Violent Cop on näyttelijänä uransa aloittaneen Takeshi Kitanon ensimmäinen ohjaustyö. Itse asiassa alun perin Kitanon oli tarkoitus ainoastaan näytellä elokuvassa, mutta sattumien kautta hän päätyi myös ohjaajan tuolille, kun alun perin ohjaajaksi aiottu Kinji Fukasaku oli estynyt. Kitano kirjoitti käsikirjoituksen hyvin pitkälle uusiksi saadakseen tarinasta mieleisensä. Rujo Violent Cop on tavallaan Kitanon Yakuza-trilogian ensimmäinen osa elokuvien Boiling Point (1990) ja Sonatine (1994) ohella. Nämä kolme elokuvaa ovat juonellisesti hyvin erilaisia, mutta niiden yhdistävänä tekijänä toimii rikosteema: Japanin mafia eli Yakuza on tavalla tai toisella mukana.

 

Azuma tutkii muiden poliisien mukana suurta huumejuttua ja kollegansa Iwake (Shigeru Hiraizumi) saa selville jotain ratkaisevaa. Valitettavasti Iwake saa surmansa ennen kuin saa kerrottua tietojaan Azumalle. Yllättäen poliisilaitos ei vaikuta kovinkaan innokkaalta Iwaken murhatutkimuksen suhteen, joten Azuma päättää etsiä vastuussa olevat rikolliset käsiinsä ja saattaa heidät vastaamaan teoistaan tavalla tai toisella. Azuma ei kuitenkaan voi jättää kollegansa ja ystävänsä murhaa kostamatta. Jos Azumalla ylipäätään voi ystäviä sanoa olevankaan. Joka tapauksessa Azuma päättää etsiä vastuussa olevat rikolliset käsiinsä ja saattaa heidät vastaamaan teoistaan tavalla tai toisella. Azuma ottaa lain omiin käsiinsä seuratakseen Likaisen Harryn ja Väkivallan vihollisen jalanjälkiä, mutta välillä hän kiehuu niin suurilla ylikierroksilla, ettei aina tunnu itsekään tietävän minne on menossa.

Violent Cop on karu ja rujo kertomus, jossa ei romanttisen auvoisia hetkiä pahemmin nähdä. Pahuuden ja väkivallan uhka leijuu kaikkialla liki käsin kosketeltavana muurina, painostavana ilmana, joka tekee katsojankin olon raskaaksi. Verrattuna trilogian myöhempiin osiin Violent Cop on ehdottomasti tosikkomaisin ja yksioikoisin - niin tarinan kuin näyttelijäsuorituksienkin osalta. Tarina saa hyvin usein poliisielokuvissa nähdyn käänteen, kun Azuma joutuu ottamaan partnerikseen kokemattoman poliisialoittelijan Kikuchin (Makato Ashikawa). Tulokas ei oikein tunnu aina olevan tilanteen tasalla ja joutuu entistä enemmän hämilleen Kitanon säännöistä piittaamattomien ja häikäilemättömien toimintatapojen takia. Kitanon esittämä Azuma on tarinan selkeä päähenkilö ja muut näyttelijät jäävät hänen rinnallaan etäisiksi taustahahmoiksi. Näyttelijäkavalkaadiin kuuluvat Shiro Sano (Yoshinari), Maiko Kawakami (Akari), Makoto Ashikawa (Kikuchi) sekä Mikiko Otanashi (Iwakin vaimo). Ryhmä suoriutuu tehtävistään kohtuullisesti, vaikkei heillä olekaan varsinaista mahdollisuutta loistaa valkokankaalla.

 

Varsin yksinkertainen perusjuoni ei onnistu sinällään suureen yllätyksellisyyteen ellei joitain tarinan epäloogisuuksia oteta lukuun. Kitano pohtii jo tässä esikoisohjauksessaan ja myöhemmissä elokuvissaan selvemmin esille tulleita teemoja, kuten oikeudenmukaisuus, kunnia ja velvollisuus. Kitano on tunnettu ohjaustyyliistään, joka on puhtaan yksinkertainen ja minimalistinen. Siinä rauhallisen seesteinen ja verkkaasti etenevä tempo yhdistyy ilmapiiriltään epämääräisen uhkaavaan kuvakavalkadiin, jota rikkovat ajoittain brutaalin väkivaltaiset mielipuolisuuden adrenaliinipurkaukset. Myös Violent Cop toteuttaa tätä kaavaa.

 

Violent Copissa on kysymys kostosta ja siitä normaalien ihmisten mielissä väijyvästä pelosta, että meitä kunnollisia kansalaisia uhkaavat suurimmat roistot pääsevät kuin koira veräjästä: pahikset saavat viimeisen naurun eikä poliisilaitos kykene pidättämään tai oikeuslaitos tuomitsemaan heitä. Tästä johtuen katsoja tunteekin toisinaan salaista mielihyvää nähdessään, kun elokuvan sankari ryhtyy puolustamaan oikeuksiamme elää turvallisesti. Vääryydentekijöitä pitää opettaa isän kädestä heidän omalla kielellään. Kuten tuli jo aikaisemmin todettua, niin ideana tämä ei ole mitenkään uusi ja Azuma seuraakin Clint Eastwoodin sekä Charles Bronsonin jalanjälkiä oikeuden omiin käsiinsä ottavana kovaotteisena poliisina. Tosin Kitanon elokuvassa ei pahiksien ansaitsema kohtalo kuitenkaan tuota katsojalle salattua ja kiellettyä tyydytystä.

