Alkuperäinen nimi: 
Trauma
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2004
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
88
Trauma
Vesa Jalkanen, To, 17/03/2005 - 00:00

Elokuva:


Uutta englantilaista tuotantoa oleva Trauma on psykologinen trilleri auto-onnettomuudesta onnen kaupalla selvinneen miehen kamppailusta hänen yrittäessään löytää uudelle elämälleen perustaa. Kaikki ei kuitenkaan ole aivan sitä miltä näyttää. Onnettomuuden uhri alkaa pikku hiljaa huomata jonkin olevan pahasti pielessä. Mitä oikeastaan on tapahtunut, ja voiko omiin muistikuviin luottaa. Lähinnä televisiotuotannoilla aloittanut ohjaaja Marc Evans pyrkii luomaan sekavan, koomasta juuri heränneen toipilaan harhailevan ajatusmaailman katsojien silmien eteen. Evansin edellinen ohjaustyö My Little Eye (2002) liikkui samankaltaisessa vainoharhaisuuden ja tirkistelyn ilmapiirissä.


Erittäin pahan auto-onnettomuuden jälkeen viikon koomassa maannut Ben (Colin Firth, The English Patient 1996, Bridget Jones 1 & 22002 & 2004) herää sairaalassa. Pikku hiljaa hän alkaa hahmottaa aiempia tapahtumia ja järkyttävä totuus paljastuu: hänen vaimonsa Elisa (Naomie Harris, 28 Days Later 2002) on kuollut. Syyllisyys rakastettunsa kohtalon johdosta ja eristetyksi joutuminen rasittavat Benin hermoja ja hän joutuukin käymään psykiatrilla pyrkiessään säilyttämään mielenterveytensä. Järkyttävien tapahtumien jälkeen Ben haluaa vaihtaa maisemia. Sairaalasta päästyään hän löytää töitä vanhan ystävänsä Tommyn (Tommy Flanagan) avustuksella. Päästäkseen eroon epämääräisistä, menneisyyteen liittyvistä painajaisista, hän hankkii uuden asunnon asuinhuoneistoiksi muutetusta sairaalasta. Uudessa kodissaan Ben kohtaa Charlotten (Mena Suvari, American Beauty 1 & 2 1999 & 2001). Toisistaan turvaa ja lohtua hakevat Ben ja Charlotta näyttävät olevan ainoat asukkaat koko valtavassa rakennuksessa.


Ben tuntuu olevan sekoamassa. Hän näkee outoja ja pelottavia harhoja vaimostaan Elisasta. Vaihtoehtoiseen todellisuuteen avoimesti suhtautuva Charlotte aistii Benissä jotain outoa ja houkuttelee hänet selvännäkijän kokoukseen. Tapahtumassa meedio (Brenda Fricker) kertoo näkemyksiä, jotka ovat omiaan järkyttämään Benin haurasta mieltä entisestään. Meedion mukaan Elisa saattaa olla kaikesta huolimatta elossa. Ben alkaa pohtia kaikkia todisteita vaimonsa kuolemasta. Elisan sukulaiset olivat järjestäneet suurelliset hautajaiset Benin ollessa yhä koomassa. Tapahtumasta oli todisteena videonauha, mutta muutoin vaimon suku ei halunnut olla missään tekemisissä Benin kanssa.


Ben ei suinkaan ole ainoa menetystä sureva. Samaan aikaan koko kansakunta suree pop-tähti Lauren Parrisin (Allison David) järkyttävää murhaa. Elisa oli ollut työnsä kautta lähemminkin yhteydessä Parrisiin, joten väkivaltaisen lopun saanut koko kansan suosikki oli läheisesti tuttu myös Benille. Murhatutkimuksien yhteydessä poliisi Jackson (Kenneth Cranham) kuulustelee myös sekavaa Beniä. Kykenemättä muistamaan onnettomuutta edeltäviä aikoja, Ben alkaa itsekin epäilemään syyllistyneensä Parrisin murhaan. Kuten monet viimeaikaiset muistin toimintaa pohdiskelevat psykologiset trillerit, myös Trauma on paljon velkaa Mementolle (2000). Osittain muistinsa menettänyt mies pyrkii pieniä tiedonmurusia kokoamalla selvittämään, mitä oikeastaan tapahtui.


