Alkuperäinen nimi: 
Grâce à Dieu
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2018
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
12
Kesto: 
137
Jumalan armosta
Jussi U. Pellonpää, La, 16/11/2019 - 19:38

Elokuva

On vuosi 2014. Lapsuuden traagiset traumat heräävät eloon, kun Alexandre Guérinille (Melcvil Poupaud) selviää, että häntä lapsena hyväksi käyttänyt katolisen kirkon pappi, isä Preynat (Bernad Verley) työskentelee yhä lasten parissa.

Esiinmarssiinsa Alexandre saa tuekseen kaksi muutakin pedofiilipapin kynsissä lapsena kovia kokenutta miestä, François Debordin (Denis Ménochet) ja Emmanuel Thomassinin (Swann Arlaud), mutta kirkko pyrkii suojelmaan instituutiota ja vähättelemään vanhojen asioiden esiinkaivuuta. Sinnikkäästi miehet jatkavat ponnistelujaan saadakseen oikeutta, ja pian uhreja alkaa löytyä lisää, monia kymmeniä.

Francois Ozonin Jumalan armosta on ravisteleva ja aina ajankohtainen kuvaus yli kaksi vuosikymmentä kestäneestä lasten hyväksikäytöstä, joka lopulta vei pääsyytetyt, isä Preynatin ja tätä vallallaan suojelleen Lyonin kardinaali Barbarinin oikeuden eteen. Kyseiset mätisäkit yrittivät asianajajineen myös estää elokuvan tekemisen ja haastaa Ozonin oikeuteen kunnianloukkauksesta. Kysymys kuuluukin: Minkä kunnian?

Eri uskontokuntien rikokset seurakuntalaisiaan vastaan ovat olleet tapetilla jo vuosia, joista yksi vahvimmin maailmanlaajuisen ongelman paljastaneista oli 2015 ensi-iltansa saanut, Tom McCarthyn ohjaama Oscar-palkittu elokuva Spotlight, jossa asiaa puitiin journalistien näkökulmasta. Ozonin tulokulma on uhrien, joka ei välttämättä ole elokuvallisesti yhtä vauhdikas ja mielenkiintoinen kuin Spotlightin, mutta yhtä kaikki, vähintään yhtä järkyttävä ja tunteita herättävä. Spotlightiin Jumalan armosta linkittyy myös konkreettisesti poliisiaseman seinällä näkyvänä leffajulisteena. Ozonin hitaasti käynnistyvä elokuva etenee ensimmäisen tuntinsa lähinnä uhrien ja syytöksiin vastaavien käymän kirjeenvaihdon voimalla, tyylin muuttuessa enemmän dokumentaariseksi, samalla kun asiasta tulee lopulta julkinen.

Tarkimmin fokukseen nousee seksuaalista hyväksikäyttöä lapsena kokeneiden uhrien henkinen kasvu ja erilaiset tavat käsitellä traumojaan. Siinä missä toinen voi hylätä uskonsa hetkessä, toinen voi silti löytää lohtua pyhän kirjan sanoista. Anteeksianto on mahdollista, mutta henkiset vauriot eivät silti välttämättä jätä uhreja koskaan rauhaan. Sen sijaan, että Jumalan armosta ripustaisi väärintekijänsä välittömästi hirteen, se ottaa kritiikkinsä kohteeksi myös katolisen kirkon vaikenemisen ilmapiirin, jossa kiinnijääneitä vain nuhdellaan, kun vielä vapaana saalistavat pedofiilit saavat jatkaa laupeuden työtään. Tärkeänä sanomana on se, että kirkon harjoittaman hiljaisuuden ketju on katkaistava.

Näyttelijäntyö on kautta linjan erinomaista, varsinkin sielunsa täysin paljastavan pääkolmikon, Melvil Poupaudin, Denis Menochetin ja Swann Arlaudin osalta. Vakuuttavat ihmishirviöt kuvittavat myös Bernad Verley isä Preynatina sekä François Marthouret kardinaali Barbarinina.

Yhteenveto

Käynniltään hidas ja aavistuksen ylipitkä Jumalan armosta ei ole helppo elokuva, eikä missään tapauksessa, aiheen huomioiden, kevyt viihdepala, mutta tärkeä elokuva se on. Erittäin tärkeä.

Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016