Elokuva
Pienen, lähinnä softpornoon ja väkivaltaan erikoistuneen kanava 83:n tuottaja, Max Renn (James Woods), harmaaseen arkeen tulee massivinen muutos, kun yhtiön teknikkonero Harlan (Peter Dvorsky) kaappaa taivaalta lyhyen pätkän sadomasokistista ohjelmaa, joka on nimetty Videodromeksi. Taloudellisia seikkoja silmälläpitäen Max alkaa etsiä ohjelman alkulähdettä, ja saa huomata sotkeutuneensa suuremman luokan sotapeliin, uuden ajan aivopesuun, jonka yksinkertaisena tehtävänä on muuttaa tavalliset ihmiset aseiksi. Vähäinenkin määrä Videodrome-signaalia aiheuttaa katsojalleen aivokasvaimen ja tämän myötä jatkuvasti kasvavia harhatiloja, jotka muuttuvat konkreettisiksi fyysisten metamorfoosien myötä. Ohjelmoitaville uhreille ladataan elävällä kasetilla informaatio tehtävästä mahaan avautuvaan aukkoon ja käsiase kasvaa kiinni lihaan muuttuen konkreettiseksi asekädeksi. Taistelua maailman tulevaisuudesta ei käydäkään tantereilla, vaan viestimien signaalivirrassa.

Kolmekymmentä vuotta ensi-iltansa jälkeen David Cronenbergin mediapoliittinen painajainen, Videodrome, on yhä äärimmäisen tehokas, kekseliäs ja ajankohtainenkin elokuva. Pääosassa maailman varmasti aliarvostetuin näyttelijä, persoonallinen ja karismaattinen James Woods, tulkitsee Maxia joka solullaan, ja mies onkin helppo nähdä ohjaajan alter egona, tuskaisesti uuden ajan tulemista todistavana persoonana, joka joutuu itseään suurempien voimien myllerrykseen. Videodromen teemojen jatkona nähtiin 16 vuotta myöhemmin elokuva eXistenZ (1999), jossa myrkytetyn tv-signaalin korvasi videopeli, joka ladattiin suoraan pelaajan selkäytimeen. Kaiken mylleryksen takana siinäkin toimi kaksi maanalaista armeijaa täysin omin metodein.

Erotiikan kuvaajana Cronenberg on aina pysytellyt pikkuisen pervahtavan tirkistelijän roolissa. Videodromessa Woodsin ja naispääosaan radiopersoona Nikki Brandiksi valitun entisen Blondie-solistin, Debbie Harryn, sänkypainit ovat täynnä tuskan tuomaa hekumaa.  Myöhemminhän Erottamattomien (Dead Ringers, 1988) sofistikoituneet ja kliinisen kylmät seksisessiot, Crashin (1996) metalliset orgiat autonromujen syleilyissä sekä A History of Violencen (2005) veritekojen synnyttämät orgastisen väkivaltaiset seksikohtaukset jatkoivat samaa teemaa.

Toinen silmiinpistävä piirre Cronenbergin tuotannossa on miehen suhtautuminen lääketieteeseen. Usein tuhon alkusysääjänä toimii lääketieteellinen operaatio, oli se sitten moderni ihonsiirto tai parannuskeinoksi tarkoitettu "ystävällinen" virus.  Cronenberg tutkii tiedemiehen tarkkuudella ruumiissa tapahtuvia muutoksia ja tyrkkää riutuvat uhrinsa suoraan kehityksen turmeluksen kitaan.  "Long Live the New Flesh", lausuu Max Renn elokuvan lopuksi, ja tulee samalla julistaneeksi Cronenbergin syvimmän totuuden.

Erityishuomion elokuvan intensiivisestä ja häiritsevän kiehtovasta lopputuloksesta ansaitsevat myös make-up-tehosteiden kiistaton guru, seitsenkertainen Oscar-voittaja Rick Baker, jonka luomat ja käsityönä tehdyt efektit näyttävät yhä hyviltä, sekä jo 15 kertaa Cronenbergin kanssa yhteistyötä, aina vuoden 1979 The Broodista vuoden 2012 Cosmopolisiin, tehnyt säveltäjä Howard Shore, jonka syntetisaattoripohjainen ja erittäin kokeellinen musiikki sopii isäntäelokuvaan täydellisesti.

Suvereenin James Woodsin ja hekumallisen Debbie Harryn rinnalla niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin tuhoja todistavat myös Les Carlson maailmanlaajuisen aivopesun pääorganisoijana, Julie Khaner Rennin henkilökohtaisena sihteerinä Brideyna sekä Jack Creley globaalin salaliiton Maxille avaavana professori Brian O`Blivionina ja Sonja Smits tämän tyttärenä Biancana, vastarintaliikkeen johtohahmona.

Tekniikka
Teräväpiirtosiirto on tehty alkuperäisestä filmikopiosta ilman sen suurempia muutoksia. Kuva on pehmeä ja rakeinenkin, mutta sen laatu ei tässä tapauksessa ole ratkaiseva tekijä katselunautinnon suhteen, sillä tavallaan vanhentunut ulkomuoto tuo Videodromeen entistäkin enemmän autenttisuutta. Ääniraita on niin ikään alkuperäinen 2.0, joten kotikatsomon hightech-surroundlaitteistosta ei elokuvan suhteen ole paljoakaan apua, mutta dialogi, musiikki ja tehosteet toistuvat kaikki tyydyttävän kirkkaasti.

Lisämateriaali
Julkaisu ei sisällä lainkaan lisämateriaaleja.

Yhteenveto
Vuosikymmeniä elokuvaa fanittaneena on hankalaa suhtautua siihen analyyttisesti, mutta Videodromen tapauksessa pelko oli turhaa. Videodrome ON yhä briljantti ja näkemyksellinen kuvaus vainoharhaisesta todellisuudesta, jonka vain ja ainoastaan David Cronenberg on kyennyt luomaan. Muodoltaan ja toteutukseltaan puhdas mestariteos ja samalla yksi kaikkien aikojen omaperäisimmistä elokuvista.