Pascal Laugier on todennäköinen Hellraiser-elokuvan uusintafilmatisoinnin ohjaaja ja käsikirjoittaja. Neuvottelut ovat jo loppusuoralla. "Tämä on minulle unelmaprojekti", Laugier hehkutti The Hollywood Reporter -julkaisulle. Elokuvan tuotantoaikataulu on vielä avoinna. Alkuperäinen Hellraiser (1987) oli Clive Bakerin käsialaa.
Universal on tuoreiden tietojen mukaan tekemässä neljännen teatterilevitykseen pääsevän American Pie -elokuvan. Studio on jatkanut sarjaa viime vuosina suoraan DVD:llä julkaistuilla spin-offeilla Band Camp, Naked Mile ja Beta House. Näiden suurimmaksi osaksi sivuhenkilöihin keskittyvien teosten kaupallinen menestys on nähtävästi ollut riittävää vakuuttamaan studiopomot kolmannen oikean jatko-osan tarpeellisuudesta. Filmin kaavaillaan keskittyvän alkuperäisissä filmeissä esiintyneisiin meluteineihin.
Kahden tuotantoyhtiön liiketoimintojen yhdistämisellä Suomeen syntyy uusi pitkään elokuvaan, TV-viihteeseen ja TV-draamaan erikoistunut tuotantoyhtiö. Uudessa yhtiössä on kaksi toimialaa: elokuvatuotanto sekä TV-tuotanto. Pitkät elokuvat tuotetaan MRP Matila Röhr Productions -toiminimellä, TV-ohjelmatuotanto puolestaan Nordisk Film TV -toiminimellä. Nordisk Film TV:n liiketoiminnat siirtyvät MRP:lle 1.11.2008. Yhtiöt aloittavat toimintansa yhteisissä tiloissa tammikuussa 2009.
USA Today on saanut käsiinsä neljä uutta kuvaa Da Vinci -koodin kuumeisesti odotetusta Enkelit ja demonit -esiosasta. Tom Hanks, Ayelet Zurer, ja Ewan McGregor tähdittävät elokuvaa. Filmi saapuu teattereihin toukokuussa 2009. Klikkaa kuvia nähdäksesi ne suuremmassa koossa.
Weeds-televisiosarjasta tuttu Mary-Louise Parker (kuvassa) näyttelee Michael Douglasin seurapiireissä pyörivää tyttöystävää elokuvassa Solitary Man. Filmi kertoo entisestä autokaupan omistajasta (Douglas), jonka ura ja avioliitto ovat murentuneet hänen epäeettisen ja rivon käytöksensä vuoksi. Elokuvassa nähdään myös Susan Sarandon, Danny DeVito ja Jenna Fischer, ohjauksesta vastaa Brian Koppelman ja David Levien.
Batman Beginsin ja The Dark Knightin ohjannut Christopher Nolan (kuvassa) valotti The Los Angeles Timesin haastattelussa tekijöitä, jotka ratkaisevat hänen tulevaisuutensa elokuvasarjan parissa. "Ensimmäinen tekijä on tarinan painopiste. Millainen se on? Onko tarina sellainen, joka pitää tunteeni kiedottuina niiden parin vuoden ajan, jotka filmin tekemiseen kuluvat? Se on tärkein kysymys", Nolan pyöritteli.
John Travolta (kuvassa) on päättänyt, ettei hän jatka Edna Turnbladin roolissa tulevassa Hairspray-musikaalin jatko-osassa. Travolta aiheutti viime vuonna kohun laittautumalla filmiä varten lihavaksi naiseksi. Kriitikoiltakin kehut saanut Travolta kertoi kieltäytyvänsä roolista, koska "hän ei pidä jatko-osista". "Se yksi kerta saa riittää. Tein sen, ja teinkin hyvin, mutta en ole jatko-osista pitävä ihminen", hän kertoi Movieholelle.
Lionsgate on julkaissut uuden julisteen George W. Bushin elämää komediallisesti kuvaavasta W.-muotokuvasta. Elokuvan pääroolissa nähdään kuvassa pirunsarviin puettu Josh Brolin. Filmin on ohjannut muun muassa Irakin sotaa kärkkäästi arvostellut Oliver Stone, ja sen Suomen ensi-iltaa vietetään vuodenvaihteen jälkeen. Klikkaamalla julistetta näet sen suuremmassa koossa.
Aiemminkin kohua herättänyt Seth Rogenin tähdittämä rivo Zack And Miri Make a Porno -komedia on joutunut kieltoon useissa Yhdysvaltojen teattereissa, koska sen uskotaan olevan liian "karkea" konservatiiviselle elokuvayleisölle. Esimerkiksi Utahin osavaltion The Megaplex Theatres -teatteriketju perusteli pannaansa filmin sisältämillä seksi- ja alastonkohtauksilla. Elokuva kertoo ystävyksistä, jotka käynnistävät amatööripornostudion. Nimirooleissa nähdään kuvan Rogen ja Elizabeth Banks, ohjauksesta vastaa Kevin Smith.