Alkuperäinen nimi: 
Sota ja mielenrauha
Lajityyppi: 
Valmistusvuosi: 
2016
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
72
Sota ja mielenrauha
Jussi U. Pellonpää, Pe, 11/03/2016 - 00:00

Elokuva
Suomi kävi pitkän ja raskaan sodan Neuvostoliittoa vastaan vuosina 1939-1944, jonka psykologista vaikutusta rintamalla olleisiin sotilaisiin, kotiin jääneisiin omaisiin ja koko kansakuntaan on tutkittu kirjallisuuden puolella enemmään, mutta Sota ja mielenrauha purkaa traumoja nyt dokumenttielokuvan keinoin kysyen, kuinka monta sukupolvea tarvitaan mielen haavojen parantamiseen?

Jussi-palkitusta, muusikko Jorma Kääriäistä ja Agents-yhtyettä seuranneesta dokumentistaan Yhden tähden hotelli tutun Ari Matikaisen ohjaama ja käsikirjoittama Sota ja mielenrauha rakentuu todellisten sota-ajan kirjeiden ja päiväkirjamerkintöjen pohjalle, joista otteita lukevat myös dramatisoiduissa jaksoissa esiintyvät näyttelijät Verneri Litja, Nika Savolainen ja Eeva Putro.

Yksityisestä yleiseen kasvana dokumentin pääpaino on kuitenkin vanhoilla dokumenttimateriaaleilla rintamilta, joiden kuvissa nimettömät sotilaat antavat kasvot koko kansakuntaa muokanneelle sodalle. Tarinat taistojen tuoksinasta kertovat, että todellinen lähimmäisenrakkaus mitattiin vasta korsuissa, samalla kun kuoleman alituinen läsnäolo sai miehet menemään uskonnon juurille, ja kantamaan mukanaan tunnesäilöitä, amuletteja, joiden uskottiin ja toivottiin auttavan selviämään hengissä, edes vielä yhden päivän.

Sota ja mielenrauha analysoi paitsi sodankäynnin olemusta, myös elämää rintamalla, jossa jatko-sodan pitkät pattitilanteet söivät miesten mentaalitasoja huomattavasti enemmän kuin ankarat fyysiset yhteenotot. Elämä jatkuvassa kuolemanpelossa ja konkreettisen uhan alla ei voinut olla jättämättä jälkiään siellä olleisiin. Dokumentti käy läpi myös aikalaislääkäreiden tulkintoja sodan aiheuttamista psyykkisistä oireista ja niiden hoitoon käytetyistä, primitiivisistäkin menetelmistä. Pintapuolisen käsittelyn saavat myös rintamalla olleiden henkilöiden alkoholi- ja huumausaineongelmat, jonka yhdeksi suureksi syyksi nostetaan sodan pohjimmainen paradoksi, jossa vapaaehtoisen isänmaan puolesta uhrautumisen takana on aina myös pakko.

Akateemisemman lähestymisen elokuvaan tuovat asiantuntijat, valtiotieteen tohtori Juha Mälkki sekä historiantutkijat Jenni Kirves, Tuomas Tepora ja aiheesta vuonna 2013 Finlandia-palkitun tietoteoksen Murtuneet mielet kirjoittanut filosofian tohtori Ville Kivimäki.

Yhteenveto
Aran aiheen aukaisua voi pitää erittäin tärkeänä tekona, mutta kokonaisuutena Sota ja mienrauha ei pääse tulkinnoissaan paljoakaan pintaa syvemmälle. Iso- ja iso-isovanhempiemme kokemukset sodan helvetissä puetaan kyllä sanoiksi, mutta se, mitä niillä esitetään, ei täysin kykene avaamaan koko kansakunnan arpia konkreettisesti. Lopussaan elokuva antaa kuitenkin varsin lohduttavan ajatuksen: Sodasta voi myös selvitä.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016