Alkuperäinen nimi: 
Wall Street: Money Never Sleeps
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2010
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
136
Wall Street: Money Never Sleeps
Jussi U. Pellonpää, Pe, 01/10/2010 - 00:00

Elokuva
Vaihtoehtoiseen energiaan erikoistunut nuori meklari Jacob ”Jake” Moore (Shia LaBeouf) vannoo kostoa, kun hänen työpaikkansa tekee konkurssin ja oppi-isä syöksyy junan alle. Kähminnän ja valtauksen taustalla operoi liikemaailman barrakuda Bretton James (Josh Brolin), jolle kaikki on bisnestä. Todellinen tilaisuus takaisin maksuun Jacobille tulee kuitenkin vasta, kun hänen kihlattunsa Winnie Gekkon (Carey Mulligan) isä Gordon (Michael Douglas) pääsee vankilasta. Kaltereiden takana vuosia lusinut Gordon Gekko, joka oli 1980-luvulla ahnein ja kovin keinottelija, keskittyy nyt myymään muistelmiaan ja vaikuttaa olevan ulkona bisneksestä, mutta eipä aikaakaan, kun hän on hurmannut Jaken puhemiehekseen yrityksessä lämmittää välejä isäänsä vihaavaan tyttäreen. Samaan aikaan Jake värväytyy Brettonin firmaan ja pääsee suurten salaisuuksien jäljlle.

Vuonna 1987 päivänvalon näki Oliver Stonen elokuva Wall Street -rahan ja vallan katu (Wall Street), jonka kautta ohjaaja heijasteli sen aikaista pörssimaailmaa ja esitteli elokuvayleisölle Gordon Gekkon, kaikkien keinottelijoiden äidin, jonka lausieta toisteltiin rahakeskuksissa ympäri maailmaa kuin mantraa. Erinomaisesti ajan hermolla ollut rooli toi myös Michael Douglasille ansaitun Oscarin parhaasta miespääosasta. Itsenäinen jatko-osa Wall Street: Money Never Sleeps sijoittuu parin vuoden taakse, aikaan ennen taantumaa ja antaa tavallaan tyhjentävän selityksen sen syntyyn ja syihin. Samalla Stone tarkastelee objektiivisesti idealismin ja rahan epäsuhtaista liittoa sekä lämmöllä isän ja tyttären kovia kokenutta suhdetta.  Muutaman paisuttelun (Aleksanteri (2004), W.(2008) ja dokumentin (American Underground (2003-2004) ja South of the Border (2009) jälkeen tarkimman tähtäyksensä kanssa kateissa ollut Stone on jälleen omimmillaan. Ohjaus on tarkkaa ja henkilökeskeistä, siirtymät kekseliäitä ja informaatiotulvakin parhaimmillaan nerokasta.

Komean paluun yhteen kuuluismmista rooleistaan tekevä Michael Douglas manipuloi kuva-alaa Nasdaqin ja Dow Jones-indeksin mallista sydänkäyrää tuottavana Gekkona, jonka nahan luonti on taitavan tulkin tekemänä komeaa katseltavaa. Suosikkikasvo Shia LaBeouf on mukiin menevä itseään suurempien voimien riepoteltavaksi joutuvana Jakena, mutta keskiön varastaa herkkä ja aito Carey Mulligan todelliseen tunnemyrskyyn päätyväönä idealistisena Winniena. Sivuosissa nähdään myös taitavaa sakkia: Josh Borlin on pelottavan aito tunteeton pyrkyri ja Frank Langella koskettavan karhea vanhan liiton pankkiiri. Kuvissa piipahtavat myös yhä aktiivinen Eli Wallach (s. 1915), Susan Sarandon Jaken kiinteistöbisnekseen hurahtaneena äitinä sekä vuonna 1987 ensimmäisessä Wall Streetissa kovia Gekkon kynsissä kokeneena Bud Foxina Charlie Sheen, samassa roolissa.

Graig Armstrongin score on miehen tyylin tunteville tuttua iskevää biittiä ja koneiden pulputusta, jota tehostellaan herkemmillä hetkillä kosketinsoitinten liidatessa kulkua. Tapansa mukaan Stone on liittäönyt mukaan myös runsaasti muista yhteyksistä tuttua musiikkia ja Wall Streetin tapahtumia tulkitsevatkin monen kappaleen voimin tehokaksikko Brian Eno ja David Byrne, sekä mm. Shiny Toy Guns, Chris Walden ja Ennio Morricone, jonka legendaarinen The Good, The Bad & The Ugly -tunnari soi Jaken kännykässä soittoäänenä.

Yhteenveto
Vetävä ja odotettu paluu yhden nykyaikaisen elokuvan rakastetuimman ja samalla myös vihatuimman hahmon maailmaan on myös ohjaajaltaan tervetullut comeback kärkitekijöiden joukkoon.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016