Alkuperäinen nimi: 
The Visit
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2015
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
3
Kesto: 
83
Vierailu
Jussi U. Pellonpää, Ke, 07/10/2015 - 00:00

Elokuva
Ihmiskuntaa on aina kiehtonut elämä jossain planeettamme ulkopuolella, avaruudessa, ja perimmäinen kysymys siitä, olemmeko yksin. Vuonna 1977 ulkoavaruuteen lähetettiin Voyager-luotain, joka sisälsi tietoja ihmiskunnasta, näytteitä biologiastamme ja kulttuuristamme. Samalla mukana oli viesti: tervetuloa planeetallemme. Vastausta ei (tiettävästi) ole tähän päivään mennessä kuulunut, mutta mitä jos tuolta jostain joku tai jokin todella tulisi luoksemme? Mitä ne haluavat ja ennen kaikkea, miten me siihen reagoisimme ja vastaisimme? Näihin kysymyksiin vastauksia hakee fiktiiviseen muotoon rakennetulla dokumentillaan Vierailu tanskalainen Michael Madsen.

Vierailu on kiehtovan mielenkiintoinen skenaario ja fiksusti muotoiltu simulaatio, joka rakentuu rauhallisiksi hidastetuista kuvista ja puhuvista päistä, lukuisien eri alojen asiantuntijoiden pohtiessa millaisia vaikutuksia mahdollisella vierailulla ihmiskuntaan tulisi olemaan. Kansainvälisessä yhteistuotannossa suomalaisia edustavat erinomaisen hyvää työtä tekevä kuvaaja Heikki Färm sekä tuottaja Sami Jahnukainen.

Ääneen pääsevät niin YK:n, armeijoiden, SETI:n kuin NASA:nkin edustajat, kuten avaruusfyysikko Matzlan Othman, eversti Paul Beaver, YK:n tiedottaja Janos Tisovszky, puolustusministeriön edustaja lordi Boyce, ulkoavaruuden tutkimusyksikön Niklas Hedman, sosiaalipsykologi Sheryl Bishop ja tutkija Chris Welch, joka on vapaaehtoisesti valikoitunut olemaan se henkilö, joka ensimmäisenä lähestyisi ja astuisi vierailijoiden alukseen. Heillä kaikilla on paljon samankaltaisia kysymyksiä tulijoille: Miten mielenne rakentuu, onko teillä mielikuvitus, erotatteko hyvän ja pahan, ja, ennen kaikkea, miksi te tulitte ja mitä te haluatte? Hämmentävää on myös se, kuinka paljon aikaa, vaivaa ja varoja oikeastikin käytetään varauduttaessa silkoilta tieteiskuvitelmilta kuulostaviin extraterrestriaaleihin kontakteihin.

Samalla kun Madsen antaa asiantuntijoille puheenvuoron, näiden pähkäillessä ensin tulijoiden tarkoitusperiä, joita määritellään olevan kolme mahdollista, hätätila, tutkimusmatka ja vihamielinen invaasio, ja sitten ihmiskunnan mahdollisia vastauksia, fokus kääntyy myös itse ihmiseen. Mitä, tai mikä me oikeastaan olemme? Pelkästäänkö vain pitkän evoluution tulos ja biologinen olento vaiko jotain aintulaatuista, uniikki elämänmuoto, joka on rakentanut omanlaisensa kulttuurin? Mitkä asiat ja seikat lopultavat määrittävät ihmisenä olemisen.

Yhteenveto
Vierailu on äärimmäisen mielenkiintoinen ajatusleikki, joka paljastaa maailmalle, kuinka vakavasti mahdollinen kohtaaminen on päättäjien ja tiedeihmisten keskuudessa aina otettu. Samalla se kertoo myös ennakkoluuloista ja peloistamme, ja siitä syvälle rakennetetusta suhtautumisestamme kaikkea vierasta kohtaan, olivat tulijat sitten toisesta maasta tai toiselta planeetalta.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016