Alkuperäinen nimi: 
Aika jonka sain
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2020
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
12
Kesto: 
104
Aika jonka sain
Jussi U. Pellonpää, Pe, 13/03/2020 - 07:18

Elokuva

Jaana Kivimäen (Olga Temonen) arjen täyttää kahdesta tyttärestä huolehtiminen, väkivaltaisen miesystävänsä Markon (Sebastian Rejman) nyrkkien väistely ja terapiana ratsastaminen. Vain hevosen selässä Jaana tuntee olevansa vapaa, ja ura ammattilaisena kuuluu unelmiin. Kun traaginen onnettomuus murtaa Jaanan selän, ihan kirjaimellisesti, on aika puntaroida eletty elämä uudelleen. Tukenaan paras ystävänsä Marjut (Pilvi Hämäläinen), tallimestari Andre (Micke Rejström) ja periksiantamaton äitinsä (Riitta Havukainen), Jaana päättää muuttaa onnettomuuden uudeksi aluksi ja pyrkiä paraolympialaisiin.

Jos synopsis paljasti liikaa, samat asiat tulevat selviksi jo elokuvan trailerissa. Apulanta -yhtyeen basistina tutuksi tulleen ja sittemmin elokuvaohjaajaksi ryhtyneen Tuukka Temosen kolme aiempaa elokuvaa, dokumentti Presidentintekijät (2014), omaelämäkerrallinen Teit meistä kauniin (2016) ja karmeasti, niin taiteellisesti kuin lippuluukuillakin epäonnistunut Valmentaja (2018) eivät ole välttämättä vakuuttaneet miehen kyvyistä. Neljäs ja samalla uusin kokopitkä, vaimonsa ja pääosanesittäjä Olgan kanssa kirjoittama ja tuottama Aika jonka sain kahmi palkintoja (paras elokuva, ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus ja miessivuosa) Monacon The Angel Film Awards -festivaaleilla, mutta sehän ei vielä tee siitä erikoisen hyvää elokuvaa. Varsinkaan, kun tieto ko. festareiden käytännöistä suunnilleen myydä sertifikaatteja nousi julkisuuteen elokuva-alan väsymättömän vahtikoiran Kalle Kinnusen toimesta.

Aika jonka sain on ensimmäisestä kuvastaan viimeiseen kliseitä tukkoon tupattu draama, jonka käsikirjoitus ja varsinkin dialogi kuulostaa alakouluikäisen kirjoittamalta. Sen henkilöhahmot ovat yksiulotteisia ja persoonattomia, joiden kohtaloita seuraa ilman sen suurempaa mielenkiintoa. Onneksi tositapahtumien pohjalta rustatussa tarinassa on sentään pari pientä yllätystä, joita on luonnollisestikin dramatisoitu lisää elokuvallisiin tarkoituksiin (aivan kuin aktiiviselta urheilijalta liikuntakyvyn vieneen onnettomuuden kuvaus ei olisi ollut tarpeeksi dramaattista). Kertomus itsessään on toki ylevä "vaikeuksien kautta voittoon"-faabeli, mutta tapa jolla se kerrotaan ei niinkään. Jos ei katsojaennätyksiä rikota, Aika jonka sain vie todennäköisesti kirkkaimman mitalin saman sanan käytöstä (tässä tapauksessa päähenkilön nimi Jaana) yhden elokuvan aikana.

Teknisesti Aika jonka sain on perusvarmaa suorittamista. Mikko Kaurion, Aki Huttusen ja Ida-Maria Tunturipuron kuvaus on riskitöntä, mutta hallittua, Monacossa palkitun Juha Kärkkäisen editointi ohjekirjan mukaisesti hidastuskuvia käyttävää saksimista ja Miikka Huttusen score tilanteiden mukaan dramaattisesta heroistiseksi kasvavaa leffamusaa. Mutta jotain hirvittävän vilpitöntä ja hellyttävää Temosten tavassa tehdä elokuvia on. Vaikka kokonaisuus tulviikin naiiveja ja puhkikuluneita ratkaisuja, pariskunta Temoset tekevät elokuviaan niin suurella sydämellä ja rakkaudella taidelajia kohtaan, että sitä on pakko arvostaa. Aina ei voi onnistua, eivätkä jotkut onnistu koskaan, mutta periksiantamattomuus on silti suuri hyve.

Olga Temonen vetää raskaan päärooli kiitettävällä intensiteetillä, vaikkei kaikki tunnetilat ja nyanssit välttämättä katsomoon asti tunnukaan. Pilvi Hämäläiselle, Micke Rejströmille ja Riitta Havukaiselle on jäänyt selkeät statistiroolit, jotka lausuvat kannustavat viisauden sanansa tasaisin väliajoin. Niin ikään Monacossa sivuosasta palkittu Ville Myllyrinne tekee kaikkensa, ettei vaikuttaisi hauskalta, ja jaffan juonnilla sekä iäkkään äidin kuskina toimimisella hyväksi mieheksi alleviivattu rooli jääkin pahasti alle. Siinä missä Myllyrinne on läpeensä hyvä ja varmasti puhdassydämisin mies maailmassa, Sebastian Rejmanin superrikollisen (syntilistalla melkein kaikki muu paitsi kansainvälinen terrorismi) tunnistaa välittömästi mätisäkiksi siitä, että sänkinaaman joka toinen sana on synonyymi naisen sukupuolielimille. Satu Silvo tulee aina tarvittaessa kuviin psykiatri Hannana ja radiopersoona Harri Moisio piipahtaa kuvissa kirurgina. Pikaviisiitit tekevät myös Anu Sinisalo poliisina, Arttu Lindeman fysioterapeuttina sekä Tommi Eronen Jaanan isän haamuna.

Yhteenveto

Kokonaisuutena karmaisevan kliseinen siirappipulla, mutta omalla oudolla tavallaan myös hellyttävän symppis.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016