Alkuperäinen nimi: 
Kaiken se kestää
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2017
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
12
Kesto: 
82
Kaiken se kestää
Jussi U. Pellonpää, Pe, 08/09/2017 - 20:08

Elokuva

Elellään 1970-luvun loppua Suomen Oulussa. Idealistinen taiteilija Antero (Tomi Embuska) on naimisissa Ullan (Malla Malmivaara) kanssa, jolla on suuret odotukset siippansa vastuista avioliitossa. Anteron työkaveri Tapio (Antti Luusuaniemi) taas on vapaamielinen arkkitehti, jonka avioliitto tempperamenttiseen Marjaan (Pihla Viitala) on tulossa kulminaatiopisteeseen. Näiden kahden pariskunnan kiirastulta seuraavat sivummalta perheiden nuoret pojat, Vesa (Vili Saarela) ja Kaarlo (Olavi Angervo), jotka imeytyvät vääjäämättä mukaan vanhempiensa armotta pyörivään mentaalimyllyyn.

Dokumenttien tekijänä tutuksi tulleen Visa Koiso-Kanttilan ohjaama ja kirjoittama Kaiken se kestää maalaa onnistuneen kuvan aikakaudesta, jolloin kaikki oli muuttumassa. Monien kaltaistensa (Skavabölen pojat (2009), Tumman veden päällä (2013), Tyttö nimeltä Varpu (2016)) lailla se katsoo aikuisten elämää lasten näkökulmasta, eikä sitä rehellisempää peiliä ole olemassakaan.

Raamatullisuudesta huolimatta ironinen fraasi kaiken se kestää ei suinkaan tarkoita rakkautta, vaan lapsia, jotka joutuvat kokemaan omaa tuskaansa purkavien vanhempiensa kaikki tuulet. Avioelämän solmukohtien ja omatunnonkysymysten ohessa sivutaan myös aikakaudelle olennaista , pakkomielteistä muutosintoa, ahneiden gryndereiden suunnitellessa idyllisen omakotitaloalueen muuttamista moderniksi betonilähiöksi välittämättä hiukkaakaan omin käsin kotinsa rakentaneista ihmisistä. Kokonaisuutta kuljettava kehyskertomus on pieni, mutta sen sanoma aina ajankohtainen ja universaali. Annammeko omalla käyttäytymisellämme ja kapinallamme roolimallin seuraavalle sukupolvelle, joka tulee vääjäämättä jatkamaan samaa spiraalia?

Teknisesti Kaiken se kestää on upean näköistä elokuvaa. Jarkko T. Laineen komean konstailematon kuvaus piirtää epookista uskottavan ja ajankuvasta akkuraatin, jonka ohella erityiskiitoksen ansaitsee myös lavastajat ja rekvisitöörit.

Kaikki näyttelijät ovat hyvin haltuun otettua Oulun murretta myöten enemmän kuin hyvin rooliensa tasolla, mutta elokuvan todellinen voima on sen ensisijaisissa näkijöissä ja kokijoissa, Olavi Angervon Kaarlossa ja Vili Saarelan Vesassa. Plussan ansaitsee myös Risto Tuorila Vesan ymmärtäväisenä pappana.

Yhteenveto

Kaiken se kestää on elokuva, joka tulee kestämään aikaa. Hallittu ja loppuun asti mietitty kokonaisuus, joka nostaa sen korkealle kuluvan vuoden parhaita kotimaisia valittaessa.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016