Elokuva

Siiri (Outi Kero) on kehitysvammainen nuori nainen, joka on muuttamassa pois kotoa. Elämä asuntolassa alkaa värikkäissä merkeissä, kun vauhdikas huonekaveri Suski (Elena Leeve) tutustuttaa Siirin uusiin kuvioihin, joiden käsittelemiseen kummankaan tytön rahkeet eivät riitä. Itsenäistyvä Siiri saa elämänsä palikat jonkinlaiseen järjestykseen, kun hän löytää työpaikan lisäksi poikaystävän. Siirin ja ei-kehitysvammaisen Santerin (Asko Vaarala) suhdetta eivät kaikki kuitenkaan katso hyvällä.

Leena Virtasen käsikirjoittama ja Pekka Karjalaisen (Kummelin Jackpot) ohjaama Vähän kunnioitusta kuvaa realistisesti kehitysvammaisten nuorten arkea ja sopeutumista elämään lapsuudenkodin ulkopuolella. Lähestymistapa on ongelmakeskeinen: elokuva käsittelee muun muassa kehitysvammaisten parisuhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyviä tabuja ja tuo näkyviin koko joukon ennakkoluuloja, joiden kanssa he joutuvat elämään. Teemoista laajin on kehitysvammaisiin kohdistuva vallankäyttö, jota elokuvassa on niin sosiaalista, institutionaalista kuin rikollistakin, mutta johon syyllistyvät myös hyvää tarkoittavat auttajat. Kiinnostavimmaksi aiheeksi nousee kehitysvammaisen oikeus rakkauteen, jonka suhde hyväksikäyttöön ei välttämättä ole selvä aina edes parisuhteen sisällä.

Elokuvan suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta ja elämän monimuotoisuutta korostava sanoma ansaitsee enemmänkin kuin vain vähän kunnioitusta, mutta kokonaisuutena paremmin äänisuunnittelijana tunnetun Karjalaisen ohjaus ei ole kovin vahva. Visuaalinen ilme on lattea, eikä luettelomainen juoni jalostu koskaan sujuvaksi, samaistuttavaksi kasvukertomukseksi. Elokuvassa on siellä täällä ripaus opetuselokuvan paatoksellisuutta, mikä verottaa nuorisokuvauksen raikkautta. Ammattinäyttelijöiden työn jälki on oudon teennäistä: rajusti ylinäyttelevien Elena Leeven, Kari-Pekka Toivosen ja Heikki Helan rinnalla elokuvan kehitysvammaiset nuoret sympaattisen Outi Keron johdolla ilahduttavat luontevuudellaan ja välittömyydellään.

Yhdessä Kehitysvammaliiton kanssa ideoidun elokuvan käsikirjoitusprosessi kesti neljä vuotta ja siihen osallistui kaikkiaan yli kaksikymmentä kehitysvammaista nuorta. Vähän kunnioitusta antaa näille nuorille äänen, mikä on sen tärkein funktio. Tarjotessaan erilaisen näkökulman nk. ”normaalien” ehdoilla toimivaan yhteiskuntaan elokuva toimii tarpeellisena silmienavaajana myös ei-kehitysvammaisille katsojille. Eheää ja nautinnollista draamakokemusta etsiville on kuitenkin tarjolla palkitsevampiakin vaihtoehtoja.

Yhteenveto
Elokuvallisilta ansioiltaan niukka, mutta sanottavansa selvästi julki tuova draama käsittelee kehitysvammaisten nuorten arjen ongelmia suoraan ja sievistelemättä. Valloittava Outi Kero tekee uskottavan roolityön Siirinä, jonka itsenäistymisprosessissa on monta mutkaa matkassa.