Creed II
Jussi U. Pellonpää, Pe, 23/11/2018 - 17:43

Elokuva

1985 Neuvostoliiton ylpeys, kaikin mahdollisin tavoin doupattu nyrkkeiljä Ivan Drago (Dolph Lundgren) hakkasi hengiltä entisen raskaansarjan maailmanmestarin Apollo Creedin (Carl Weathers) pelkäksi näytösotteluksi tarkoitetussa tapahtumassa Las Vegasissa.
Kehänurkassa ohjeita jakeli tuolloin Creedin entinen vastustaja, sittemmin paras ystävä ja valmennettava Rocky Balboa (Sylvester Stallone), joka on yli kolme vuosikymmentä kantanut syyllisyyden taakkaa, koska ei heittänyt pyyhettä tarpeeksi aikaisin kehään ja pelastanut tällä Apollon henkeä. Samana vuonna Rocky matkasi vielä Neuvostoliittoon, pieksi Dragon kehässä ja voitti niin paikalla olleen politbyroon kuin kansankin suosion puolelleen. Drago sen sijaan menetti kaiken ja potkittiin lopulta jopa pois maasta. Nyt, 33 vuotta myöhemmin isänsä Apollon jalanjälkiä seuraava Adonis Creed (Michael B. Jordan) on juuri voittanut ensimmäisen maailmanmestaruutensa Rockyn valmennuksessa, kun haastaja menneisyydestä astuu kehiin. Maanpaossa Ivan on kouluttanut pojastaan Viktorista (Florian Munteanu) kivikovan taistelukoneen ja palauttaakseen sukunsa kunnian, kaksikko vaatii Adonista vastamaan haasteeseen.

Noviisiohjaaja Stephen Caple Jr,:n kipparoima ja Stallonen, Juel Taylorin, Sascha Pennin ja Cheo Hodari Cokerin kirjoittama Creed II on liki suoraa jatkoa 2015 ensi-iltansa saaneelle elokuvalle Creed: The Legacy of Rocky, sekä samalla temaattinen siikveli Rocky -saagan patrioottisimmalle, reaganilaisimmalle ja vastenmielisimmälle osalle Rocky IV (1985).

Yksinkertainen ja ennalta-arvattava tarina seuraa uskollisesti Rockyjen viittoittamaa tietä pugilistidraamoista, joissa protagonisti ottaa ensin pataan, sitten epäröi paluuta, mutta henkisen kasvun ja kliseisen treenimontaasin jälkeen astuu kehään uutena miehenä. Sekaan on ripoteltu myös miltei shakespearelalsia piirteitä kahdesta eri maailmoissa kasvaneesta pojasta, joita yhdistää tragedia ja isien synnit. Kokonaisuus horjuu naiivin ja pateettisen kasvutarinan ja sentimentaalisen perheylistyksen välimaastossa, kunnes homma piristyy silmin nähden muutamissa varsin tehokkaasti tykittävissä nyrkkeilyjaksoissa.

Michael B. Jordan klaaraa tuhtiin tikkiin treenattuna Adoniksena oman nurkkauksensa, mutta tämän laulajaurasta haaveilevan tyttöystävän Biancan roolissa Tessa Thompson ylinäyttelee melkein jokaisessa kohtauksessaan. Sly Stallone jatkaa tutuin maneerein, viljelee adoniksen isähahmona onnenkeksiopetuksia, kunnes tulee aika sanoa ne tärkeimmät sanat ennen kongin kumahdusta. Dolph Lundgrenin tehtäväksi on jäänyt mutista käskyjä venäjäksi, eikä tämän poikaa Viktoria esittävälle, oikeastikin köysineliössä lempinimellä Big Nasty uraa tekevälle romanialaisnyrkkeilijä Florian Munteanulle ole annettu senkään vertaa dialogia lausuttavaksi. Sivurooleissa Phylicia Rashad palaa Adoniksen äidiksi ja Russell Hornsby on kehveli promoottori Buddy Marcelle. Kuvissa piipahtavat myös Rockyista tutut Milo Ventimiglia Rockyn poikana Robertina sekä Brigitte Nielsen Dragon ex-vaimona Ludmilana.

Yhteenveto

Jos tämä on suunta, jolla saagaa tulee jatkumaan, kehoitan paiskaamaan sen pyyhkeen kehään ennen kuin jotakuta todella sattuu.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016