Alkuperäinen nimi: 
TT 3D. Closer to the Edge
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2011
Valmistusmaa: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
94
TT 3D: Closer to the Edge
Jussi U. Pellonpää, Pe, 25/04/2014 - 00:00

Elokuva
Mansaaren TT-ajot ovat maailman vanhin, ja samalla myös maailman vaarallisin moottoripyörien kilpailu, jota on ajettu jo vuodesta 1907. 60,3 kilometrin mittaisella katuradalla, jota reunustavat talot, kivimuurit ja metsät, parhaimmillaan yli 300 kilometrin tuntinopeudella ajettavan kilpailun voittaminen on jokaisen kisakuskin suurin unelma. Viikon mittainen ja viisi eri osakilpailua sisältävä ajotapahtuma vaatii luonnollisesti myös kuskeilta erityistä lahjakkuutta ja mielenlaatua, sillä jokainen startti saattaa olla viimeinen. Homman äärimmäisyydestä saa hiukan vihiä, kun laskee järjestettyjen kilpailujen ja niissä kuolleiden ajajien (yhteensä liki 250) keskiarvon, enemmän kuin 1 per kisa.

Richard De Araguesin ohjaamassa TT 3D: Closer to the Edgessä on mukana kaikki se, mikä tekee dokumentista, aiheestaan riippumatta, hyvän: vastakkain ovat suuri mestari ja persoonallinen ja samaistuttava altavastaaja, näyttämönä hengenvaarallinen ja fyysisesti äärimmäisen rankka kilpailu, ja bonuksena vauhti, jollaista ei näkemättä kykene edes täysin ymmärtämään. Hienon harkitusti käytetty 3D imaisee katsojan, jos mahdollista, vieläkin enemmän mukaan keskelle kisan hektistä ilmapiiriä.

 
                                      ”En halua päästä hengestäni, haluan vain voittaa”: Guy Martin.

TT3D: Closer to the Edge
alkaa kuusi viikkoa ennen itse tapahtumaa, keskittyen vuoden 2010 kisaan ja muutamaan varsin erilaiseen kuljettajaan. Ian Hutchinson on puhdas ammattilainen, rauhallisen analyyttinen ja täysin työhönsä keskittynyt, samankaltainen kuin TT:n toinenkin veteraani, kisan jo 15 kertaa voittanut John McGuinness. Toista laitaa edustaa taas Guy Martin, kapinallinen rääväsuu, jolle tuottaa ongelmia noudattaa kilpailun sääntöjä ja aikatauluja ja joka ajaa niin järjestäjtä kuin oman tallinsakin henkilökunnan hermoromahduksen partaalle omaperäisillä tempauksillaan. Guy ei aio sitoutua, hankkia lapsia tai vaimoa, sillä hän ei halua, että mikään häiritsisi keskittymistä ajamiseen, joka addiktoi kuin huumeista hurjin. Jokainen kuljettajista jakaa kuitenkin saman intohimon ja tavoitteen, sen ohikiitävän täydellisen hetken, kun ensimmäisenä ylittää maaliviivan.

Mukaansa ensimmäisestä ruudustaan alkaen tempaiseva dokumentti hyödyntää myös vanhempaa materiaalia ja uutiskuvaa, mutta pääpaino on monelta kantilta kuvatussa kisassa, jossa moottoripyöriin asennetut erikoiskamerat antavat todellisen tunteen siitä vauhdista, millä nämä nykypäivän gladiaattorit areenallaan kunniasta taistelevat. Ääneen pääsevät myös järjestäjät, kuskien omaiset, tallihenkilökunta sekä pelastusmiehistöt, joiden kuvaamina vauhtihulluus ja kuskien kaiken ylittävä kunnianhimo saavat myös laajempaa perspektiiviä. Kuten aina ennenkin, ja varmasti myös tulevaisuudessa, myöskään vuonna 2010 kisoista ei selvitty ilman kuolonuhreja. Realistisen rosoisen ja katsojaan tulen lailla tarttuvan vauhtirainan kertojana toimii Jared Leto.

Yhteenveto
Kuin parhain trilleri, myös TT3D: Closer to the Edge huipentuu viimeiseen starttiin, jonka traagisten tapahtumien jälkeen katsoja on aivan yhtä puhki kuin äärimmäisen fyysisen rääkin läpi käyneet kuljettajat. Tämän lähemmäksi moottoripyöräilyn extremeintä tunnetta ei ole mahdollista päästä kuin hyppäämällä itse satulaan ja tarttumalla metallihärkää sarvista. Elokuva saa loppukevään aikana ensi-iltansa useilla eri paikkakunnilla.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016