Vuoden 2002 kehutulle Road to Perdition - Matkalla Perditioniin -elokuvalle kaavaillaan kahta jatko-osaa. Alkuperäistä filmiä tähdittivät muun muassa Tom Hanks, nyttemmin James Bondina mainetta niittävä Daniel Craig, Jude Law sekä hiljattain edesmennyt Paul Newman.
Hollywood-legenda Clint Eastwood (kuvassa) suunnittelee lopettavansa näyttelemisen. Hän vihjasi, että rooli tulevassa Gran Torino -elokuvassa jää hänen viimeisekseen. Eastwoodin näyttelijäntyöt ovat muutenkin olleet viimeisten vuosien aikana laskussa; viimeksi hänet nähtiin valkokankailla vuoden 2005 Million Dollar Baby -filmissä.
Vallankumous-sotilas Che Guevarasta kertovan Guerilla-elokuvan (2008) kasanneet Peter Buchman ja Steven Soderbergh (kuvassa) aikovat tehdä mafia-aiheisen Making Jack Falcone -filmin. Se kertoo Jack Falconenakin tunnetun Joaquin Garcian tarinan. Hän oli kuubalais-amerikkalainen FBI-agentti, joka soluttautui onnistuneesti kuuluisaan Gambinon mafiaperheeseen vuoden 2002 alussa. Buchman käsikirjoittaa elokuvan, tuottajana filmiin astelleen Soderberghin on tarkoitus toimia neuvonantajana.
Elokuussa menehtyneen Bernie Macin ja Samuel L. Jacksonin tähdittämästä Soul Men -komediasta on julkaistu traileri. Filmin on ohjannut Malcom D. Lee, ja se saa ensi-iltansa rapakon takana 7. marraskuuta.
Universal Pictures voitti kiihkeän tarjouskilpailun oikeuksista Electronic Artsin tulevaan Dante's Inferno -videopeliin. Sopimus laittoi pisteen neljän suuren studion keskinäiselle nokittelulle oikeuksista. Sekä peli että elokuvasovitus kertovat matkasta läpi helvetin syvyyksien.
Borat-roolihahmostaan parhaiten tuttu Sacha Baron Cohen (kuvassa) jatkaa tutulla linjallaan, kaaosta aiheuttaen. Kuuluisa brittikoomikko on kuvaamassa parhaillaan kohtauksia tulevaan Bruno-hahmoonsa keskittyvään filmiin. Bruno on itävaltalainen homoseksuaali muotitoimittaja, joka on aiemmin kuohauttanut muun muassa tekemällä itsensä tutuksi Euroopan kuuluisimmissa muotinäytöksissä.
Sylvester Stallone (kuvassa)kertoo viidennen Rambo-räimeen olevan hyvinkin mahdollinen. "Toivottavasti Rambo tekee paluun. Meidän täytyy vain antaa teille sellainen tarina, joka on kannattava", Stallone totesi TMZ:lle. Syltty vastasi samalla myös yhteen maailmaa kuohuttaneista ikuisuuskysymyksistä: "Rambo antaisi Rockylle selkään. Kuinka voi voittaa terminaattorin? Ei tarvitse kuin ystävystyä hänen kanssaan", hän filosofoi.
Pulitzer-palkittu näytelmäkirjailija David Lindsay-Abaire on hyvin todennäköisesti liittymässä Spider-Man 4 -elokuvan käsikirjoittajakaartiin. Muihin kiinnityksiin voit tutustua IMDb:ssä.
Quentin Tarantinon (kuvassa) Inglourious Basterds -elokuvaan on pestattu kaksi uutta näyttelijää. Maggie Cheung esittää Madame Mimeuxia, ranskalaisen elokuvateatterin omistajaa, joka tarjoaa piilopaikan Melanie Laurentin Shosanna-hahmolle. Jackson puolestaan toimii näillä näkymin filmin kertojaäänenä. Teosta kuvataan parhaillaan Saksassa.