Alkuperäinen nimi: 
Bram Stoker's Way of the Vampire
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2005
Valmistusmaa: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
78
Way of the Vampire
Jari Tomppo, Ma, 10/04/2006 - 00:00

Elokuva

Tohtori Abraham Van Helsing on vampyyrigenressä lähes yhtä legendaarinen hahmo kuin kreivi Dracula. Sarah Nean Brucen ja Eduardo Duraon ohjaamassa nolostuttavan huonossa Way of the Vampire -nimisessä kikkareessa Van Helsing on saanut temppeliherrojen ritarikunnalta kuolemattomuuden, joka kestää siihen saakka, kunnes viimeinenkin vampyyriruhtinas on teurastettu.

Rhett Gilesin näyttelemän Van Helsingin vampyyrijahti on vienyt hänet nykypäivän Los Angelesiin, jossa hän työskentelee veripalvelun lääkärinä. Harvalukuiset jäljellä olevat vampyyrit ovat painuneet maan alle. Saksalaisen Andreas Beckettin näyttelemän Sebastianin johdolla he kuitenkin aikovat lunastaa itselleen kuuluvan paikan yhteiskunnassa, ja edessä on yhteenotto Van Helsingin ja hänen värväämiensä vampyyrinmetsästäjien välillä.

Way of the Vampire on hävettävän huonosti käsikirjoitettu, ohjattu ja näytelty elokuvahirvitys, jonka katsominen on paatuneimmallekin roskaleffafriikille silkkaa ajanhukkaa. Onneksi elokuva on edes kohtuullisen lyhyt. Leffa lienee alun perin suunniteltu TV-sarjan pilotiksi, mutta ilmeisesti maailmassa on edes hieman oikeudenmukaisuutta eikä TV-sarja koskaan päässyt tuotantoon. Elokuvan alkuperäinen nimi on Bram Stoker's Way of the Vampire. ilmeisesti tekijät ovat olettaneet Stokerin nimen käyttämisen parantavan teoksen kaupallista potentiaalia, ja esiintyyhän tarinassa sentään yksi Bram Stokerin luoma hahmo. Kaksikin, jos muutaman sekunnin ajan pätkän ensiminuuteilla ruudulla nähtävä kreivi Dracula lasketaan.

Kuva

Anamorfinen kuva on kohtuullisen hyvälaatuinen, säilyttäen terävyytensä myös elokuvan lukuisissa hämärässä kuvatuissa kohtauksissa.

Ääni

Dolby Digital 5.1 -raidan lisäksi tarjolla on myös kaksikanavainen ääniraita. 5.1-raita toistaa elokuvan äänitehosteet kohtalaisen vakuuttavasti kierrättäen tapahtumia kaikkien kanavien kautta. Sen sijaan elokuvan surkuhupaisa dialogi on tallennettu raivostuttavan alhaisella tasolla, joten jos joku olisi kiinnostunut sitä seuraamaan, joutuisi hän vääntämään äänenvoimakkuuden tasolle, jossa äänitehosteet pudottavat taulut naapurinkin seinältä.

Entisen Scorpions-basisti Ralph Rieckermannin säveltämä musiikkiraita uppoaa syvälle keskinkertaisuuden suohon.

Lisämateriaali

Kommenttiraita
Elokuvan keskeiset näyttelijät ja tekijät kommentoivat tuotostaan lievästi itseironiseen sävyyn.

Behind the Scenes (10.58 ; 1.33:1 ; DD 2.0)
Mainosdokumentti, jossa elokuvan tekijät kehuskelevat tekelettään vailla häpeän häivääkään.

Talent Files
Harvoin on tämän osion nimi mennyt niin pahasti metsään kuin nyt, sillä yhdenkään elokuvan näyttelijän suorituksista ei edes hakemalla löydy mitään lahjakkuuteen viittaavaa. Täältä kuitenkin löytyy leffan keskeisten näyttelijöiden ansioluettelot.

Trailereita
Neljä traileria Future Filmin julkaisemista elokuvista.

Yhteenveto

Way of the Vampire on joka suhteessa järkyttävän huono elokuva kuolemattomasta vampyyrinmetsästäjä Van Helsingistä. Teknisesti DVD on parempi kuin sisältämänsä elokuva.

Kuvasuhde: 
1.78:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Arvostelu on tehty Future Filmin toimittaman, myyntiversion kanssa identtisen, promokappaleen pohjalta. FilmiFIN kiittää Future Filmiä yhteistyöstä.
Ääni: 
Dolby Digital 5.1, Dolby Digital 2.0
Bonukset: 
- Kommenttiraita - Behind the scenes - Trailereita - Filmografioita
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016