Alkuperäinen nimi: 
Thor
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2011
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
13
Kesto: 
115
Thor (3D Blu-ray)
J. Pikkarainen, Ma, 03/10/2011 - 00:00

Elokuva
Marvelin supersankarit yhteen kokoavaa Kostajat-elokuvaa varten yksittäisen heerosten omat elokuvat alkavat lähestyä viimeisiä tuttavuuksia. Stan Leen ja Jack Kirbyn vuonna 1962 luoma Thor lainaa supersankariaineksensa valikoivasti skandinaavisesta mytologiasta. Jumalolennoista huolimatta sarjakuvan dramaturgia on tuiki inhimillinen, mikä siirtyy sellaisenaan myös elokuvaversioon. Perinteisistä genretuotoksista poiketen Thor keskittyy enemmän laadukkaampaan isä-poika-suhteeseen ja jättää toiminnan vähemmälle.

Rymistelyrainan puikoissa nähdään Shakespeare-tulkki Kenneth Branagh, joka yllättävästä ohjaajavalinnasta huolimatta paljastuu juuri oikeaksi mieheksi hommaan. Prameista kuorista huolimatta elokuvan keskiössä on hauras perhedraama, jonka kuviot eivät juuri poikkea 1500-luvulla eläneen kirjailijaneron kuuluisista teoksista. Ylimielisen pojan lankeemus ja isän raskas päätös tuovat pohjan tarinalle, jossa kateus, petos ja itsensä löytäminen muodostavat dramaturgisen selkärangan.

Klassisista aineksista koostettu supersankarielokuva on poikkeuksellinen hahmokeskeinen, minkä vuoksi lisäminuutit täyteläisempään henkilökehitykseen eivät olisi hidastaneet vaan päinvastoin vahvistaneet kokemusta. Maahan karkotetun Thorin aikuistumisriitti ylittää elokuvassa liian äkkiä lakipisteensä, eikä muutos tunnu lainkaan luontevalta. Toimintakohtauksen turvin kerrottu lopullinen käännekohta on lisäksi viihdearvoltaan mitättömän vaisu. Branagh onnistuu siitä huolimatta pitämään kerronnan jatkuvassa vireessä, eikä anna paikoin liian vauhdikkaan tahdin haitata tarinan ydintä.

Branagh tuo ohjaajana Thoriin ripauksen persoonallisuutta. Teatraaliset kuvakompositiot antavat elokuvaan arvokkuutta ja mukailevat samalla tarinan syvempiä temaattisia tasoja. Henkilöhahmojen sijainti kuvassa on tarkkaan määritelty ja paikoin jopa vaivaannuttavan ilmiselvää manipulointia, mutta se onnistuu tavoitteessaan erinomaisesti. Tehokeino kärjistyy lukuisissa Thorin ja Lokin välisissä kohtauksissa, joissa raa'an yksinkertaiset sommittelut tuovat kokonaan toisenlaisen, liki alitajuisen latauksen hahmojen välille. Sen lisäksi Branagh'n ja hänen tuotantotiimin visio elokuvasta on eleginen, jota tukee kahden täysin erilaisen maailman onnistunut yhteensovitus.

Näyttelijät hoitavat osansa hahmokeskeisen kerronnan kannalta. Chris Hemsworth pääosassa tulkitsee ylimielisen pojankoltiaisen muikein elein, mutta onnistuu tuomaan hahmoon myös sopivasti haurautta Natalie Portmanin kanssa käytyihin kohtauksiin. Näyttelijä onnistuukin välittämään hahmonsa kautta laajan tunnekirjon. Branagh'n vanha tuttu Tom Hiddleston hoitaa roolinsa Lokina hillitysti. Pienin kasvonelein ja äänenpainotuksien avulla Hiddleston saa luotua hahmostaan juuri oikealla tavalla kaksinaamaisen persoonan. Kaksikon isäukko Odinina nähdään Anthony Hopkins, jonka miltei sivurooliksi jäävä hahmo onnistuu pelkästään niissä muutamissa kohtauksissa vakuuttamaan paitsi ankarana kuninkaana myös sydämensä särkevänä isänä.

