Alkuperäinen nimi: 
Slow West
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2015
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
82
Slow West
Jussi U. Pellonpää, Su, 14/08/2016 - 00:00

Elokuva
Yhdysvaltain Colorado vuonna 1870. 16-vuotias Jay Cavendish (Kodi Smit-McPhee) on matkannut kaukaa Skotlannista etsimään rakasta Roseaan (Caren Pistorius), joka on isänsä Johnin (Rory McCann) kanssa joutunut pakenemaan kotimaastaan traagisen tapaturman seurauksena. Pian Jayn matkaseuraksi ilmestyy ymmärtäväinen murhamies Silas Selleck (Michael Fassbender), joka lupaa auttaa epätoivoisesti eksyksissä olevaa poikaa tehtävässään. Kaksikko matkaa halki vaarallisten seutujen, joita miehittävät niin intiaanit kuin lainsuojattomatkin, mutta nuoren miehen seuratessa sydäntään, mikään este ei tunnu olevan ylivoimainen.

John Macleanin esikoispitkänään ohjaama Slow West on persoonallinen lännenelokuva, jonka aivan omanlaisensa atmosfääri ja originaali lähestymistapa lajityyppiin tekevät siitä uniikin westernin, joita viime aikoina on alkanut ilahduttavasti ilmestyä, ja joista erityisesti voi esiin nostaa S. Graig Zahlerin hurjan Bone Tomahawkin, vaikka nämä kaksi uuden aallon länkkäriä eivät muuta yhteistä jaakaan kuin tapahtuma-ajan ja paikan sekä villin lännen väkivaltaisuuden.

Slow West on runollinen ja balladinomainen tulkinta nuoresta rakkaudesta, jonka voima on fiksussa käsikirjoituksessa, joka antaa henkilöilleen tilaa hengittää ja kehittyä. Dialogi on paikoin lempeän humoristista ja useasti myös terävää matkan varrella vastaantulevien erilaisten ja erikoisten henkilöiden kommentoidessa vallitsevaa tilannetta värikkäin sanakääntein. Perusvireen ollessa paikoin hyväntuulisen rauhallinen ja paikoin melankolinenkin, Maclean pitää katsojan varpaillaan muutamalla kiukkuisen julmalla toimintakohtauksella, joille ikäraja K-16 ei ole ollenkaan liioiteltu.

13-vuotiaana läpimurtonsa John Hillcoatin hienossa dystopiassa Tie (2009) tehnyt Kodi Smit-McPhee tekee hyvää työtä sivistyneen, mutta tunteidensa vietävänä pahoihin ongelmiin joutuvana Jayna. Tuottajanakin toiminut Michael Fassbender (Macbeth, Steve Jobs (2015)) jatkaa erinomaisten roolitöidensä sarjaa piirtäessä synkän menneisyyden omaavasta Silasistaan aidon ja tuntevan hahmon. Kaksikon yhteisissä kohtauksissa on synkka erinomaisen hyvin kohdallaan. Sivummalla nähdään niin ikään persoonallista porukkaa. Aina varma Ben Mendelsohn on palkkiometsästäjien raaka johtaja Payne, Eddie Campbell tarinankerronan taidon hallitseva Skelly, Andrew Robertt arveluttava antropologi Werner ja Bryan Michael Mills lännen vaarallisin pastori.

TekniikkaKuvan ja äänenlaatu ovat moitteettomia.

Lisämateriaali
Elokuva ei sisällä lisämateriaalia.
Yhteenveto

Stetsonia voi hyvinkin nostaa näille nuorille elokuvatekijöille, jotka rohkeasti uudistavat kerrontaa ja rikkovat genrerajoja.

Kuvasuhde: 
16:9 1.66:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Kiitos Future Filmille arvostelukappaleesta
Ääni: 
Englanti
Tekstitys: 
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016