Elokuva
15-vuotiaan Emilian (Ada Kukkonen) päivät täyttää opiskelu, koulun juoksujoukkue, yksinhuoltajaisä Juhanin (Seppo Pääkkönen) auttaminen kodinhoidossa ja pikkusisko Elsan (Anna-Leena Uotila) hoivaaminen. Vaan kun samalle luokalle tulla tupsahtaa kaikkea ja kaikkia vastaan kapinoiva Siiri (Sara Melleri), kiltin blondin ajatusmaailma kokee ennen näkemättömän vallankumouksen. Aiemmin niin velvollisuudentuntoinen Emilia muuttuu melkein yhdessä yössä niin perheelleen kuin opettajistollekin (mm. Santeri Kinnunen) haistattelevaksi bilehirmuksi, joka seuraa uskollisesti Siirin hulluimpiakin päähänpistoja. Jossain vaiheessa jokaiselle tulee kuitenkin vastaan hetki, jolloin on osattava päättää oman elämän suunta, ja niinpä Emilia huomaakin olevansa yhtäkkiä kahden vahvan voiman eri suuntiin revittävänä. Toisaalla häämöttäisi ajatus totaalisesta vapaudesta ja päättymättömistä kekkereistä, mutta toisaalla myös kivulias kasvuprosessi, joka antaisi avaimet parempaan tulevaisuuteen. Tyttöjen välinen ystävyys kääntyy konfliktiksi, jonka ratkaisu koskee kaikkiin osapuoliin.

Hurjasti hommia leffa-alalla paiskoneen Marja Pyykön esikoispitkä Sisko tahtoisin jäädä perustuu hänen ja Laura Suhosen käsikirjoitukseen, ja mitä todennäköisimmin myös todellisiin kokemuksiin naiseksi kasvamisen aralla saralla. Asetelmat ovat kuitenkin heti alusta alkaen yhtä mustavalkoisia kuin tyttöjen tukanväri, ja pahimmillaan dialogi tulvii alatyylin katuslangia ja kirkumalla heitettyjä kliseitä, mutta onneksi myös herkempiä hetkiä ja tummempia tuntoja. Mitä pidemmälle turhaan liki parituntiseksi venytetty teiniangstien allegoria etenee, sitä selvemmiksi ja ennalta-arvattavammiksi käänteet tulevat, eikä finaalin vapauttava vaikutus enää tunnukaan yhtä raikkaalta kuin alun perin oli tarkoitus.

Hetkensä jotenkin vanhentuneelta jo nyt tuntuvalla elokuvalla kuitenkin on, kiitos tinkimättömän esillepanon ja teknisesti tasokkaan toteutuksen. Kamerajumala Kari Sohlbergin pojan, Konsta Sohlbergin, kuvaus on mietittyä ja eläväistä, ja se saa monissa eri säätiloissa hehkuvasta Helsingistä paljon uutta irti. Myös Mikko Sippolan tarkka ja täsmään osuva editointi kannattaa huomioida vielä erikseenkin.

Ada Kukkonen tekee vahvan näyttötyön ensimmäisessä pääroolissaan ja rakentaa Emiliastaan kokonaisen henkilön vikoineen kaikkineen. Yhteiset kohtaukset sulkun ja sympaattisen Anna-Leena Uotilan esittämän pikkusysteri Elsan kanssa ovat improvisoidun aitoja hetkiä, joista välittyy ilo ja rakkaus. Sara Mellerin maanisuus tunkee takariville saakka varsinkin ärsyttävällä nuotilla heitetyissä dialogikohtauksissa, mutta hillitymmissä hetkissä hahmon takaa paljastuu myös pakahduttavan aitoa herkkyyttä.

Seppo Pääkkönen on kummallisen kaksijakoiseksi kirjoitetussa isän roolissaan tanakka ja päivä päivältä enemmän isältään Heikiltä kuulostava (ja näyttävä) Santeri Kinnunen lähinnä oma monotoninen itsensä. Heikki Nousiainen piipahtaa kuvissa kovia kokevana jäätelökauppiaana ja kotimaan femme fatalet Riitta Havukainen ja Kristiina Halttu Siirin huithapelina äitinä Sarina sekä Emilian isän uutena mielitiettynä Tuulana. Reino Nordin ja Niko Saarela vilahtavat valkokankaalla sangen epämiellyttävinä kuokkavieraina.

Ultra Bra ja Scandinavian Music Group -rumpalin, Antti ”Letku” Lehtisen score on helposti kuunneltavaa fiilistelyä, herkempiä kilkutuksia ja jousitteluja, sekä myös iskevämpiä lyömäsoitintykityksiä. Pääpaino leffan musaraidalla on kuitenkin rennolla rokkauksella ja imelämmillä iskelmillä, onhan kotimaisella musiikilla tärkeä osuus ihan tarinankuljetuksessakin.  Biisilistalta löytyvät mm. Tuomari Nurmion Lasten mehuhetki ja Onnen lintunen, Virve ”Vicky” Rostin Kun Chigago kuoli, Menolippu ja Sata salamaa sekä tietenkin pääkaksikon antaumuksella tulkitsema Pelle Miljoona -klassikko Moottoritie on kuuma, jonka kertsistä elokuvan nimikin on napattu.

Yhteenveto
Aavistuksen alle odotusten jäävä kasvukertomus ja kovaa ja korkealta kirkuva kapinakuvaus onnistuu herättämään ajatuksia ja nostalgiaakin, mutta uudeksi kotimaisen elokuvan merkkipaaluksi ei siitä ole.