Velvollisuus pyörittää Kaliforniaa ei ilmeisesti ole riittävä syy kuvernööri Arnold Schwarzeneggerille (kuvassa) pysyä poissa tulevasta Terminator Salvation -filmistä. Elokuvan ohjaaja McG lipsautti TotalFilm.com-sivustolle, että Schwarzenegger oli kuvauspaikalla cameo-roolia varten. Hänen hahmonsa on kuitenkin puoliksi CGI-rakenteinen, joten teknologian täytyy toimia, jotta hänet myös nähdään elokuvassa.
ABC on julkaissut upouuden trailerin suositun Lost-televiosarjan viidennestä tuotantokaudesta, joka saa ensi-iltansa 21. tammikuuta 2009. Video sisältää viidennen kauden maistiaisten lisäksi materiaalia myös neljänneltä tuotantokaudelta.
Parhaiten hip hop -artistina ja -tuottajana tunnettu viihteen monilahjakkuus Sean "Diddy" Combs (kuvassa) palaa televisioruutuun. Miekkonen nimittäin tekee kaksi jaksoa kestävän visiitin CSI: Miami -televisiosarjaan. Combs esittää syyttäjää, joka on napit vastakkain David Caruson esittämän Horatio Cainen kanssa. Jaksot televisioidaan Yhdysvalloissa lopputalvesta.
Universal Pictures on ostanut oikeudet Robert Ludlumin luomaan Jason Bourne -hahmoon sekä sarjan jokaiseen romaaniin. Samalla he saavat etulyöntiaseman koskien kaikkia Ludlumin teoksia. Bourne-filmisarjasta kaavailtiin alunperin trilogiaa, mutta menestyksen ylittäessä kaikki odotukset on jatkosta ollut mahdotonta kieltäytyä. Siitä onkin kasvanut yksi studion suurimmista rahahanoista. Matt Damonin tähdittämä ja Paul Greengrassin ohjaama neljäs osa saapuu teattereihin tämänhetkisten suunnitelmien mukaan kesällä 2010.
Matthew McConaugheyn (kuvassa) on väitetty astuvan Tom Selleckin saapaisiin Magnum, P.I. -elokuvan nimiroolissa. Filmin tuottajan Brian Grazerin mukaan huhuissa ei ole mitään perää.
Aiemmin kerroimmeGeorge A. RomeronThe Crazies -elokuvan uusintafilmatisoinnista. Nyt on selvinnyt, että päärolissa heiluu Hitman-elokuvasta tuttu Timothy Olyphant (kuvassa). Näyttelijä esittää fataalin viruksen uhriksi joutuvan pikkukaupungin sheriffiä.
Benicio del Toron (kuvassa) tähdittämän The Wolf Manin julkaisu siirtynee ensi vuoden huhtikuusta syksyyn. Studio ei ole kuitenkaan vielä vahvistanut asiaa. Filmissä näyttelee del Toron lisäksi muun muassa Anthony Hopkins.
J. J. AbramsinStar Trek -elokuvasta on julkaistu kaksi uutta julistetta, joissa nähdään Eric Bana Neron roolissa sekä Zoe Saldana Uhurana. Klikkaamalla kuvia näet ne suuremmassa koossa.
Korealaisen Oldboy-elokuvan fanit raivostuivat uutisista, joiden mukaan Will Smith ja Steven Spielberg tehtailevat remaken klassikon asemaan nousseesta kostotarinasta. Nyt lokaa asian tiimoilta niskaansa saanut Smith kertoo, ettei heidän versiollaan itse asiassa ole mitään tekemistä alkuperäiselokuvan kanssa, sillä se tulee perustumaan kaikesta alkunsa saaneeseen sarjakuvaan. "Ensimmäinen heidän elokuvansa perustui Oldboy-sarjakuviin. Ja siltä pohjalta mekin työskentelemme, emmekä tee elokuva-adaptaatiota", Smith vakuutteli.
Jamie Foxx (kuvassa) ilmoitti ryhdikkäästi, että hän haluaa olla ensimmäinen tummaihoinen James Bondin roolissa. Oscar-voittaja kertoi Access Hollywoodille, että hän toisi ikoniselle roolille hiukan "svengiä", ja vaihtaisi samassa rytäkässä myös 007:n mielijuoman.