajuun – ja siinä samalla tehdä maistiaiskokeiluja – suuntaan jos toiseen. Omaa tarinaansa miesten surullisesta kaveripiiristä kertoo se, että todellisuudessa näillä kahdella kaveruksilla ei luultavasti ole kuin toisensa, muuten he elävät erakoituneesti ihmisten keskellä. Jackin ulkoinen pinta pitää yllä julkispuolta, jonka avulla mies saa itsensä näyttämään todellisuutta suuremmalta, kun taas Milesin elämässä ei ole muita ystäviä kuin viini ja kirjoituskone.

Matkan tarkoitus on viedä miehet tutustumaan Kalifornian rikkaisiin viinialueisiin, mutta samalla tarkoitus on viettää villiä poikamiespäivää – vielä viimeisen kerran. Näin siis Jackin mielestä. Miles puolestaan tuntuu lähtevän matkalle pikemmin muistelemaan entistä elämäänsä ja avioliittoaan, jonka kariutuminen oli hänelle elämänsä suurin koetinkivi. Kaksikko kuitenkin saa matkaansa uutta nostetta, kun he tutustuvat kahteen viinieksperttiin, Mayaan (Virginia Madsen) ja Stephaniehin (Sandra Oh). Vaikka ystävyys kestääkin läpi koko seitsenpäiväisen koettelemuksen, kokevat miehet muuten vahvan heräämisen ja valaistuksen – ainakin Milesin osalta.

Kuten About Schmidtin kanssa, myös Sideways pohjaa Paynen vahvaan henkilöohjaamiseen ja –kerrontaan. Ohjaaja kuljettaa kaksikkoa läpi koettelemusten, mutta samalla antaa heidän vapaasti kasvaa elokuvan myötä. Etenkin on ihailtavaa nähdä Milesin hahmon kehityskaari, kun vertaa miestä ennen ja jälkeen matkan. Henkinen kasvu on ollut merkittävä. Jackin hahmo toimii Milesin tukirankana ja kasvualustana, jonka myötä Miles pystyy saavuttamaan takaisin edes osan sitä itseään, jota hän oli ennen avioeroaan. Jackin avulla Miles pääsee lähemmäksi Mayaa, johon hän on ollut ihastunut jo jonkin aikaa. Ja Mayaa voidaankin pitää yhtenä tärkeänä syynä, miksi Raymond ylipäätänsä edes käy viinialueilla ja miksi ravintolasta, jossa Maya on töissä, on muodostunut Milesille yksi hänen kulmakivistään. Kaukainen ihailu on kuitenkin huomaamatonta ja hienovaraista, mutta Jackin astuttua kuvaan lähtee tunnepitoinen ihastukseen nojaava sivutarina etenemään uudella vauhdilla, mikä vähitellen kasvaa yhdeksi elokuvan tärkeimmäksi elementiksi.

Näyttelytyöstä vastaava pääkaksikko Giamatti ja Church ovat kumpainenkin oiva valinta rooleihinsa. Giamatti näyttelee päämäärä mielessään, hän päättänyt tehdä Milesin hahmosta yhden sympaattisimmista, mutta samalla sääliä herättävänä hieman syrjäytyneenä yksilönä, jonka elämässä ei kovin montaa kiintopistettä löydy. Giamattin näyttelytyössä ei suuremmin valittamisen varaa löydy, sillä mies sopeutuu rooliinsa täydellisesti.

Chruch puolestaan toimii elokuvan yllättäjänä, sillä miehen aikaisemmat taidonnäytteet eivät ole kovin vakuuttavat. Mutta tämä on myös omalla tasollaan varsin ymmärrettävää, sillä kenties tämä oli yksi syy miksi hänet valittiin rooliin. Kun tarkastelee Chruchin uraa, niin se voisi olla täysin reaalimaailman vastine Jackin fiktiiviselle uralle. Tämä yksi syy, miksi Chruch omaksuukin roolinsa taidokkaasti. Vaikka tiettyjä saippuaooppera elementtejä on havaittavissa, niin tämä sopii Sidewaysin tunnelataukseen ja käsiteltävään kokonaisuuteen.

