On vuosi 517, kun verikuningattareksi kutsuttu Vivienne Nimue (Milla Jovovich) paloiteltiin kuningas Arthurin toimesta, ja tämän palat piilotettiin ympäri Britannian saarta, jotta ihmiskunnan tuhoa suunnitellut paha pysyisi poissa ikuisesti. 1500 vuotta myöhemmin, Toisen maailmansodan loppuhetkillä natsien manalasta manaama Hellboy (David Harbour) työskentelee adoptioisänsä Trevor Bruttenholmin (Ian McShane) johtamassa Paranormaalin tutkimuksen ja puolustuksen toimistossa, tutummin PTPT:ssä. Kun Englannissa ihmisistä sisukset imevät jättiläiset aiheuttavat harmia, Hellboy lähetetään paikalle, apunaan selvänäkijä Alice (Sasha Lane) sekä M11:n majuri Ben Daimio (Daniel Dae Kim), mutta pian selviää, että Nimue on tekemässä paluuta, ja siihen hän tarvitsee omasta mustasta menneisyydestään tietämättömän Hellboyn apua.

Ohjaaja Neil Marshallin ura alkoi lupaavasti tehokkaalla ihmissusipätkällä Dog Soldiers vuonna 2002, ja kolme vuotta myöhemmin kolahti kunnolla, kun 2005 ensi-iltansa sai yksi brittihorrorin moderneista mestariteoksista, The Descent. Hetken aikaa Marshall oli kunkkuna tunkiolla, mutta seuraavat elokuvat, Mad Max-variaatio Doomsday (2008) ja historiallinen sotaeepos Centurion (2010) floppasivat, ja mies katosi tv-maailmaan, missä on ohjaillut jaksoja mm. sarjoihin Game of Thrones, Hannibal ja Westworld. Nyt tehdään paluuta Mike Mignolan jo kahdesti valkokankailla nähdyn sarjakuvahahmon Hellboyn parissa, vaikkei 2004 ja 2008 Guillermo Del Toron toimesta filmatisoidut ja Ron Perlmanin tähdittämät Hellboyt uutta versiota olisi tarvinneetkaan.

Marshall ei ole likikään samantasoinen visionääri kuin Del Toro, mutta mies on jälleen selvästi mukavuusalueellaan, ja roiskiikin verta, irtojäseniä ja eritteitä pitkin pitäjää uudella innolla. Hellboy vuosimallia 2019 toisintaa originaalin tarinan, ja vaikka muutoksia saagaan onkin Andrew Cosbyn kynästä käsikseen tarttunut, ne ovat lähinnä kosmeettisia. David Harbourin reteästi revittelemä Hellboy on yhä itseironinen ja sysisynkällä huumorintajulla varustettu demonin puolikas, joka kuittaa monenmoisten hirviöiden lahtaamiset karskilla komiikalla. Kaikki ratkaisut eivät kuitenkaan ole tyydyttäviä ja kaiken kohkauksen ja hurmeen keskellä herääkin miete siitä, miksi tätä on ensinkään lähdetty tekemään? Niille, jotka eivät ole originaaleja nähneet, Hellboy tarjoaa kuitenkin vauhdikkaan ja efektiraskaan hullunmyllyn, mutta riittääkö sitten tuoreiden katsojien määrä tuomaan hahmon vielä uudelleenkin takaisin, jää nähtäväksi.

Vuonna 2014 kahdessa eri hittileffassa (Antoine Fuguan The Equalizer: oikeuden puolustajassa likaisena poliisina ja Scott Frankin elokuvassa Tanssi haudoilla umpihulluna psykopaatti Rayna) elokuvissakävijät vakuuttanut, ja Netflix-sarjassa Stranger Things lopullisesti läpilyönyt David Harbour istuu Hellboyn rooliin vähintään yhtä hyvin kuin hahmon ensin ikuistanut Ron Perlman. Harbourilla on ymmärrys kaksijakoisen supersankarin luonteenpiirteisiin, eikä ainakaan haittaa ole koomisen ajoituksen hallitsemisestakaan. Kaikki muut komeljanttarit jäävätkin suosiolla sarvipään varjoon.

Ian McShane näyttelee vaikka unissaan näitä karskikielisiä mentoreita, eikä Milla Jovovichilla ole senkään vertaa hommia pääpahis Nimuena. Sasha Lane ja Daniel Dae Kim ovat mukana lähinnä tarinan takia. Sivummalla vilahtelee muutamaan kertaan talenttia, kun kuvissa poikkeavat Sophie Okonedo meedio Lady Hattonina, Brian Gleeson velho Merlininä sekä Thomas Haden Church vigilantti Lobster Johnsonina. Stephen Graham antaa äänensä sikahirviö Gruagachille.

Tavallaan turha uudelleenlämmitys, mutta ainakin pääosan virneellä vetävällä David Harbourilla on ollut selvästi hauskaa, ja se fiilis tavoittaa hetkittäin jopa katsojan.