Dumbo
Jussi U. Pellonpää, Pe, 29/03/2019 - 06:46

Elokuva

On vuosi 1919, ja Max Medicin (Danny DeVito) johtama Medici Bros. -sirkus kärsii paitsi yleisön, myös rahan puutteesta. Keskelle puutetta palaa Ensimmäisestä maailmansodasta myös kapteeni Holt Farrier (Colin Farrell), jonka lapset, teini-ikäinen tytär Milly (Nico Parker) ja muutaman vuoden nuorempi poika Joe (Finley Hobbins) ovat äidin kuoleman jälkeen olleet sirkusväen hoteissa. Vaan kun pahapäisen elefantti Jumbon pieni poikanen, isokorvainen Dumbo, osaa yllättäen lentää, on yhteen hiileen puhaltavan porukan tulevaisuus jälleen toiveita täynnä. Yleisö tulvii katsomaan lempeää lunnonoikkua, mutta menestys vetää muassaan myös umpikieron V. A. Vandeveren (Michael Keaton), jättiämäisen Dreamland-huvipuiston omistajan, joka halajaa hinnalla millä hyvänsä tekevänsä Dumbosta shownsa uuden ykkösnumeron trapetsitaiteilija Colette Marchantille (Eva Green). Kun porhon petos paljastuu Medici Brosin jäsenille, nämä päättävät puuttua asiaan ja pelastaa pahaan paikkaan paikkaan joutuneen norsunpojan.

1941 ensi-iltansa saanut Disney-animaatio on Dumbo on ihastuttanut jo ueammankin sukupolven, eikä ollut kuin ajan kysymys, ennen kuin siitä tehdään nykyään niin muodikas livesovitus. Siis elävien ihmisten näyttelemä, kärsäkäs, niin kuin muutkin eläimet, ovat digitaalisesti mallinnettuja.

Ja kukapa olisi sopinut paremmin Dumbon uuden version tekijäksi, kuin outojen elokuvien visionäärinen tekijä Tim Burton. Tai näin kaikki varmasti kuvittelivat, mutta Burtonin Dumbo, vuosimallia 2019, onkin yllättävän synkistelevä, melankolinen ja paikoin jopa pelottava, joka kannattaakin ottaa huomioon pikkuväkeä teatteriin rahdattaessa.

Suurin syy tarina tummuuteen on alkuperäisen, Otto Englanderin, Joe Grantin ja Dick Huemanin, Helen Abersonin ja Harold Pearlin käsikirjoituksen muokannut Ehren Kruger, joka on tylysti hylännyt päätä aukovat varikset ja Elefantin parhaan ystävän, Timothy Q. Mousen, ja korvannut ne pula-ajan realismilla, saaden aikaan vain simppelin, kaikesta taiasta vapaan sadun ahneudesta.

Teknisesti elokuva on toki puhdasta Burtonia, niin hyvässä kuin pahassa. Detaljirikas ja värikylläinen silmäkarkki lataa valkokankaalle huiketa visioita, mutta mitään ennen näkemättömän uskomatonta ei tälläkään kerralla ole tarjolla. Ohjaajan luottomiesten. lavastaja Rick Heinrichsin, leikkaaja Chris Lebenzonin ja säveltäjä Danny Elfmanin kädenjäljissä on innovaatioita, samaten kuin tarkkaa työtä tekevän kuvaaja Ben Davisin, mutta kokonaisuus jää silti alle osiensa summan.

Colin Farrell, Michael Keaton ja Danny DeVito tekevät perustyötä, ilman, että kenekään kannattaa odotella palkintoja rooleistaan. Pikkuisen pirteämmin petraa Eva Green Colettena, joka joutuu valinnan eteen, huomatessaan rakastajansa todelliset tarkoitusperät. Farrierin lapsia esittävät Nico Parker ja Finley Hobbins ovat niin ikään ihan ookoo.

Ja vielä tiedoksi, tämän kritiikin pohjana on originaali versio, ei suomeksi dubattu, jonka uskon tuovan vain entisestäänkin pettymyksen tunteita katsomoon. Jos jotakuta kiinnostaa, suomidubissa ääninäyttelijöinä ovat mm. Ilkka Villi (Holt Farrier), Jukka Rasila (V.A. Vandevere), Eero Saarinen (Max Medici) sekä Jukka Puotila.

Yhteenveto

Hienojen kuvien ja kirkkaiden värien ei pidä antaa sokaista, sillä kaikesta yrittämisestä ja paksusta budjetistaan huolimatta uusi Dumbo ei ole vanhan veroinen klassikko.

Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016