Alkuperäinen nimi: 
Kuolleet lehdet
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2023
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
81
Kuolleet lehdet
Jussi U. Pellonpää, Pe, 15/09/2023 - 19:53

Elokuva

Yksinäiset duunarit, kassaneiti Ansa (Alma Pöysti) ja hiekkapuhaltaja Holappa (Jussi Vatanen) kohtaavat Helsingin yössä ja rakastuvat ensi silmäyksellä. Romanssia varjostaa paitsi väärinkäsitykset, myös Holapalle liikaakin maistuva alkoholi.

Harvoin on kelleen elokuvantekijälle muodostunut yhtä tunnistettavaa ja uniikkia kädenjälkeä kuin Aki Kaurismäelle. Miehen elokuvat tunnistaa ensimmäisestä sekunnista, sen mise-en-scéne, näyttämöllepano, valaistus, kuvakulmat ja näyttelijöiden artikulointi ovat aina täysin omanlaisiaan. Voisi jopa sanoa, että tapa ja tyyli, jolla Kaurismäki elokuviaan tekee, on patentoitu hänen yksityisomaisuudekseen, jota eivät muut tekijät voi ikinä käyttää leimaantumatta välittömästi plagioijiksi.

Kaikesta turhasta riisuttu, kestoltaankin juuri oikean mittainen Kuolleet lehdet edustaa tekijänsä ainutlaatuista askeettisuutta kaikin tavoin. Hymyilyttävän humoristinen dialogi on niukkuudessaan nerokkuutta hipovaa, kuten on myös kokonaisuuden selkeä elokuvallisuus, jota katsoessa ei ole mahdollista unohtaa missä ollaan. Ajankuva on kaurismäkeläiseen tapaan romantisoidun nostalginen, iskelmät soivat, olut virtaa ja tupakat palavat, mutta radiosta jatkuvasti kuuluvat tiedotteet Ukrainan sodasta sitovat sen vahvasti nykyhetkeen. Vaikka maailma, jota Kuolleet lehdet kuvaa, on kylmä ja välinpitämätön, elokuvan sanoma on silti valoisa ja jopa toiveikas. Rakkaus voi vielä voittaa.

Cannesissa Prix du Jury -palkinnolla kruunattu ja kansainvälisen kriitikkojärjestö Fiprescin jäsenten vuoden parhaaksi elokuvaksi valitsema Kuolleet lehdet on luonnollisesti myös Suomen Oscar-ehdokas parhaan kansainvälisen elokuvan palkinnolle. Edellisen kerran moinen kunnia saatiin saman ohjaajan elokuvalle Mies vailla menneisyyttä 20 vuotta sitten, mutta Kuolleet lehdet puhuu nyt niin globaalilla elokuvan kielellä, että sen mahdollisuudet aina voittoon asti ovat täysin tasavertaiset ketä tahansa kilpailijaa vastaan..

Kaurismäki on löytänyt maailmaansa erinomaiset tulkit Alma Pöystistä ja Jussi Vatasesta, jotka eivät tuhlaa yhtään sekuntia turhuuteen, vaan ovat jokaisella solullaan koko ajan läsnä ja lähellä. Mainion kaksikon kyljessä nähdään hyviä vetoja muun muassa Janne Hyytiäiseltä, Matti Onnismaalta, Martti Suosalolta, Alina Tomnikovilta sekä ohjaajan omalta Alma-koiralta. Ja tottahan toki mukana on myös Sakari Kuosmanen.

Yhteenveto

Kuolleet lehdet on muodoltaan puhdasta elokuvaa, takuuvarmaa Kaurismäkeä.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016