Elokuvan suurimpana ongelmana on liiallinen avoimuus. Tapahtumista paljastetaan liian paljon liian varhain. Miltei koko juonen kulku selviää katsojalle jo varhaisessa vaiheessa. Ainoaksi pohdittavaksi asiaksi jää Benin osallisuus Parrisin murhaan, eikä se oikein jaksa pitää katsojan mielenkiintoa yllä elokuvan loppuun saakka.


Aivan toisentyyppisistä, huomattavasti romanttisemmista rooleistaan paremmin tunnettua Colin Firthiä voidaan pitää yllättävänä roolivalintana, mutta hän selviytyy omasta osuudestaan hyvin. Kliseisyydestään huolimatta Colin on melkein pelottavan hyvä mielipuolisuuden rajoilla ja tuolla puolen kamppailevana miehenä. Toisin kuin esimerkiksi Guy Pearcen tulkitsema Leonard Mementossa, Benillä on yhä hänen muistinsa tallella. Ongelmana on pikemminkin muistikuvien paikkansa pitävyys. Sivuroolien henkilöt eivät jää erityisemmin mieleen sen enempää hyvässä kuin pahassakaan, joten voitaneen todeta heidän suoriutuvan vähäisistä rooleistaan kunnialla.


Marc Evans on pyrkinyt luomaan älykkään ja nokkelan trillerin pakkomielteistä ja aistiharhoista, siinä kuitenkaan onnistumatta. Elokuvan vahvinta antia edustaa John Mathiesonin kuvaus, joka onnistuu mainiosti luomaan Lontoosta sopivan mystisen ja vaarallisen kaupungin, joka toimii mainiosti elokuvan tapahtumien kulissina. Kuvaustekniset kikkailut ja oudot unenomaiset kuvat ovat elokuvassa merkittävästi esillä. Visuaalisesti Trauma onkin paikoitellen varsin komeaa katsottavaa muutamasta kömpelöstä erikoistehosteesta huolimatta. Tarina on kuitenkin liian ohut ja ennalta-arvattava, joten lupaavasta alustaan huolimatta Trauma jää tavanomaiseksi tusinatuotteeksi. Itse asiassa se muistuttaa enemmän televisioelokuvaa kuin täysimittaista teatterielokuvaa. Trauman pyrkimykset luoda psykologista kauhua eivät kanna hedelmää, joten kokonaisuus ei onnistu olemaan erityisen pelottava, vaikka eräs kohtaus saattaa osoittautua araknofobiaa kärsiville melko kovaksi palaksi.




Kuva:


Anamorfinen kuva (1.85:1) on tarkka ja yksityiskohtainen. Värit toistuvat hyvin. Paikoitellen kuvassa on havaittavissa lievää rakeisuutta ja kuvakohinaa.




Ääni:


Levyllä on ainoastaan Dolby Digital 2.0 Surround -ääniraita. Se on sinällään selkeä ja ajaa asiansa, mutta monissa kohtauksissa jää kaipaamaan erottelevampaa monikanavatoistoa.




Lisämateriaali:


Lisämateriaalina on ainoastaan mainostrailerit elokuvista Alexander, Exorcist: The Beginning, Mindhuntersja Blackout.




Yhteenveto:


Trauma on tavanomainen psykologinen draama, jossa auto-onnettomuudesta hädin tuskin selvinnyt mies pyrkii saamaan selvyyttä todellisuuden ja unien välillä. Englannissa julkaistu DVD on ainakin lisämateriaalin suhteen hieman parempi, sillä mukana on ohjaajan kommenttiraita ja dokumentti.

Kuvasuhde: 
1.85:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Arvostelu on tehty Nordisk Filmin promoversion pohjalta, joka on sisällöltään identtinen myyntiversion kanssa. Kiitokset Nordisk Filmille arvostelukappaleesta.
Ääni: 
Dolby Digital 2.0
Bonukset: 
Trailereita muihin elokuviin.
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016