Elokuva
On vuosi 2018, ja tietoisuuden jo vuonna 1997 saavuttanut supertietokanta Skynet jahtaa ydiniskun jälkeisessä maailmassa eloonjääneitä ihmisiä, joita johtaa sissisotaa käyvän vastarintaliikkeen johtajaksi kasvanut John Connor (Christian Bale). Uusi mahdollisuus ihmisyyden voittoon tunteettomista koneista tulee keskelle taistoja tupsahtavan Marcus Wrightin (Sam Worthington) muodossa. Wrightin viimeinen muistikuva on parin vuosikymmenen takaa kuolemansellistä, jossa hän on luvannut testamentata kehonsa Cyberdyne Systemsille teloituksensa jälkeen, mutta miksi mies on herännyt, tai herätetty, vasta nyt? Samalla kun Connor yrittää päästä perille Wrightin todellisista tarkoitusperistä, hän saa kuulla teini-ikäisen Kyle Reesen (Anton Yelchin) joutuneen terminaattoreiden vangiksi. Kylen, jonka kohtalona olisi tulla tulevaisuudessa aikamatkaajaksi ja menneisyydessä John Connorin isäksi.

Charlien enkeleillä (2000 ja 2003) suuren yleisön tietoisuuteen noussut entinen rockvideo-ohjaaja McG (koko nimeltään Joseph McGinty Nichol) panee parastaan Terminaattoreiden viimeisimmässä tulemisessa, joka on hurjimmillaan kuin kovapanostukseen hurahtaneen pyroteknikon märkä uni. Toimintakohtaukset ehtivät tuskin päättyä ennen kuin seuraava alkaa, ja jokaisella latauksella McG kasvattaa niin stunttien, räjähteiden kuin tuhottavien kohteidenkin määrää sekä kokoa. Terminator - Pelastuksessa maailma palaa kirkkaasti, mutta kuitenkin kylmällä liekillä. John D. Brancaton ja Michael Ferrisin käsikirjoitus sisältää muutaman mukavan hetken koko saagan sydämenä kulkevia aikamatkailuteorioita ja ajatusleikkejä, mutta tuotantoportaalle esitelty kokonaisuus on todennäköisesti ollut enemmänkin storyboard kuin itse story, sillä sen verran useasti kohtaukset alkavat ja loppuvat luotien lauluun.

Lauluista puheen ollen, Tim Burtonin hovisäveltäjänä itsensä elokuvamusiikin historiaan kirjoittanut Danny Elfman on luonut Terminator - Pelastuksen tunnelmaan kuin dumdum-luoti istuvan scoren. Mekaniikkaa ja teollista äänimaailmaa hyödyntävä rymistely istuu tulitaisteluiden taakse miehekkäästi, vaikka osaahan Elfman tarpeen vaatiessa muuttaa mollivoittoisen sävellystyönsä koskettavammaksikin maalailuksi. Brad Fiedelin alkuperäiseen Terminatoriin (The Terminator, 1984) luomaa, ja nyt jo legendaariseksi kasvanutta synttyteemaa hyödynnetään paikoin innovatiivisesti. Elfmanin tyylikkäimpiin vetoihin nousevat  ajatuksekas Opening, musertava All Is Lost, kaihoisa Farewell sekä Fiedelille vielä kerran komeasti kumartava Salvation.

Christian Bale kantaa vastarintaliikkeen johtajan John Connorin manttelin selkä suorana, mutta niin vakavana, ettei miehestä meinaa löytyä inhimillisyyttä edes lahtaamiaan robotteja enempää. Vähemmälläkin irvistelyllä tilanteen vakavuus olisi varmasti tullut selväksi takariville saakka. Ensi vuoden alkupäivinä mitä todennäköisimmin lopullisen läpimurtonsa tähtiin James Cameronin odotetussa Avatarissa tekevä Sam Worthington on onneksi Terminator - Pelastuksen sielu, nukkavieru, mutta karismaattinen maankiertäjä, jonka muistoista ja fysiikastakin löytyy yllättävän paljon potentiaalia.

Pienemmissä rooleissa lyijykuuroja väistelevät muutaman mukavan indie-näytön (mm. Alpha Dog (2006), Charlie Bartlett (2007)) antanut Anton Yelchin, vanha karismakarhu Michael Ironside sekä räp-äijä Common. Miesten tapaan yhtä lailla tulivoimaista hamekansaa edustavat Bryce Dallas Howard Bale/Connorin asetoverina ja vaimo Kate Connorina, Helena Bonham Carter Cyberdynen kierona tohtori Serena Koganina sekä savuava Moon Bloodgood Worthington/Wrightin mielitiettynä Blairina. Originaali Termis, kuvernööri Arnold Schwarzenegger piipahtaa kuvissa lainakehossa ja diginaamalla, tuoden kokonaisuuteen elokuvan ainoan hassun hetken. Eiväthän Terminaattorit koskaan ole komedioita olleet, mutta Pelastuksen tapauksessa pikku ripaus lämpöä alituisen karjumisen ja tuskanhuutojen sekaan olisi voinut tehdä sitä kuuluisaa eetvarttia.

Yhteenveto
Terminator-saagassa järjestysnumeroonsa neljä jäävä Terminator - Pelastus on kaikesta tulivoimastaan huolimatta kliininen ja myötätunnoton esitys, teknisen tietotaidon tunteeton esillepano, jonka henkilöihin on mahdotonta samaistua. Toivottavasti viidenteen vetoon saadaan sielukin mukaan.