Alkuperäinen nimi: 
Survival of the Dead
Lajityyppi: 
Valmistusvuosi: 
2009
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
18
Kesto: 
87
Survival of the Dead (Blu-ray)
J. Pikkarainen, Ma, 04/10/2010 - 00:00

Elokuva
Zombie-maestro George A. Romero on uuden vuosituhannen turvin pistänyt uutta vaihdetta silmään epäkuolleittensa parissa. Ohjaajan jo kolmas tämän vuosikymmenen sisään ilmestynyt vainajaraina Survival of the Dead (2009) huokuu monin tavoin miehen aiempia töitä aina ensimmäisestä Night of the Living Deadista (1968) lähtien. Muusta maailmasta eristyksissä olevan saaren miljöössä tapahtuva elokuva keskittyy kahden suvun väliseen pitkäikäiseen kinaan, johon kuolleina pysymättömät kalmat tuovat oman vivahteen. Kaiken hurmeromantiikan taustalla kytevä tematiikka ottaa avunsa koulukunnan vanhasta tutusta sananlaskusta: epäkuolleidenkin keskellä ihminen on se suurin paha.

Uuden vuosituhannen zombie-trilogia on jäänyt monin osin kauaksi ohjaajan alkuperäisistä teoksista. Kauan odotettu paluu Land of the Dead (2005) yhdisteli vielä yhteiskuntasatiiria ja kauhua sopivassa balanssissa, vaikka jäikin hivenen vaisuksi, mutta nykytrendiä noudattaen kokijan silmin kuvattu Diary of the Dead kaksi vuotta myöhemmin unohti kritiikin lähes kokonaan. Sitä vähääkään ei ole enää jäljellä Survival of the Deadissa. Kahden suvun välinen kiista ei saa minkäänlaista kehystä allensa, hahmot jäävät ontoiksi eikä ohjaaja tunnu olevan enää edes kiinnostunut epäkuolleista. Kriminaalisen vähälle käytöllä jäävät kalmat päästetään irti vain tarkoin määrätyissä kohtauksissa, joissa ruumislukeman harvennus tapahtuu hävettävän noloin keinoin. Romeron taustat tuntien hahmojen käyttäytymisen voisi kuvitellakin alleviivaavan nykyihmisten pohjatonta tyhmyyttä, vaikka todellisuudessa kyse on vain huonosta käsikirjoituksesta. Ironista asiassa onkin se, että me rainan katselijat lukeudumme juuri tuohon kategoriaan.

Sanoman sijaan Survival of the Dead tyytyykin vain vinkkaamaan katselijalle saagan aiempien osien tapahtumia. Esimerkiksi Land of the Deadissa esitetty kuolleiden palaaminen arjen rutiineihin jätettään niin Diary- kuin Survival of the Dead -elokuvassa täysin jalostamatta, jälkimmäisen ainoastaan viitatessa lyhyesti koko tapahtumaan. Edes ihmismielen liikkeisiin ei ole jaksettu panostaa. Hahmot ovat kaikki kieroja laitakaupungin kulkijoita, joista kuitenkin erottuvat selkeästi sankariainesta sisällään pitävät. Kusipäisestä toiminnasta huolimatta jokainen pyhittää itsensä jossain välissä elokuvaa. Kehityksen sijaan elokuva onkin lajityypin taantuma, ja pyörän keksimisen asemasta Romero palaa innovaation neliskulmaiseen prototyyppiin.

Edes gorehoundit eivät saa elokuvasta kaipaamaansa. Vanhan koulukunnan legendaaristen maskeerajien puutteessa Philippe Maurais turvautuu suurimman osan ajasta usein tökeröihin tietokonetehosteisiin. Perinteisten päiden poksahtelujen ja muutaman klassisen ylensyönnin sommitelmat noudattelevat samoja kuvioita kuin neljänkymmenen vuoden takaisessa esiosassa. Mitään uutta ei yksinkertaisesti ole tarjottavissa. Verellä läträystä on kokonaisuudessaan muutenkin hyvin vähän, mikä heikentää sielutonta elokuvaa entisestään.

Tekniikka
1080i-formaatissa tallennettu 2.35:1-kuva on hyvälaatuista päiväsaikaan tapahtuvissa kohtauksissa, mutta heikkenee huomattavasti auringon laskeutuessa horisontin taakse. Koko ruudun kokoinen staattinen artefakti heikentää jo muutoinkin tarkkuudeltaan keskinkertaisten yökohtausten yksityiskohtaisuutta. Lomitettu kuva pehmentää liikkuvia kohteita rasittaen jopa jossain määrin silmää. Paremmin valaistuissa kohtauksissa värisävyt ovat tarkoituksellisesti aavistuksen haaleat, mutta muuten tarkkuus ja toisto on hyvää jälkeä.

DTS-HD MA 5.1 -ääniraita on tehokäytöltään vaisu, mutta toimiva. Tilaäänet toistetaan oikeaoppisesti, mutta niitä käytetään harvakseltaan saati mieleenpainuvasti. Alapää saa vielä niukemman käsittelyn.

Lisämateriaali
Julkaisu ei sisällä lisämateriaalia.

Yhteenveto
Survival of the Dead on ohjaajan heikoin kontribuutio zombie-saagaansa. Vailla sanomaa oleva kauhuttelu on kaikilta osin monta askelta taaksepäin kehityksen ja kerronnan suhteen, eikä tarjoa juuri mitään edes kovimmille Romero- saati zombie-faneille.

Kuvasuhde: 
2.35:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Lisätietoa: 
Kiitokset Atlantic Filmille arvostelukappaleesta.
Ääni: 
DTS-HD MA 5.1
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016