Alkuperäinen nimi: 
Vesku
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2010
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Tuottaja: 
Kesto: 
109
Vesku
Jussi U. Pellonpää, La, 04/09/2010 - 00:00

Elokuva
Vesa-Matti Loiri (s. 4.1.1945) on kuulunut Suomalaisen viihteen eturiviin vuodesta 1962, jolloin 16-vuotias nuori mies näytteli Mikko Niskasen elokuvassa Pojat. Loppukohtaus junan perässä juoksevasta ja äitiään huutavasta Jakesta on palanut kansakunnan kollektiiviseen muistiin ja avasi multilahjakkaalle kyvylle nousta eturiviin taiteen ja urheilun monella saralla. Loirin tunnetuin hahmo on suomiviihteen veteraanin Spede Pasasen kanssa ideoitu Uuno Turhapuro, joka seikkaili ensin televisiossa ja siirtyi vuonna 1973 omien elokuviensa päätähdeksi. Uunoja tehtiin vuosina 1973-2004 yhteensä 19 kappaletta. Myös monet urheilulajit ovat aina kuuluneet Loirin repertuaariin, ja mies on hankkinut menestystä mm. jalkapallossa, biljardissa ja tenniksessä. Laulajana Vesa-Matti Loiri on tullut tunnetuksi mm. hienoilla tulkinnoilla Eino Leinon runoista, joita sävelsi Perttu Hietanen ja sovitti Taisto Wesslin.

Dokumentissa Vesku Loiri puhuu avoimesti urastaan, läheisistään, perheestään ja työtovereistaan eikä jätä dramaattisempiakaan kiviä kääntämättä. Vaimon ja pojan kuolema, myrskyisät ihmissuhteet, menetykset ja menestykset Loiri käy läpi lapin mökkinsä kuistilla suoraan kameralle kertoen. Kaurismäki antaa Veskulle tilaa, mutta dokumentti kärsii kuitenkin pienoisesta rytmittömyydestä. Henkilöt esitellään, mutta tv:n arkistopätkien lähteitä ei, vaan monet Veskun kertomat sattumukset tuodaan lihaksi käyttämällä vain Turhapuroista napattuja kohtauksia. Haastateltavat vieraat kehuvat taiteilijaa ylisanoin ja samoin tekevät myös perheenjäsenet, mutta itselleen ei artisti anna armoa, vaan rokottaa, morkkaa ja kritisoi tekemisiään ja tekemättä jättämisiään kovinkin sanoin.

Horjuvan terveydentilansa kanssa viime ajat kamppaillut Loiri ilmoitti Vesku -dokumentin ensi-illassa vetäytyvänsä eläkkeelle ja tekevänsä tänä syksynä viimeisen kiertueensa laulajana. Jos näin tulee tapahtumaan ja haasteita pelkäämätön taiteilija todellakin vetäytyy parrasvaloista rakastamansa Lapin rauhaan, miehen omin sanoin ja omalla äänellään kertoma tarina Vesa-Matti Loirin ihmeellisestä matkasta tähtitaivaalle osuu ajallisestikin nappiin.

Allekirjoittaneelle Loirin sadoista vedoista ikimuistettavimmiksi ovat jääneet Pohjantähteet -elokuvan (1968) pallohukkainen ohjaaja Paavali Pohja, tv-elokuvan Tykkimies Kauppalan viimeiset vaiheet (1977) nimihenkilö, Ulvovan myllärin (1982) Gunnar Huttunen, Jaakko Pyhälän upea esikoiselokuva Jon (1983) ja sen ikimuistettava reppana öljys-Heikki Heikki Öljynen sekä vaahtokarkkimaisen Pahat pojat -leffan (2003) psykoottinen Jokke-pappa.

Yhteenveto
Teitpä sitten Vesku urasi suhteen minkä päätöksen tahansa, kiitos kaikesta.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016