Violent Cop on tunnelmaltaan hyvin synkkä ja pessimistinen. Se on erittäin tummasävyinen niin tarinan luonteelta kuin visuaalisestikin. Verrattuna Kitanon myöhempiin teoksiin Violent Cop on rosoinen ja viimeistelemättömämmän tuntuinen leffa, jossa teemat ja ideat ovat vasta kypsymässä. Silti elokuva on tinkimätön kokonaisuus, joka toimii omilla ehdoillaan jäntevänä tarinana. Takeshi Kitano onnistui varsin hyvin ohjaajan debyytissään.

Fireboxin julkaisu on teknisesti varsin hyvä. Lähdemateriaalin puutteista johtuen kuva on usein hieman epätarkka, mutta elokuvan aiempiin DVD-julkaisuihin verrattuna kuva on oikein laadukas. Kuvaa on restauroitu kiitettävästi ja siinä ei ole juuri lainkaan roskia, naarmuja tai muita filmin epäpuhtauksia. Vaikka kuva ei tarkkuudeltaan päätä huimaa, on se huomattava parannus aiemmin näkemiini videoversioihin. Elokuvan väripaletti on niukkan ja nuhjuinen Kitanon valitseman tyylin mukaisesti. DVD onnistuu toistamaan synkän maiseman hyvin ja lukuisissa pimeämmissäkin kohtauksissa katsoja kykenee seuraamaan tapahtumia varsin hyvin.

Ääniraitoina on valittavina aluperäiskieliset ääniraidat Dolby Digital 2.0 - ja Dolby Digital 5.1 -miksauksina. Ensiksi mainittu on hyvin lähellä alkuperäistä monoraitaa, vaikka siinä onkin havaittavissa stereoefektiä varsinkin musiikin osalta. Monikanavainen uudelleen miksattu raita antaa elokuvalle uutta potkua surround-tehosteiden muodossa erityisesti kineettisissä toimintakohtauksissa ja ajoittain myös taustamusiikkia laajennetaan takakanaviin. Matalia taajuuksia ei lähdemateriaalin rajoittuneisuudesta johtuen juuri ole, joten subwooferilla ei juurikaan ole töitä. Tekstityksessä on muutamia kirjoitusvirheitä, jotka eivät kuitenkaan kokonaisuutena ole suuri ongelma.

Vertailun vuoksi Yhdysvalloissa julkaistu Fox Lorberin DVD on luokaton esitys. Ei-anamorfinen kuva on kauttaaltaan sumea ja äärimmäisen epätarkka. Vähän kauempana kuvassa olevien henkilöiden kasvonpiirteitä ei pysty erottamaan, ja henkilöitä joutuukin tunnistamaan lähinnä heidän pukujensä värien perusteella. Aitoa mustaa ei ole nähtävissä oikeastaan missään mustia palkkeja lukuunottamatta. Hämärämmissä kohtauksissa mustan eri tasoja ei ole ja siksi varjoihin jääkin täysin pimeitä katvealueita, joissa ei kerta kaikkiaan näe yhtään mitään. Varsinkin öisissä kohtauksissa kuva on epäselvä ja läikikkään tummanharmaa. Nopeasti liikkuvat kohteet muuttuvat sumeiksi ja toisinaan jopa jättävät jälkeensä häntivän varjon. Fox Lorberin DVD-julkaisussa on sinällään toimiva, mutta yllätyksetön Dolby Digital 2.0 -ääniraita. Ranskassa julkaistu DVD lienee laadukkaampi, mutta se soveltuu lähinnä vain kielitaitoisille, sillä Japaniksi puhutun elokuvan tekstitys on vain Ranskaksi.

  
Lisämateriaali

Fireboxin julkaisemalla levyllä on suppea valikoima lisämateriaalia. Takeshi Kitanon ohjaajan ja näyttelijän filmografiat listaavat Kitanon elokuvat aina vuonna 2005 ilmestyneeseen fiktiota ja omaelämänkertaa sekoittavaan Takeshis' -leffaan saakka. Mukana on myös japanilaiset elokuvatrailerit Kitanon varhaisiin elokuviin Violent Cop, Boiling Point ja Sonatine. Animoiduissa kuvagallerioissa näytetään kuvia japanilaisesta elokuvan promomateriaalista ja still-kuvista. Lisäksi mukana on suuri joukko muiden Fireboxin julkaisemien elokuvien mainostrailereita. Näiden joukossa on runsaasti Lucio Fulcin kauhuklassikoita (The Beyond, Zombie Flesh Eaters) ja italialaista kannibaalielokuvaa (Cannibal Holocaust, Cannibal Ferox, Eaten Alive).

Yhdysvaltalaisen julkaisun lisämateriaalivalikoima oli vieläkin suppeampi. Mukana oli ainoastaan japanilainen Elokuvatraileri sekä tekijätietoja (Kitano, Sano ja Kishiba), joita ei juurikaan kannata vaivautua lukemaan, sillä ne ovat hyvin suppeita ja pienestäkin pakasta löytyy useita pahoja virheitä.

 

Takeshi Kitanon esikoisohjaus on tarina vahvasti oikeudenmukaisuuteen uskovasta poliisista, joka on kuitenkin valmis käyttämään keinoja mitä hyvänsä toteuttaakseen oman käsityksensä oikeudenmukaisuudesta. Verkkaisesti etenevää synkeää tarinaa värittävät nopeat, kineettisen raa'at väkivaltakohtaukset, jotka yllättävyydessään luovat kovan shokkivaikutuksen. Rosoisen elokuvan visuaalinen ilme on yhtä synkkä ja tumma kuin elokuvan tarinakin.