On vuosi 1973 San Fernandon laaksossa Yhdysvalloissa. 15-vuotias nuori näyttelijä Gary Valentine (Cooper Hoffman) valmistautuu koulukuvaan ja tapaa kymmenen vuotta vanhemman Alana Kanen (Alana Haim), joka toimii kuvaajan apparina. Tästä alkaa epäsuhtaisen parin, synnynäisen showmiehen Garyn ja itseään etsivän Alanan, ystävyys, joka kestää niin ilon kuin kolhutkin keskellä nopeasti muuttuvan maailman monesta suunnasta puhaltavia tuulia.

Suuresti arvostetun ja monitaitoisen elokuvantekijän Paul Thomas Andersonin (mm. Boogie Nights (1997), Magnolia (1999), There Will Be Blood (2007), Mestari (2012), Inherent Vice (2014) ja Phantom Thread (2017)) nostalgiaa tulviva, kolmen Osacrin ehdokas Licorice Pizza yhdistelee faktoja fiktioon tavalla, joka itsetietoisissa käänteissään jättää katsojan välillä kylmäksi, vaikka onnistuukin sekä huvittamaan että koskettamaan.

Kertomuksen takana on lapsinäyttelijästä menestyneeksi tuottajaksi kasvaneen Gary Goetzmanin kokemuksia yhdisteltynä Andersonin kutomaan monisilmukkaiseen kasvu- ja rakkaustarinaan. Kulmikas käsikirjoitus tuntuu monin kohdin olevan vain yhdistelmä muistikuvien ja kuultujen tarinoiden pohjalta rakennettuja, irrallisia kohtauksia, joissa on alku ja loppu, mutta onneksi luonnollisen pääkaksikon kemia toimii liimana pitäen kokonaisuuden riittävästi kasassa.

Elokuvan oudohko nimi Licorice Pizza tulee vanhasta slangisanasta, joka tarkoittaa vinyylialbumia, LP:tä, joka on musta ja pitsan muotoinen. Licorice Pizza oli myös kuuluisa musiikkiliikeketju 1970- ja 1980-luvuilla Los Angelesin alueella.

Ensikertalaiset Alana Haim ja Andersonin edesmenneen luottonäyttelijän Philip Seymour Hoffmanin poika Cooper tekevät yksinkertaisen loistavaa työtä Garyna ja Alanana. Kummankin läsnäolo on uskottavaa, jokainen tunnetila puhtaana nähtävissä ja reaktiot aitoja. Alana Haimin läsnäolo ei elokuvassa ole muutenkaan sattumaa, sillä Anderson on ohjannut lukuisia videoita tämän Haim -yhtyeelle, jossa ovat mukana myös siskot Este ja Danielle. Sivurooleissa piipahtavista supertähdistä tehokkaimmin tilan ottavat haltuun Sean Pennin esittämä näyttelijä Jack Holden, joka pohjaa näyttelijä William Holdeniin, sekä Bradley Cooperin raivoisa tulkinta elokuvatuottaja Jon Petersista. Raspikurkku Tom Waits on ohjaaja Rex Blau, jonka pohjana on mestariohjaaja Sam Peckinpah, Ray Chase radio-DJ B. Mitchell Reed ja John C. Reilly Me hirviot tv-sarjasta muistettava Fred Gwynne. Kuvissa nähdään myös paljon Andersonin, Hoffmanin ja Haimin ystäviä ja sukulaisia.

Tekijälleen tyypillisen taitavasti rakennettu yhdistelmä lämmintä nostalgiaa, arthouse-elokuvaa sekä kippuraa komiikkaa on lievästä ylipituudestaan huolimatta Andersonin faneille pakkokatsottava.