Elokuva
Christopher Reeven tulkitsema Teräsmies on ilman epäilyksen häivääkään eräs elokuvamaailman tunnetuimmista ja hienoimmista supersankareista. Vuonna 1978 valmistunut Teräsmies ja kaksi vuotta myöhemmin seurannut Teräsmies 2 kuuluvat, auttamattomasti vanhentuneista erikoistehosteistaan huolimatta, yhä onnistuneimpien koskaan tehtyjen sarjakuvafilmatisointien joukkoon. Saagan vuonna 1983 valmistunut kolmososa jäi selvästi edeltäjiensä varjoon. Vuonna 1987 valmistunut nelososa puolestaan onnistui olemaan vielä surkeampi. Nelososan täydellisen mahalaskun jälkeen vei lähes kaksi vuosikymmentä, ennen kuin Teräsmies seuraavan kerran lensi valkokankaalle.

Huhuja Teräsmiehen paluusta toki pyöri 1990-luvun puolivälistä lähtien, mutta vasta kun hanke päätyi Teräsmies-fanina tunnetun Bryan Singerin käsiin, alkoi tapahtua. Singer muistetaan erityisesti 1990-luvun vahvimpiin elokuviin kuuluvasta Epäillyt-trilleristä sekä sarjakuvafilmatisointien valioihin kuuluvista kahdesta ensimmäisestä X-Men -elokuvasta. Odotukset olivat siis korkealla. Varsinkin, kun Teräsmiehen arkkivihollisen, Lex Luthorin, osaan kiinnitettiin erinomaiseen roolisuoritukseen Epäillyissä venynyt Kevin Spacey. Sarjakuvia lukeva maailma seurasi jännityksellä Teräsmiehen trikoiden sovittamista, ja kun rooli lopulta annettiin tuntemattomalle Brandon Routhille seurasi asiaankuuluvaa kulmakarvojen kohottelua ja hämmästelyä. Tosin nämä hämmästelijät pääsääntöisesti unohtivat, että myös Christopher Reeve oli jokseenkin tuntematon suuruus ennen ensimmäistä Teräsmies-elokuvaa.

Superman Returns on ajallisesti löyhästi edellisten Teräsmies-elokuvien jälkeiseen aikaan sijoittuva eepos. Useita vuosia tuhoutuneen kotiplaneettansa jäänteitä jäljittämässä ollut Teräsmies palaa maahan, kasvattiäitinsä Martha Kentin (Eva Marie Saint) maatilalle. Pian pääsemme seuraamaan, kuinka vuosien pituisella matkalla ollut tumpuloiva reportteri Clark Kent palaa työpaikalleen, Daily Planet -lehden toimitukseen Metropolisissa.

Paljon on vuosien varrella tapahtunut. Margot Kidderin tulkitseman räväkkäotteisen tähtireportteri Lois Lanen tilalla on Kate Bosworthin näyttelemä hissukka, jolla kaiken lisäksi on poika yhdessä työtoverinsa Richard Whiten (X-Men -leffoista ja Twin Peaks -sarjasta tuttu James Marsden) kanssa. Lois Lane on Teräsmiehen poissaolon aikana myös palkittu Pulitzer-palkinnolla artikkelista, jossa hän perustelee, miksei maailma enää tarvitse Teräsmiestä. Kaiken lisäksi Teräsmiehelle ikuista kostoa vannova Lex Luthor on muotoseikkojen nojalla jouduttu vapauttamaan vankilasta. Luthor ryhtyy luonnollisesti välittömästi toimenpiteisiin ihmiskuntaa vastaan, kun saa kuulla yllättävän uutisen kadonneen supersankarin paluusta.

