Alkuperäinen nimi: 
Tauski: Hitit
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2004
Valmistusmaa: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
3
Kesto: 
57
Tauski: Hitit
Jari Tomppo, To, 10/03/2005 - 00:00

Elokuva
Syksyn kultaama suomalainen maalaismaisema on erittäin kaunista katseltavaa, jossa silmä lepää. Mutta kun samaa routaista pellon reunaa, jäätynyttä kaislikkoa ja merenrantaa joutuu katsomaan lähes jokaisella Tauski: Hitit DVD:n videolla, muodostuu kokonaisuus väkisinkin puuduttavaksi. Edes tyhjällä ruotsinlaivan estradilla kuvatut katkelmat eivät tuo kaivattua vaihtelua.

Vai johtuisiko puutumisen tunne sittenkin levyn musiikillisesta sisällöstä? Tauski ei ole kovin kaksinen laulaja, mutta biisinikkarina hän on vielä kehnompi. Valitettavasti suurin osa DVD:n kappaleista on Tauskin omaa käsialaa. Pari lainakappaletta erottuvat joukosta edukseen todella selvästi. Ikävä kyllä, nämä paremmatkin biisit onnistutaan pilaamaan Tauskin lauluesityksellä ja halvalla syntetisaattorilla toteutetulla säestyksellä, joka saa kuuntelijan kaiholla muistelemaan jopa 1980-luvun diskomusiikkia.

Jotenkin tämä kaikin tavoin halvalla tehdyn oloinen julkaisu toi allekirjoittaneen mieleen Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan 1980-luvulla luoman legendaarisen Trio Erectus -yhtyeen. Muistattehan nämä uransa aallonpohjaan ajautuneet studiomuusikot, jotka leivänsyrjässä pysyäkseen olivat juuttuneet soittelemaan halvalla kosketinsoittimella säestettyjä yhdentekeviä iskelmiä huoltoaseman nurkkaukseen?

Kappalelistaus:

  • Ole sinä minun
  • Taivaassa tavanneet
  • Sinä vain
  • Koskaan et muuttua saa
  • Vuonna jotakin
  • Niin minä sinulle kuulun
  • Tanssi rakkauslaulu
  • Nuoruuteni
  • Jos et olisi olemassa
  • Sua odotan
  • Nolla markkaa rakkaudesta
  • Aikamatkaaja
  • Kesä älä jätä
  • Vain kaksi nauhaa
  • Jos jäät
  • Haavemaa

Kuva
Kuvasuhde on 1.33:1, ja kuvan tekninen taso on sangen vaatimaton. Kohinan lisäksi kuvassa esiintyy digitaalisen kuvanpakkauksen aiheuttamia häiriöitä. Tarkemman teknisen selityksen kuvan ongelmista haluvat voivat lukaista FilmiFIN:istä Sami Turusen ansiokkaan Cat Cat DVD:n arvostelun. Lähes samat ongelmat vaivaavat tätäkin julkaisua, tosin trikkikuvaukseen tällä levyllä ei sentään ole alennuttu.

Ääni
Takakannessa mainostetun Dolby Digital 5.1 -ääniraidan lisäksi levyllä on myös Dolby Digital 2.0 -raita, joka tässä tapauksessa vetää selvästi pidemmän korren. Kaksikanavainen ääniraita kuulostaa hetkittäin jopa onnistuneelta. Sen sijaan 5.1-kanavaiseen ääniraitaan efektikoneella lisätty jälkikaiku, jolla kaiketi tavoitellaan tilavaikutelmaa, onnistuu luomaan todella sekavan oloisen äänimaailman.

Lisämateriaali
Tarjolla on vain haastattelu (6:57), jossa Tauski kertoo DVD-projektin toteuttamisesta.

Yhteenveto
Halvalla saa halvalla tehdyn tuotteen. Tämä sääntö näyttää pitävän paikkansa myös musiikki-DVD:n suhteen. Kukaties halvalla tehtyyn suomalaiseen casiohumppaan mieltyneet löytävät tästä kiekosta omansa. Sen sijaan laadukkaan suomalaisen kevyen musiikin ystäville tämä julkaisu jättää suuhun vain pahan maun.

Kuvasuhde: 
1.33:1
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Kiitokset Poptorille arvostelukappaleesta.
Ääni: 
Dolby Digital 2.0, Dolby Digital 5.1
Bonukset: 
- Tauskin haastattelu
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016