Alkuperäinen nimi: 
Teit meistä kauniin
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2016
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
110
Teit meistä kauniin
Jussi U. Pellonpää, Ke, 07/09/2016 - 00:00

Elokuva
Suomen Heinola 1990-luvun alussa, Nuori Toni Wirtanen (Tatu Sinisalo) kipuilee pikkukaupungin tylsyyttä samaan aikaan kun koko maa on valumassa lamaan. Tekemistä tarjoaa pian Antti Lautala (Roope Salminen), tulisieluinen anarkisti, jonka kanssa Toni perustaa punkbändin. Vielä kun rumpaliksi saadaan Sipe Santapukki (Teppo Manner) ja basistilaulajaksi amerikoista asti tullut vaihto-oppilas Mandy (Mimosa Willamo), palikat suosioon alkaisi olemaan kasassa. Kun Mandyn on aika palata kotiin, ryhmään liittyy kylillä pelätty kovanaama Tuukka Temonen (Iiro Panula). Vaikka valtio devalvoi ja nuorten elämä on välillä pahastikin solmussa, poikien rujoa rockia paiskova orkesteri potkii koko ajan kovemmin, murtaen menestyksensä tieltä esteen jos toisenkin.

Presidentintekijät -elokuvallaan (2014) kokopitkien leffojen tekijäksi tv- ja rockvideomaailmassa kasvaneen Tuukka Temosen omaelämäkerrallinen Teit meistä kauniin purkaa yhdeksi Suomen suosituimmista bändeistä kasvaneen Apulannan alkuaikoja. Muutama uppo-outo ohjauksellinen ratkaisu ja kummalliset rytminvaihdokset rikkovat tasaisin väliajoin juuri oman tahtinsa löytynyttä kerrontaa, vaikka yritys autenttiseen epookin esittämiseen onkin ollut selvästi kova ja kunnianhimoinen. Ajankuvaa pönkitetään myös varsin useasti tv-katkelmilla uutisista, joissa toistetaan huonojen aikojen mantraa.

Niisku Haapalan käsikirjoitus on paikoin pahkipuuduttavaa melodraamaa ja teiniangstia, eikä siitä kuuluisasta soittamisen riemusta paljoakaan ole filmille valottunut. Dialogi kuulostaa usein äärimmäisen teennäiseltä ja dramatisoinniksi neiti tuntuu ymmärtäneen pelkästään asioiden yksinkertaistamisen, mutta se ei liene ihme, kun yhtenä työpaikkana on aiemmin ollut Salattujen elämien kirjoittaminen. Muutamin hetkin leffa kuitenkin saavuttaa jotain olennaista kasvamisesta maassa nimeltä Suomi.

Apulantalaisissa näyttelijöissä on sopivasti uhmaa, mutta roolitöiden epätasaisuus syö uskottavuutta. Parhaiten hommaan klaaraa jalat maassa kulkevaa Sipeä esittävä Teppo Manner, eikä paljoa jää varjoon Tatu Sinisalon Tonikaan, jonka ulkoinen habitus ja varsinkin pätkivä puhetapa on yksi yhteen esikuvansa kanssa.
Joka puolella naamaansa nykyään surutta kuluttava Roope Salminen yllättää kovapäisenä Anttina, mutta heikommin pärjää Heinolan hornanhenki Tuukkana Iiro Panula, jonka mutruilulle ohjaaja antaa ymmärrettävistä syistä enemmänkin tilaa.

Viimeksi Bodomissa (2016) mainettaa pilannut Mimosa Willamo on typerästi kirjoitetun roolinsa vanki, eikä ainakaan vakuuttavuutta lisää Salkkari-Kari Tommi Taurula Tuukan kovia kokevana isänä Mattina, tai toinen vaatimaton tv-lärvi Lorenz Backman Sipen tiukkisfaijana. Laura Malmivaara on Tonin äiti Mervi ja ohjaajan vaimo, myös elokuvan toisena tuottajana toimiva Olga Temonen Sipen äiti. Räppäri Uniikki piipahtaa pienessä roolissa skeittarina ja Arttu Kuosmanen on Levy-Yhtiön Arska.

Yhteenveto
Kovasti yrittävä kronikointi jättää vielä paljon toivomisen varaa, mutta siitä ei ole epäilystäkään, etteikö Apulanta omaa elokuvaa ansaitsi.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016