Megalodon
Jussi U. Pellonpää, To, 30/08/2018 - 07:39

Elokuva

Viisi vuotta sitten, yrittäessään pelastaa ryhmää tiedemiehiä meren pohjaan uponneesta ydinsukellusveneestä, pelastussukeltaja Jonas Taylor (Jason Statham) näki syvyyksissä jotain, mitä ei pitäsi olla olemassakaan. Todisteiden puuttuessa Taylor päätyy epäsuosioon, mutta paluu tositoimiin tulee eteen, kun ökyrikkaan Jack Morrisin (Rainn Wilson) rahoittaman, kansainvälisen tutkimusohjelman Mana Onen sukellusvene joutuu pulaan tutkiessaan Tyynenmeren syvintä syvännettä, joka vetää vertoja Mariaanien haudallekin. Kollegoidensa, tohtori Minway Zhangin (Winston Chao) ja tämän tyttären Suyin (Li Bingbing) ylenkatsonnasta huolimatta Taylor lähtee syvyyksiin, vain kohdatakseen siellä jöötä pitävän esihistoriallisen hain, Megalodonin, uudestaan. Henkilökohtaista tai ei, eväkäs on pahalla päällä ja suuntaa meren pohjasta kohti matalampia ruokapöytiä, joista yksi on Sanya Bay, suosittu rantakohde Kiinassa.

Pitkän linjan rutiinireiskan ja käsialaltaan persoonattoman studiorengin Jon Turteltaubin Megalodon (The Meg) on Hollywoodilaista peruspullaa, kesäkatsojille suunnattua popkornviihdettä, isolla bdjetilla puuhattu efektiesitys, jonka ongelma on se, ettei se tunnu osaavan valita omaa tietään.

Kaikkien aikojen kalakuvan, Steven Spielbergin legendaarisen Tappajahain (1975), ei suinkaan tarvitse olla huolissaan paikastaan genrensä kaapin päällä, sillä vaikka Megalodon hyötykäyttää ja kierrättää monia sen, ja sen jatko-osien kikkoja, omaperäisyyttä ei ole alkuunkaan tarpeeksi. Vaikka kuinka kasvotonta jengiä ja muutama avainpelurikin päätyy rumasti kalan kitaan, maksimoidessaan yllättävänkin hyväksi kasvanutta tuottoaan, Megalodon pitää tylyyden minimissä ja ikärajan mahdollisimman monen saavutettavana. Toisaalta leffan leffan hömppä huumori on paikoin vaarassa kaataa sen kokonaan komediaksi.

Steve Altenin kirja Meg: A Novel of Deep Terror, julkaistiin jo vuonna 1997, ja on ollut siitä asti Hollywoodin kehityslimbossa. Milloin märkää jännäriä on lähestynyt Guillermo Del Toro, milloin takavuosien toimintakunkku Jan De Bont, mutta valmista tuli vasta nyt, käsikirjoittajien Dean Georgarisin ja Hoeberin veljesten, Jonin ja Erichin, toimesta. Kirjasta poiketen, kolmikko on keksinyt lisätä muutamankin yllätyksen, joilla yritetään pitää katsoja hereillä.

Muutamin kohdin Megalodon osaa ottaa kantaa ympäristökatastrofeihin ja ryöstökalastukseenkin, mutta pääpaino on yleisön pelottelu nopeilla shokki-iskuilla, samaten kuin stressin laukaiseminen humoristisilla kevennyksillä ja yksirivisillä.

Teknisesti monsterimuhennos näyttää ja maistuu ihan hyvältä, kuvauksesta vastaa Clint Eastwoodin luottovakkari Tom Stern ja editoinnista monissa actioneissa terävyytensä näyttänyt Steven Kemper. Heroistisen scoren on luonut niin ikään pitkän linjan veteraani Harry Gregson-Williams.

Jason Statham on toki mies paikallaan ja istuu märkäpukuun sankariksi vaivatta, jonka pokka pitää pahimmissakin paikoissa. Sivummalla kliseisiin tukehtuvissa rooleissa nähdään mm. Cliff Curtis, joka on Taylorin vanha katkera kollega Mac, Ruby Rose neropatti teknikko Jaxx, moneen taipuva Rainn Wilson egoistinen biljonääri ja Jessica McNamee aluksen ohjaaja Lori, joka sattuu olemaan myös Taylorin ex-vaimo. Ison määrän aasialaistähtiä esittelevän elokuvan orientin miehityksen ja tapahtumapaikkojen pääasiallisen sijainnin selittää tietenkin raha, jota Kiinasta on saatu tueksi tuhti tukku. Kuvissa nähdään Niin Li Bingbing, Winston Chao, Shuia Sophia kuin Masi Okakin. Joka puolelle nykyään ehtivä, elokuvassa omaperäisellä nimellä The Wall kutsuttu Ólafur Darri Ólafsson kuuluu myös miehistöön.

Yhteenveto

Kliseinen paukkupurkka, joka on kuin tehty kolajuoman ja paukkumaissin painikkeeksi. Yllätysmenestyksen myötä Hollywoodissa lienee nyt käyvän kovan suhinan, kun suhteellisen selkeästi klousatulle kohellukselle yritetään keksiä edes etäisesti loogista jatkoa.

Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016