Alkuperäinen nimi: 
Transformers: Dark of the Moon
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2011
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
13
Kesto: 
150
Transformers: Kuun pimeä puoli
Jussi U. Pellonpää, To, 30/06/2011 - 00:00

Elokuva
Paristakin maailmanpelastusoperaatiostaan huolimatta Sam Witwicky (Shia LaBeouf) on yhä työttömänä, mutta suuri mullistus odottaa aivan nurkan takana. Uuden työttöystävänsä Carlyn (Rosie Huntington-Whiteley) elättinä ketkutteleva Sam saa tylsän duuniin omaperäisen miljonäärin Bruce Barzosin (John Malkovich) firmasta, mutta pääsee kuin varkain samalla koko maapallon tulevaisuutta uhkaavan, syvälle telluksen historiaan haudatun salaisuuden jäljille. Selviää, että Apollo 11:sta kuuluisalla kuukävelylennolla löydettiin hyvien Autobotien avaruusalus, jonka sisuksissa uinui ja uinuu yhä Sentinel Prime (äänenä Leonard Nimoy), Optimus Primen (äänenä Peter Cullen) oppi-isä ja rotunsa kiistaton johtaja. Myös mukavien metallimonstereiden ikiaikaiset viholliset, Decepticonit, johtajansa Megatronin (Hugo Weaving) johdolla, jahtaavat yli 40 vuotta tutkittua hylkyä aikomuksenaan hyötykäyttää sinne kätkettyjä mystisiä pilareita tuhotaakseen niin Autobotit kuin ihmiskunnankin. Muotoaan muuttavien metallimonstereiden valmistautuessa ratkaisevaan yhteenottoon, joutuu myös Sam kumppaneineen kilpajuoksuun aikaa vastaan.

Megamättäjä Michael Bayn kolmanteen Transformers-elokuvaan ja samalla uran ensimmäisen 3D-esityksen tekniikkaan on satsattu suunnattomasti aikaa ja massia. Lopputulos onkin toki vinhan viihdyttävä ja päälle käyvän massiivinen, mutta myös loogisuutta kaihtava sekametelisoppa. Yksityiskohtia piisaa kuitenkin tuhlattavaksi asti, eikä räjähdys- tai polttoaineistakaan tingitä missään vaiheessa. Chicagoon sijoittuva hektinen ja intensiivinen loppusota tulee hakemaan pitkään vertaistaan ja samalla Avatarin (2009) asettama kolmannen ulottuvuuden rima ylitetään heittämällä. Ehren Krugerin käsikirjoitus sisältää pientä petrausta tympeällä komiikalla kyllästettyyn kakkososaan verrattuna, vaikka tälläkin kerralla roolituksesta löytyy myös muutama konekoomikoksi halajava robotti.

X-Men: First Classin (2011) tapaan myös todelliset historialliset tapahtumat aina Neil Armstrongin johtamasta ensimmäisestä kuukävelystä Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuteen on valjastettu viihteen vasalliksi. Jatkuva visuaalinen ilotulitus ja täydeltä laidalta tykitetty tehostekeskitys alkavat myös puuduttaa ennen kalkkiviivoja. Kokonaisuutena Transformers 3: Kuun pimeä puoli on varsin kaksijakoinen elokuva, ensimmäinen puolisko jauhaa tyhjää, kun taas jälkimmäinen on suurta ja komeasti luotua sekä harvinaisen synkkääkin rytinää. Steve Jablonskin score seurailee uskollisesti miehen kahteen ensimmäiseenkin Transformers -seikkailuun tekemää heroistista ja mahtipontista sävelmaailmaa.

Shia LaBeouf ravaa tutusssa roolissaan rutiinilla eikä superlatiiveja tarvitse roolityöstä jakaa Megan Foxin roolin silmänruokana perineelle Rosie Huntington-Whiteleyllekään. Josh Duhamel ja Tyrese Gibson toisintavat roolinsa armeijan ykkösnyrkkeinä, ja huumoria juttuun tuomaan on palkattu jo aikaisemminkin roborytinöissä hövelinä byrokraattiagenttina vieraillut John Turturro sekä Alan Tudyk tämän homppelina henkivartijana. Greyn anatomia -sarjasta tähtiin kavunnut Patrick Dempsey on ahneen lopun kokeva liikemies Dylan Gould ja Frances McDormand vaikutusvaltainen tiedustelujohtaja Catherine Mearing. John Malkovich on John Malkovich.

Yhteenveto
Ei yhtä fressi kuin ensemblen ensimmäinen, mutta vedoiltaan vahvempi kuin kepsu kakkonen. Kankaan täydeltä Bayhemia piisannee actionfanaatikoille, mutta sisältöä elokuviltaan hakeville ei trilogian päättävä paukkupurkka tarjoa oikeastaan mitään. Tekniikasta tähdet.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016