Alkuperäinen nimi: 
Drift
Lajityyppi: 
Valmistusvuosi: 
2013
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Kesto: 
113
Wave Breakers (Blu-ray)
Vesa Jalkanen, Ti, 23/07/2013 - 00:00

Elokuva
Australialaisdraamassa Wave Breakers (Drift, 2013) matkataan aurinkoiselle 1970-luvulle aikaan, jolloin surffaus oli pienen, mutta sitäkin intohimoisemman porukan hippiliikkeeseen verrattavissa oleva vapaudenkaihoinen harrastus. Länsi--Australian rannikolla muiden mukana suurta aaltoa metsästämässä ovat  äitinsä Katin (Robyn Malcolm) kanssa asuvat Kellyn veljekset Andrew (Myles Pollard) ja Jimmy (Xavier Samuel). Veljeksistä vanhempana Andrew raataa pitkiä päiviä sahalla lähinnä surffauksen riemuihin keskittyvän Jimmyn viettäessä aikaa meren aalloilla niin harjoittelun kuin kilpailujen merkeissä. Andrewin kyllästyttyä rankkaan liukuhihnatyöhön veljekset päättävät perustaa pienimuotoisen surffilautoja ja muita alan tarvikkeita valmistavan ja markkinoivan pajan.

Uuden yrityksen perustaminen ei suju ongelmitta. Konservatiivisen pikkukaupungin silmäätekevät eivät osaa arvostaa uusia ideoita, joten pankilta ei heru lainaa aloituspääomaksi. Jotta aloittelevan yrittäjän taival ei olisi liian tasainen, heittävät myös paikallinen moottoripyöräjengi ja poliisit kapuloita rattaisiin. Virkavaltaa kiinnostaa lähinnä tiettyjen, veljeksiin läheisesti liittyvien tahojen harjoittama huumekauppa. Edellä mainitut rasitteet vaikuttavat ikävällä tavalla kaupankäyntiin. Oman lisänsä veljesten elämään tuo vapaamielisen elämän kannattaja ja hipin prototyyppi JB (Sam Worthington), freelancer-kuvaaja, jolla on omat moraalikäsityksensä ja lain tulkintansa. JB'n mukana kulkeva hawailainen kaunotar Lani (Lesley-Ann Brandt) lisää veljesten välisiä jännitteitä heidän löytäessään edes yhden molempia kiinnostavan asian.

Wave Breakers kertoo tyypillisen tarinan pienestä yrityksestä ja yrittäjästä, joka vaikeuksista sinnittelee isojen liikeketjujen pyrkiessä kaappaamaan markkinat. Samalla käydään läpi surffausskenen alkuaikoja; kuinka pienen ryhmän pienimuotoisesta harrastuksesta muotoutuu suurille ihmismassoille markkinoitu kaupallinen tapahtuma. Myös Jimmy joutuu luopumaan idealistisesta vapaudenkaipuustaan yritystoiminnan tuodessa mukanaan omia haasteitaan ja velvollisuuksiaan. Markkinahenkisyyden vastaisuudestaan huolimatta JB osallistuu omalta osaltaan kaupallisen menestystarinan syntyyn kuvaamalla näyttäviä otoksia surffaajista tositoimessa.

Wave Breakers onnistuu vangitsemaan 1970-luvun ajankuvan tunnelmineen. Kaikki osaset tuntuvat osuvan kohdilleen lavastukseksesta puvustukseen ja henkilöhahmoista soundtrackiin. Edes jokunen hieman tuoreempi biisi ei häiritse kokonaisuutta mainittavasti. Kauniisti kuvattu leffa sisältää muutamia upeita surffauskohtauksia, joissa kamera suorastaan syöksyy aalloille ja niiden sisään. Kuvaajina onkin toiminut taitava kaksikko Rick Rifici ja Rick Jakovich, joilla on runsaasti kokemusta merellä työskentelystä. Tarina ei sinällään ole erityisen omaperäinen ja henkilöhahmoissa on havaittavissa kliseemäisyyksiä. Jälkimmäinen pitää paikkansa etenkin tarinan pahan pojan, motskarijengin päällikön, Millerin (Steve Bastoni), kohdalla, mutta samaa on nähtävissä myös muissa sivurooleissa. Puutteista huolimatta elokuva tuntuu toimivan varsin hyvin.

Tekniikka
Australian läntisen rannikon maisemat toistuvat upeasti autioita maisemia ja tyrskyisiä meren rantoja myöten.

Lisämateriaali
Julkaisu ei sisällä lisämateriaalia.

Yhteenveto
Wave Breakers on näppärä kuvaus surffauksen alkuajoista, jolloin skene on vasta muodostumassa suureksi massatapahtumaksi ja kaupalliseksi hullunmyllyksi kansainvälisine markkinoineen ja kilpailuineen.

Kuvasuhde: 
1:2.35
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Ääni: 
DTS 5.1 Surround
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016