Alkuperäinen nimi: 
Karalahti
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2021
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Näyttelijät: 
Ikäsuositus: 
12
Kesto: 
117
Karalahti
Jussi U. Pellonpää, Ke, 13/01/2021 - 20:32

Elokuva

Kuvitellaan puhdas ja suoraselkäinen suomalaisen jääkiekon ikoni ja kaikkien nuorten roolimalli. Sellainen hahmo ei ole Jere Karalahti, HIFK:sta Pohjois-Amerikkaan (Los Angeles Kings ja Nashville Predators) ja sieltä potkujen jälkeen Oulun Kärppien kautta KHL:ään (Dinamo Minsk ja Jokerit) kulkenut ammatttikiekkoilja, jonka uraa ovat varjostaneet alkoholi- ja huumeongelmat.

Urheilukatsauksissa ja uutisissa lukuisat kerrat tempauksistaan kentällä ja sen ulkopuolella kohua herättänyt Karalahti kuuluu selkeästi ihmislajiin, joilla on korvat vain koristeina, mutta herran edesottamukset ovat kuitenkin jaksaneet ylittää uutiskynnyksen kerta toisensa jälkeen. Osaltaan medianäkyvyydestä on pitänyt huolen avioliitto tv:stä tutun fitnessmalli Nanna Karalahden kanssa sekä Aki Linnanahteen kirjoittama elämäkerta, jonka pohjalta nostettiin muutama oikeusjuttukin.

Oli kovapäästä mitä mieltä tahansa, nyt herra Karalahti viimeistään kohotetaan samaan kaanoniin monen muun huippu-urheiljan kanssa, sillä ensi-iltansa saa Juuso Syrjän ohjaama ja Mika Karttusen ja Joona Louhivuoren paksulla tussilla kirjoittama dokumenttielokuva Karalahti. Dokkari nostaa ensisijaisesti jalustalle selviytyjän, joka toistuvien pohjakosketusten jälkeen onnistuu kuin ihmeen kaupalla tekemään paluun lajinsa huipulle, ja vaikka kriitikitön kumartelu onkin koko ajan varastaa fokukseen, antaa elokuva myös kovasanaistakin palautetta.

Turhasti dramatisoiduilla kohtauksilla ylipitkäksi venytetty dokkari marssittaa kameran eteen päähenkilöään kehumaan, haukkumaan tai muuten vain kommentoimaan yli puolen sataa puhuvaa päätä aina lapsuudenystävistä pelikavereihin, sukulaisista valmentajiin ja lääkäreistä virkavallan edustajiin, joilla kaikkilla on oma mielipiteensä. Ääneen pääsevät mm. Äiti Merja ja isä Arto, HIFK-päälliköt Frank Moberg, Pentti Matikainen ja Doug Shedden. Vanhoista pelikavereista monet kieltäytyivät kunniasta kommentoimasta Karalahtea, mutta muutama heitäkin, kuten vanha pakkipari Kimmo Timonen, Ossi Väänänen ja Esa Tikkanen, silti kuvissa nähdään. Kuvissa poikkeaa myös rento retkue Karalahden lapsuudenkavereita, kuten "Pötsi", "Ninja" ja Mad Dog".

Yhteenveto

Periksiantamattomuutta ylistävä henkilökuva on ennen kaikkea tehty kokolihaa syöville heteromiehille, joille rankasti ryyppäävä ja mitä tahansa kemiallista sisuuksiinsa kiskova, käsittämättömästi comebackeja tehnyt lätkäjätkä on äijyyden ylin ruumiillistuma. Opettavaisuutta leffassa ei ole nimeksikään, mutta onhan Karalahden jojoilu taivaan ja helvetin välillä puhdasta viihdettäkin.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016