Alkuperäinen nimi: 
Il Grande Passo
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2019
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
96
Kuuraketti
Jussi U. Pellonpää, Pe, 15/03/2024 - 19:49

Elokuva

Yksin maatilallaan Veneton maakunassa asuvaa Dario Cavalieria (Giuseppe Battiston) pidetään naapureiden osalta outona tyyppinä ja epäilyille saadaan vankka vahvistus, kun miehen itse rakentama unelma, avaruusraketti räjähtää ja tuhoaa seutua. Virkavalta puuttuu peliin, kunnes Darion lopulta pelastaa pakkohoidolta velipuoli Mario (Stefano Fresi), jota hän ei ole tavannut vuosikymmeniin. Yksinäinen Mario löytää pian itsensä keskeltä hullua suunnitelmaa, jonka tarkoituksena on saada Darion haave matkasta kuuhun täyttymään.

Antonio Padovanin ohjaama ja Marco Pettenellon kanssa kirjoittama Kuuraketti sai ensi-iltansa kotimaassan Italiassa jo 2019, joten jokainen voi vain arvailla syitä, miksi se tuodaan meille valkokankaille vasta nyt?

Vaikka tarinassa onkin vahva koominen vire, taustalla kulkee kaunis ja teeskentelemätön tutkielma veljeydestä ja välittämisestä sekä ennen kaikkea omiin unelmiinsa uskomisesta. Tematiikaltaan Kuuraketti tuo mieleen Michael Polishin vuoden 2006 elokuvan The Astronaut Farmer, jonka pääosassa niin ikään avaruusmatkasta ikänsä haaveillut Billy Bob Thronton piti ladossaan omaa rakettipajaansa.

Vaikka realismista fantasiaan vaivatta liikkuvassa elokuvassa käsitellään vakaviakin asioita, finaali on genreperinteelle spielbergilaisen sympaattinen, joskaan ei mikään suuri yllätys. Kekseliäät erikoistehosteet saavat lisätehoja Duccio Cimattin hienosta kuvauksesta sekä Yhdysvalloissa varsinkin Brian De Palman elokuvista tutun veteraanisäveltäjä Pino Donaggion kauniista teemoista.

Karhumaisina veljeksinä Dariona ja Mariona nähdään saapasmaassa huippusuositut koomikot Giuseppe Battiston ja Stefano Fresi, jotka syystäkin palkittiin rooleistaan Kuuraketissa Torinon festivaaleilla 2019. Veljesten erilaisten elämien katalyyttinä, perheensä jättäneenä isänä nähdään Flavio Bucci, Camilla Filippi on kotikylän kiva Carlotta ja Roberto Citran ymmärtäväinen asianajaja Piovesan.

Yhteenveto

Kivasti symppis fantasian ja draamakomedian symbioosi, jonka mainio pääpari nostaa tavallisuuden yläpuolelle.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016