Elokuva
Nuori ja idealistinen lehdistöpäällikkö Stephen Meyers (Ryan Gosling) jumaloi demokraattien presidenttiehdokasta, Pennsylvanian kuvernööriä Mike Morrisia (George Clooney), jonka vaalikampanjassa hän työskentelee aikaa ja vaivaa säästämättä. Vastavoimana tiukassa taistossa toimii toinen saman puolueen ehdokas, Arkansasin senaattori Ted Pullman (Michael Mantell), jonka realismin raaistama kampanjapäällikkö Tom Duffy (Paul Giamatti) tekee Meyersille kesken kaiken tarjouksen, jota on vaikea vastustaa. Kummallekin Valkoiseen taloon pyrkivälle poliitikolle olisi elintärkeää saada taakseen senaattori Franklin Thompsonin (Jeffrey Wright) tuki ja kannattajat, jotta tie lopulliseen kisaan republikaaneja vastaan voisi aueta, mutta mustan senaattorin nappaaminen omiin vaalivankkureihin vaatii odotettua suurempia uhrauksia.

Ohion elintärkeiden esivaalien alla Meyers ajautuu suhteeseen Morrisin vaalivankkureissa harjoittelijana työskentelevän Molly Stearnsin (Evan Rachel Wood) kanssa, ja pian selviää, että demokraattisen puolueen pääpampun Jack Stearnsin (Gregory Itzin) tytär Molly on raskaana. Esivaalien hektisiä tapahtumia seuraa tarkasti myös media ja varsinkin sisäpiirissä hain lailla liikkuva New York Timesin terhakka reportteri Ida Horowicz (Marisa Tomei). Taustakähminnän paisuessa haliitsemattomiin mittoihin, Morrisin kyynisen ja jo ajat sitten illuusionsa puhtaasta pelistä kadottaneen kampanjapäällikkö Paul Zaran (Philip Seymour Hoffman) on tehtävä nuoren suojattinsa suhteen kovia päätöksiä, mutta politiikan nappulasta täysiveriseksi peluriksi kasvaneella Stephenilla on vielä muutama ylläriässä hihassaan.

Ironian, satiirin ja paikoin komediankin keinoin poliittisen kähminnän julmimpia huippuja paljasteleva Vallan kääntöpuoli kääntyy vaivatta myös ajankohtaisesti virittyneeksi jännäriksi. George Clooneyn neljäs ohjaustyö (ensimmäinen oli palkittu riehakas jännärikomedia Salaisen agentin tunnustukset (2002), toinen Oscar-palkittu mediapelin tutkielma Good Night and Good Luck (2005) ja viimeisin tylsäksi jäänyt jalkapallokomedia Leatherheads (2008)) Vallan kääntöpuoli perustuu Beau Willimonin näytelmään Farragut North, ja sen käsikirjoituksen ovat päivittäneet tuotantokumppanit Clooney ja Grant Heslow. Clooneyn vahva ja henkilölähtöinen ohjaus toimii tarkasti Phedon Papamichaelin hallitun kameratyöskentelyn, Stephen Mirrionen terävän editoinnin ja Alexandre Desplatin tunnot ja tunnelmat osuvasti tulkitsevan musiikin keskiössä.

Itsekin äänekkäästi demokraattien riveissä asioita julkituonut Clooney tekee fiksun vedon keskittyessään ainoastaan yhden puolueen sisäiseen valtataisteluun, eikä sekoita sattumia pursuavaan soppaansa turhasti ylimääräisiä aineksia. Yhdysvaltain sisäpolitiikassa kun riittää draaman, komedian ja tragediankin aineksia jo aivan omastakin takaa. Kaiken keskiössä on tarkka ja harkittu havainnointi ihmisenä olemisesta ja illuusioiden menettämisestä sekä jalustoille nostettujen idolien romahtamisesta kuin millintarkasta kähminnän raportoinnista, vaikka alkuperäistarina perustuukin osittain tositapahtumiin demokraattien ehdokkaan Howard Deanin kampanjoinnista presidenttiydestä vuonna 2004. Konseptiltaan iätön, mutta silti ajankohtainenkin Vallan kääntöpuoli on, sillä ensi marraskuussa jenkit äänestävät seuraavasta presidentistään. Samalla täällä Härmässä voimme mietiskellä miten paljon kotimaan presidenttiehdokkaiden vaalikampanjoinnin taustoilla tuherrellaan julkisuuden valokiiloille arkojen asioiden parissa.

Originaalin tarinan alkuperä näkyykin muutamissa suoraan yleisölle esitettävissä monologeissa, ja on Clooneyn suuri onni, että herra on onnistunut hankkimaan päivänpolttavan leffansa tulkeiksi näyttelijöitä parhaasta päästä.
Julius Caesarin salamurhan päivämäärästä (15.3.44 eaa.) ja William Shakespearen näytelmästä alkuperäisen nimensä (The Ides of March) napannut vallanpidon läpivalaisu perustuu vahvalle tekstille ja läsnäololle, eikä nimekäs kaarti Oscar-voittajia ja ehdokkaita petä missään vaiheessa.

Hurjassa nousukiidossa oleva Ryan Gosling on kaiken katalyytti nopea älyisenä ja teräväkielisenä Stephenina, jonka kautta tapahtumat nähdään ja koetaan. Viimeksi tylyn timanttisessa Drivessa (2011) nähty Gosling todistaa, että olipa genre sitten mikä tahansa, tulkinnat tulevat aina syvältä sydämestä. Turhaan uusia tuulia odottava Meyers kasvaa itsekin yhtä kyyniseksi kuin alunperin kaihtamansa kilpailijat, ja tämän muutoksen Gosling saa tuntumaan aidolta ja satuttavalta metamorfoosilta. Ohjaaja/tuottaja/käsikirjoittaja George Clooney tekee hienon ja hillityn roolityön fokuksessa paistattelevana sympaattisena ja kansan ääntä ymmärtävänä senaattorina, jonka omatkin taustajoukot taistelevat paikasta vallankahvassa keinoja kaihtamatta. Yksinkertaisen loistavat ja tarinalle tuki tärkeät sivuroolit tekevät Paul Giamatti ja Philip Seymour Hoffman, joiden kautta Clooney kiteyttää monia elokuvan tärkeimmistä pointeista. Evan Rachel Wood, Marisa Tomei ja Jennifer Ehle senaattori Morrisin vaimona Cindyna tekevät jokainen tuhdit ja täyteläiset suoritukset, varsinkin Tomein vakuuttaessa jälleen kyvyistään oikean ja väärän omalla tavallaan ymmärtävänä journalistina.

Yhteenveto
Asiallinen ja iskuja säästelemätön ultraääni vallan rappusilla käytävistä taisteluista, joissa ei armoa tunneta eikä anneta. Onnistuneen elokuvan tavoin Vallan kääntöpuoli jättää katsojan kutkuttavan hämmennyksen valtaan, tämän todistaessa jotain mitä ei välttämättä olisi ikinä edes halunnut tietää. Totuuden ja valheen erottaa ainoastaan sen kertoja.