Ydinnelikon muodostamat naiset esittävät hieman pienempää roolia, mutta ovat molemmat silti avainasemassa, kun tarinaa viedään eteenpäin ja hahmojen kehityskaarta tutkitaan. Virginia Madsen on veteraani näyttelyn saralla, mutta tuo silti roolihahmoonsa ripauksen erilaista Madsenia kuin on totuttu näkemään. Mayan rooli rakentuu lähes yksinomaan Milesia varten ja hänen persoonansa tulkitsemiseen sekä avaamiseen. Toisessa tärkeässä roolissa nähdään yksinhuoltajaäitiä näyttelevä Sandra Oh, jonka Stephanie hahmo on lähinnä Jackin persoonan vietävänä ja ihailun kohteena. Mutta onko tämä vain naimisiin menevän miehen pakoa todellisuudesta, vai todellista rakkautta, niin kuin Jack asian ilmaisee. Oh:in esittämä räväkkä viiniekspertti on paikoitellen ulkona sille asetetuista raameista, joka ei ole huono asia, vaan pikemminkin sopivasti kontrastia tuova tulkinta.

Sidewaysin musiikit on sävelletty yksinomaan elokuvaa varten ja kontekstista irrotettuna niiden vaikutus laimenee huomattavasti. Rolfe Kent on säveltänyt koskettavan ja tunnelmoivan musiikkimaailman Sidewaysin ympärille, jonka on tarkoitus saattaa katsoja sopivaan mielentilaan kutakin kohtausta varten. Tässä tarkoituksessa mies onnistuu lähes täydellisesti. Sidewaysissa ihmiset eivät ole pintakiiltoisen kuvankauniita, vaan he ovat oikeita persoonia, ilman sitä glamouria ja viimeisteltyä ulkokuorta, jota meille kovasti koitetaan nykyään tarjota.

Elokuvan tarina on jaksotettu pääosiltaan hyvin. Tarina lähtee lyhyellä esittelyllä liikkeelle sopivan vauhdikkaasti, mutta matkan aikana hahmojen todellisuus aukeaa enemmän. Pienimuotoinen draama tuodaan katsojalle ilman elämää suurempia konflikteja tai tarinoita. Se käsittelee vain tiettyjen hahmojen persoonaa ja heidän tunnetta kuulua tähän maailmaan. Paikoitellen verkkaisesti etenevä tarina ei välttämättä sovellu aivan jokaiselle, sillä se vaatii katsojalta myös mielentilaa, joka on avoin kevyelle ihmissuhdedraamalle ja sen osittaiselle komiikalle, sekä siinä pysymistä.

Sidewaysin käsikirjoitus on hiottua ja lähdemateriaalille uskollista. Payne ja Jim Taylor ovat yhdessä luoneet erinomaista dialogia, joka rönsyilee sopivasti aina tilaisuuksien tullen, mutta pitää päätarinan kuitenkin tiukasti valjaissa. Dialogin vahvuus pääsee parhaiten esille Mayan ja Milesin välisissä osuuksissa, joissa metaforallinen kerronta voidaan tulkita hyvin ihmissuhteista kertovaksi. Yksi seesteinen vaihe vaivaa elokuvaa, joka ei sytyttänyt allekirjoittanutta ja toimi lievänä tunnelmalatistajana. Jackin häihin ei ollut saatu sopivaa tunnelatausta, joka olisi räjäyttänyt tunneskaalan, vaan kohtaus toimi paremminkin antikliimaksina ja tunnelma laski jonkin verran. Onneksi elokuvan loistelias lopetus kompensoi tämän täysin.

Sidewaysista on sinällään vaikea löytää mitään pahaa sanottavaa. Elokuva on tunnelmallinen kokonaisuus, joka samalla aiheuttaa surua, mutta myös iloa – kaikkia sopivassa mittasuhteessa. Näyttelijäkaarti on itsessään vakuuttavan tehokas ja heidän annetaan hyvin kasvaa rooleihinsa sisälle. Dialogi on paikoitellen nerokasta ja kuvailevaa, mutta samalla ei liiaksi reviteltyä ja ylilyövää, vaan tarina pidetään mittasuhteiltaan juuri oikeana. Sideways on elokuva, joka tuntuu oikeassa mielentilassa erinomaiselta. Se antaa tarinan kasvaa omaa rauhallista tahtiaan ja hiljalleen rakentaa tunnetiloja katsojan alitajunnassa.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016