Superman Returns on lähes 2,5-tuntisena pitkähkö elokuva, mutta Bryan Singer pitää tarinan osaset hyvin käsissään, eikä elokuva lähde rönsyilemään hajanaisesti sinne sun tänne. Toisaalta leffan pituuteen nähden roolihahmojen kuvaus ja kehitys jäävät hämmästyttävän ontoiksi. Edes Clark Kentin / Teräsmiehen persoonasta ei elokuvan kuluessa saada kunnollista otetta, sivurooleista puhumattakaan. Brandon Routh tekee pääroolissa kuitenkin parhaansa, vaikka sortuukin ajoittain hieman liialliseen Christopher Reeve -imitointiin. Mainion luonnenäyttelijä Kevin Spaceyn tulkitsema Lex Luthor jää hämmästyttävän tyhjäksi hahmoksi. Hän on vain suuruudenhulluja suunnitelmia lateleva mielipuoli, ei vakuuttava suurrikollinen. Kate Bosworth puolestaan ei saa mitään otetta Lois Lanen hahmosta, ja hän onkin elokuvan pahin pettymys alkuperästen Teräsmies-elokuvien ystäville.

Elokuvan pituuteen nähden siinä on hämmästyttävän vähän toimintaa. Superman Returnsia voi täydellä syyllä pitää ajoittain jopa tylsänä elokuvana lukuisine suvantovaiheineen ja pitkitettyine dramaattisine käänteineen. Tarina toimisi paremmin, jos sitä olisi tiivistetty reippaasti lopullisessa leikkausvaiheessa. Tosin tiivistäminenkään ei syventäisi ontoksi jääviä päähenkilöitä. Tällaisenaan Superman Returns on armotta pieni pettymys vanhalla Teriksen ystävälle. Ainoastaan erikoistehosteissa uutukainen näyttää pitkää nenää edeltäjilleen. Onkin helppo arvata, minne leijonanosa elokuvan giganttisesta budjetista on uponnut.

Kuva
Anamorfinen kuva on veitsenterävä, toistaen kuvan pienimmätkin yksityiskohdat mallikelpoisesti. Värit vaikuttavat hivenen haalistuneilta, mutta kyse on taiteellisesta valinnasta. Kuva näytti elokuvateatterissa aivan samalta.

Superman Returns on visuaalisesti tyylikäs elokuva. Pääkuvaaja Newton Thomas Sigel on tehnyt erinomaista työtä Bryan Singerin ohjauksessa.

Ääni
Dolby Digital 5.1 -ääniraitaa voi luonnehtia aggressiiviseksi sortumatta liioitteluun. Heti harvinaisen tyylikkään alkutekstijakson aikana annetaan viitteitä siitä mitä tuleman pitää. Dynamiikkaa ääniraidalla on kiitettävässä määrin. Jos äänenvoimakkuuden säätää siten, että hiljaisimmankin dialogin kuulee selvästi vahahduttavat elokuvan massiiviset erikoistehosteet naapurinkin lattioita. Myös surround-efektejä hyödynnetään esimerkiksi kelpaavalla tavalla. Kun vielä mainitaan, että elokuvan dialogi toistuu pääsääntöisesti erittäin selkeästi lienee selvää, että ollaan tekemisissä erittäin laadukkaan ääniraidan kanssa.

John Ottmanin elokuvaan säveltämä musiikkiraita jää armottomasti John Williamsin ikimuistoisen Teräsmies-musiikin varjoon. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Ottman olisi tehnyt huonota työtä, vertailukohdat vain ovat kohtalaisen ankarat.

Lisämateriaali
Arvosteltavaksi toimitettu yhden DVD:n julkaisu ei sisällä mitään lisämateriaalia. Tarjolla on myös kahden DVD:n painos, jossa toinen levy on omistettu lisämateriaalille.

Yhteenveto
Superman Returns on Teräsmies-fani Bryan Singerin ohjaama kunnianosoitus nuoruutensa sankarille. Brandon Routhin näyttelemä Clark Kent / Teräsmies ei karismassa yllä Christopher Reeven tasolle, mutta kelvollista työtä Routh kuitenkin tekee oman identiteettinsä kanssa kamppailevana supersankarina. Valitettavasti tarina ei missään vaiheessa kunnolla nouse siivilleen klassiseksi seikkailuksi.