Paikoin onnistuneesta hahmotutkielmasta huolimatta Thor on kuitenkin ison budjetin kesäleffa. Vakavuuden tasapainoksi viihdettä tarjotaan niin toiminnan kuin huumorin osalta. Pääkolmikkoon käytetyn panostuksen jälkeen kaikki sivuhenkilöt ovat valitettavasti vain yksirivisiä laukovia karrikatyyrejä, joiden anti jää heikoksi. Toimintakohtaukset onneksi pelastavat paljon ja rytmittävät sopivin väliajoin henkilövetoista kerrontaa. Yhtä kaksintaistoa lukuun ottamatta kohtaukset ovat näyttävästi koreografioituja, eivätkä ne sorru liialliseen tehostemässäilyyn. Pääpaino Thorissa säilyy kuitenkin nimikkohahmonsa kehityksessä, ja taistelut vain alleviivaavat tarinallisia kohokohtia.

Tekniikka
Sekä 3D- että 2D-version elokuvasta sisältävä julkaisu on jälkimmäisen osalta hunajaa silmille. Värikylläinen kuva toistetaan kiitettävällä tarkkuudella, vaikka tummemmat alueet menettävät jossain määrin yksityiskohtia. Mustan taso on muutoin erinomainen ja tuo kohtauksiin sopivasti syvyyttä.

Valitettavasti 3D on lähes ala-arvoista jälkeä. Jälkikäteen keinotekoisesti kolmiulotteiseksi muokattu kuva kärsii varsinkin hämärässä valaistuksessa, jolloin haaleaksi jäävistä tapahtumista ei meinaa saada selvää. Tähän lukeutuvat muun muassa elokuvan kaksi suurinta toimintakohtausta. Konversio ei tuo kuvaan myöskään juuri lisäarvoa, vaikka onnistuu paikoin syvyydenluonnissa erinomaisesti. Värimaailma sen sijaan pysyy liki ennallaan, eikä tarkkuuskaan kärsi liian pahasti.

DTS-HD MA 7.1 -ääniraidasta ei sen sijaan ole pahaa sanottavaa. Aktiivinen tilakäyttö on luonnollisen kuuloinen ja sitä hyödynnetään toiminnan lisäksi runsaasti elokuvan seesteisimmissä kohtauksissa. Pienet yksityiskohdat ympäristössä toistuu erinomaisella tarkkuudella. Matalat taajuudet tuodaan muutamaan otteeseen aggressiivisesti esiin, mutta päällisin puolin ne tukevat sopivasti muuta äänimaailmaa.

Lisämateriaali
Kenneth Branagh'n kommenttiraita on faneille pakkokuunneltavaa. Ohjaaja-näyttelijän sujuvasanainen kerronta elokuvan monista aspekteista on äärimmäisen mielenkiintoista ja täynnä pieniä anekdootteja paitsi elokuvasta myös Branagh'n työskentelystä ylipäätään.

Marvel One-Shot: The Consultant (3:57) on lyhyt Marvel-universumin tulevia leffoja sitova pätkä, jolla povataan tulevaa Kostajat-elokuvaa.

Elokuvan making of -dokumentti on pilkottu pienempiin osiin. Putken avaava From Asgard to Earth (19:42) on nopea mutta laaja katsaus elokuvan syntyyn ja tuotannon eri vaiheisiin. Our Fearless Leader (3:18) keskittyy Branagh'n visioon, kun taas Assembling the Troupe (4:44) puolestaan näyttelijöiden osuuteen. Hammer Time (6:14) paljastaa Mjolnir-vasaran historiikkia ja vaikeuksista saada se sopivaan elokuvamuottiin. Lyhyt Music of the Gods (2:05) käy hyvin pikaisesti läpi elokuvan musiikin, A Conversation (2:23) muun muassa Stan Leen mietteitä Thor-hahmosta ja viimeinen Road to Avengers (2:57) johdattelee tunnelmat jälleen Kostajat-elokuvaan.

Kymmenen poistettua kohtausta (24:34) voi katsoa ohjaajan kommentein tai ilman. Branagh antaa ihan mielenkiintoista tietoa syistä kohtausten poistoille, vaikka pätkät itsessään eivät tarjoa paljoa.

Lisäksi levyltä löytyy vielä trailereita.

Yhteenveto
Thor lukeutuu siihen sarjakuvagenren harvaan paremmistoon. Kenneth Branagh'n on yllätysvalinnastaan huolimatta oikea mies tulkitsemaan isä-poika-suhdetta toiminnallisin piristein.

Kuvasuhde: 
2.35:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
3
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Kiitokset Paramount Picturesille arvostelukappaleesta.
Ääni: 
DTS-HD MA 7.1, Dolby Digital 5.1
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016