Alkuperäinen nimi: 
The Good Shepherd
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2004
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
91
Totuuden kasvot
M. Pajulahti, Ma, 13/02/2006 - 00:00

Elokuva

Lewin Webbin ohjaama Totuuden kasvot sijoittuu katoliseen seurakuntaan, joka löytää keskeltään murhamysteerin. Pääosia esittävät suhteellisen tunnetut ja pitkän uran tehneet Hollywood-tähdet, eikä riskejä pahemmin tämän elokuvan suhteen ole otettu.

Toimintaelokuvistaan paremmin tunnettu Christian Slater tekee tällä kertaa hieman toisenlaisen roolin, vaikka hippunen toimintaa ja trilleriä on nytkin mukana. Slater esittää katolisen kirkon pappia, Isä Daniel Clemensiä, joka vuosia aiemmin on jättänyt tyttöystävänsä voidakseen omistautua enemmän Jumalalle. Hänestä on kuitenkin tehty seurakunnan varainkerääjä ja hän hoitaa työnsä erittäin menestyksekkäästi, vaikka tahtoisikin omistautua enemmän hädässä olevien auttamiseen. Moderni Isä Clemens myös elää hieman toisella tavalla kuin kollegansa; Hän ajaa hienolla autolla ja käy cocktailpirskeissä ylläpitäen samalla suhteitaan mediamaailmaan.

Yksi seurakunnan papeista pidätetään murhasta syytettynä. Isä Andrews (Von Flores) on löydetty murhatun miehen viereltä ja kaikki todisteet ovat häntä vastaan. Isä Andrews itse vakuuttaa syyttömyyttään ja kertoo tietävänsä oikean murhaajan, mutta rippivalan velvoittamana ei suostu kertomaan syyllisen nimeä eikä mitään muutakaan asiaan liittyvää. Syvästi hurskas ja Jumalalle uskoutunut nuori pappi menee ennemmin itse vankilaan kuin rikkoo valansa.

Isä Clemens alkaa tutkimaan tapausta vastoin seurakunnan vanhimpien (mm. Stephen Rea) käskyjä ja kutsuu apuun uutisreportterina työskentelevän entisen tyttöystävänsä, Madelinen (Molly Parker). Isä Andrewsin löydyttyä kuolleena sellistään kaikki muut uskovat hänen tehneen itsemurhan paitsi Isä Clemens, joka alkaa ottaa asioista selvää omin nokkineen.

Kokeneisiin näyttelijöihin luottava elokuva jää kuitenkin vain keskinkertaiselle tasolle ja vaikka loppuratkaisu onnistuukin yllättämään, juoni jättää auki olennaisia kysymyksiä itse tarinasta. Käsikirjoitus ontuu hieman ja kokonaisuutta ei ole hiottu aivan loppuun saakka. Lopun ammuskelukohtaukset tuntuvat jopa väkisinväännetyiltä. Isä Clemensin ja hänen entisen tyttöystävänsä välienselvittelyt jäävät laimeiksi ja heidän suhteensa ei jaksa muutenkaan kiinnostaa. Idea papista, joka ei voi paljastaa murhaajaa valansa vuoksi on kuitenkin ihan hyvä ja itse murhamysteeri tarjoaa pientä vetovoimaa muuten niin turhaan tarinaan.

Kuva

16:9-suhteen anamorfinen kuva on normaalia tasoa. Roskia ei näy ja puhdas kuva on kauttaaltaan sopivan tarkka. Värit ovat hieman haaleita, mutta tekninen laatu on kuitenkin melko hyvää.

Suurimmat puutteet ovatkin kuvauksessa. Kameran takana lienee häärinyt melko laiskaa väkeä, sillä kuvaus on niin tylsää katsottavaa. Mitään uutta ei ole viitsitty keksiä ja kuvakulmat ovat kovin peruskamaa. Virheiden listaa voisi vielä kasvattaa lopputekstien päälle tekstityksenä jäävällä elokuvan viimeisellä repliikillä, ja aivan lopputekstien lopussa tekstitys sekoaa entisestään ja ruutuun ilmestyy ties mitä välkkyviä merkkejä. Suomentajan nimikin nähdään kahtena, mikä voi ihmetyttää niitä, jotka ottavat elokuvan aikana pari olutta.

Ääni

Laiskuus tuntuu vaivanneen myös äänittäjiä. Dialogi toistuu paikoin turhan hiljaisena, johtuen joko kuvauksen yhteydessä tehdyistä mokista tai huonosta äänimiksauksesta. Myös lisämateriaalina olevien haastattelujen mikrofonit olisi voinut suojata. Nyt puhetta häiritsee jatkuva liikenteen häly sekä mikrofoniin puhaltava tuuli. Dialogiin verrattuna myös musiikit heittelevät välillä hiljaisina ja välillä turhan kovana. Tarjolla on 2.0 stereon lisäksi Dolby Digital 5.1 -ääniraita, joka tarjonnee kaiken tämän niin hyvin kuin voi.

Lisämateriaali

Lisämateriaaleista löytyy neljän päänäyttelijän tekstimuotoiset filmografiat, oman trailerin lisäksi trailerit elokuviin South Of Heaven, The Keeper ja The Piano Player sekä muutaman minuutin kestävä turhahko haastattelu, jossa mm. Christian Slater kertoo kuvauksissa olleen tylsää.

Yhteenveto

Totuuden kasvot hukkuu Hollywoodin täyte-elokuvien joukkoon. Tunnetut näyttelijät eivät pelasta latteaa tarinaa, vaikka sen murhamysteeri onnistuukin hetkittäin pitämään otteessaan. Lopputuloksena on kuitenkin keskinkertainen TV-elokuva, jonka voi halutessaan katsella jos Christian Slaterin näkeminen papin asussa kiinnostaa.

Kuvasuhde: 
1.85:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Kiitokset Future Filmille arvostelukappaleen lähettämisestä.
Ääni: 
DD 5.1
Bonukset: 
- trailereita - tekstimuotoiset filmografiat - 13 minuuttinen haastattelu
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016