Alkuperäinen nimi: 
Pettersson und Findus Kleiner Quälgeist - Große Freundschaft
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2014
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
3
Kesto: 
90
Viiru ja Pesonen: Pikkukepposia ja suurta ystävyyttä
Jussi U. Pellonpää, La, 13/09/2014 - 00:00

Elokuva
Kun ukko Pesonen (Ulrich Noethen) ottaa hoiviinsa rouva Anttosen (Marianne Sägerbrecht) pyynnöstä naapurinsa Kososen (Max Herbrechter) alituiseen kiekuvan kukon, Viiru-kissa (äänenä Roxana Samadi) ei katso uutta tulokasta hyvällä, varsinkin kun tämä on kohta koko kotitilan keskipisteenä. Samaan syssyyn, kun päänvaivaa aiheuttavat myös seinien sisässä asusteleva omituisten otusten kerho sekä kanoja vaaniva kettu, ja pitäisi vielä leipoa Viirulle syntymäpäiväksi pannukakkukakkukin, alkaa Pesosen tilalla olla varsinainen sirkus.

Saksanmaalla tehty, live-actionia ja hellyttävän huvittavaa digianimaatiota yhdistelevä Viiru ja Pesonen: Pikkukepposia ja suurta ystävyyttä, pohjaa jo 1980-luvun puolivälissä ensimmäisen tulemisensa saaneisiin, Sven Nordqvistin suosittuihin lastenkirjoihin, ja on jatkumoa 2000-luvulla ensi-iltansa saaneille animaatioelokuville. Värikäs ja detaljeja tulviva esillepano lähentelee paikoin surrealistisia mittoja Chris Stennerin johtaman efektiryhmän yhdistellessä eri elementtejä liki timburtonilaisella mielikuvituksella.

Neljästä eri tarinasta yhteen kasatttu kokonaisuus on episodimainen setti pikkujänniä seikkailuja, joiden sidosaineina lurautetaan aina väliin muutama laulukin. Tarinoissa on kelpo opetuksia ja viisauttakin, jutunjuuren korostaessa ystävyyden ja yhteistyön merkitystä, tilanteessa kuin tilanteessa.

Suomidubbaus ei tunnu osuvan huulisynkkaan edes vahingossa, mutta siitä ei käy syyttäminen taitavia ääninäyttelijöitä. Jo edellisessä, ensi-iltansa 2009 saaneessa, Viiru ja Pesonen -elokuvassa pääkaksikolle suomenkieliset äänet antaneet Johanna Viksten ja Jukka Voutilainen jatkavat hyväksi havaitulla linjalla. Kiukkupussi Kososelle äänen antaa Jarmo Koski ja naapurin pyylevää emäntää, rouva Anttosta merkkaa Inkeri Wallenius. Kanoina kaakattavat Eeva Soivio ja Katja Aakkula.

Yhteenveto
Mielikuvituksellinen ja hilpeillä yksityiskohdilla koristeltu, pirteästi erilainen koko perheen elokuva, joka pistää ainakin sen selkeimmän kohderyhmän kikattamaan riemusta eläväisen ilakoinnin alusta loppuun.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016